Tampere 1990

Tampereen asuntomessut toivat esille aivan uudenlaisen messutapahtuman perinteisten pientalovaltaisten asuntoesittelyjen rinnalle ottamalla yhdeksi kohteeksi Lapinniemen laajan teollisuuskiinteistön ja sen muuntamisen asuinkäyttöön. Lisäksi esiteltiin Tampereen keskustassa sijaitsevan puutaloalueen, Puu-Tammelan peruskorjausta ja täydennysrakentamista sekä vanhusten asumista.

08tampere90

Lapinniemen kehräämöön rakennettiin 122 asuntoa, ammattikasvatushallinnon koulutustilat ja kylpylähotelli. Messuilla esiteltiin kehräämön kolmannen kerroksen itäpäädyn 18 asuntoa, joissa oli kiinnitetty erityistä huomiota mm. kodinhoito- ja hygieniatilojen toimivuuteen.

Puu-Tammelan messualueen arkkitehtikilpailun pohjalta kaavoitetun ja toteutetun alueen teemoina olivat täydennysrakentaminen ja peruskorjaus. Tampereen kaupunki korjasi alueella vuokra-asunnoiksi neljä vanhaa puutaloa. Alueelle tehtiin myös uusia kerrostaloja, paritaloja ja pienkerrostalo. Vanhusten asumista esiteltiin messujen ns. asiantuntijakohteina, Tammelassa eläkeläisten asuintalo Vellamontie ja lasten päiväkoti sekä Kuuselan palvelutalo.

Messujen puhutuin kohde oli terästalo, joka oli maan ensimmäinen teräsrakenteinen asuinkerrostalo.