Mäntyharju 2011, Loma-asuntomessut

Suomen Asuntomessut ja Mäntyharjun kunta järjestivät yhteistyössä vuoden 2011 Loma-asuntomessut Mäntyharjun Pyhäkosken Pähkinälehdossa 27.6.–10.7.2011. Loma-asuntomessut Mäntyharjussa olivat järjestyksessä 9. valtakunnalliset loma-asuntomessut.

29 hehtaarin kokoinen Loma-asuntomessualue sijaitsee Mäntyharjun kunnan Pyhäkosken alueella, kirkasvetisen Pyhäveden rannalla. Kaikilta loma-asuntotonteilta on näkymä Pyhävedelle. Messualueen keskellä on yhteisranta ja useita puistoalueita, jotka lisäävät alueen viihtyisyyttä ja luonnonläheisyyttä.

Loma-asuntomessualue on esimerkki nykyajan helposta ja mukavasta loma-asumisesta, joka joustaa asukkaidensa elämäntilanteen mukaan. Pähkinälehto on sijainniltaan erinomainen: matkaa Viitostieltä on vain kaksi kilometriä, kuntakeskuksesta kymmenen kilometriä. Lähin kaupunki on Mikkeli noin 45 kilometrin päässä. Helsingin ydinkeskustaan on matkaa 180 kilometriä.

Lomailua helpottaa myös se, että messualueella on asennettu kunnallistekniikka ja esimerkiksi nopeaa nettiyhteyttä vaativien etätöiden tekeminen onnistuu alueella olevan kuitukaapelin avulla. Alue on asemakaava-aluetta, joten kunta huolehtii teiden kunnossapidosta ympärivuotisesti.

Pyhäkosken alue tarjoaa erityisesti luonnossa liikkuville erinomaisia vapaa-ajan viettomahdollisuuksia. Messualueen lähistöllä on muun muassa opastettuja ulkoilu- ja pyöräilyreittejä, talvisin hiihtolatuja, laavu ja koskikalastukseen sopiva koski. Kuntakeskuksesta löytyvät kaikki tarvittavat palvelut arkeen ja vapaa-aikaan: muun muassa monipuoliset kauppapalvelut, yksi Suomen nykyaikaisimmista elokuvateattereista ja Taidekeskus Salmela näyttelyineen.

Messukohteet

Näyttelykohteita oli 22, joista 21 oli loma-asuntoa ja yksi omakotitalo. Yksi loma-asunto ja rantasauna kuuluvat alueen alkuperäiseen rakennuskantaan ja ne olivat messuilla näytillä peruskorjauskohteena. Messukohteiden yhteydessä oli lisäksi 11 erillistä saunaa.

Messujen oheiskohteena oli Mäntyharjun vanhassa kirkonkylässä sijaitseva Iso-Pappilan museoalue, jossa tehtiin muun muassa rakennusten perinnekorjaustöitä.

Messukävijät äänestivät perinteisesti parasta loma-asuntoa kävijätutkimuksen yhteydessä. Paras loma-asunto 2011 -kilpailussa yleisön suosikiksi nousi kohde numero 18, Kyminniemi. Toisen sijan sai Plushuvila ja kolmanneksi sijoittui Nuuna 85. Tarkemmat yksityiskohtaiset tiedot niin yleisöäänestyksessä pärjänneistä loma-asunnoista kuin muistakin Loma-asuntomessujen kohteista löytyvät Asuntomessujen verkkosivujen Messukodit-osiosta

Loma-asuntomessujen teemat

Loma-asuntomessujen teemat olivat ekotehokkuus ja taide.

Mäntyharjun kunta ja loma-asuntomessut ovat mukana EkoLAtu-hankkeessa, joka pyrkii tuotteistamaan ekotehokkaan loma-asumisen kehittämällä uudenlaisen loma-asuntojen ekopassin. Ekopassi on arviointikriteerin ensimmäisen kerran käytössä Mäntyharjun loma-asuntomessualueella ja kaikki kohteet arvioitiin ekopassin kriteereiden mukaisesti (energiankulutus, uusiutuvan energian käyttö, energiankäytön hiilijalanjälki, rakentamisen materiaalitehokkuus, jätehuolto, vesi- ja jätevesihuolto ja liikkuminen).

Mäntyharjun vanhassa kirkonkylässä, vain seitsemän kilometrin päässä messualueesta sijaitseva Taidekeskus Salmela tuo messualueelle runsaasti taidetta sekä ulkoalueille että messukohteisiin.

www.mantyharju.fi/loma-asuntomessut/