Vantaan Kivistön asuntomessualueelle johtavan kadun rakentaminen alkoi puiden kaadolla

Kivistön uuteen keskustaan ensimmäisenä rakennettavan Ruusukvartsinkadun linjauksella puiden kaataminen on alkanut.

Vanhalta Nurmijärventieltä koilliseen poikkeava Ruusukvartsinkatu on Kivistön uuden keskustan pääkatu, joka johtaa vuoden 2015 asuntomessualueelle.  Ruusukvartinkadun varteen lähtee loppuvuodesta rakentumaan Kivistön uuden keskustan ensimmäiset kerrostalokorttelit. Nyt alueella kasvaa vanhaa kuusimetsää.

– Tammi-helmikuun aikana puita kaadetaan katulinjan lisäksi asuntomessualueelta sekä ensimmäisten kerrostalokortteleiden kohdalta. Ruusukvartsinkadun ja kehäradan väliseltä alueelta puolestaan puustoa harvennetaan, kertoo kaupungin metsänhoitaja Sanna Ervasti. Alueen metsähakkuut tulee näiltä osin toteuttaa ennen maaliskuun puoltaväliä, sillä alueella asusteleville liito-oraville tulee taata lisääntymisrauha. Rauhoitusaika jatkuu heinäkuun loppuun asti.

– Vähemmän häiritseviä kadunpohjien ja vesihuoltolinjojen kaivuu- ja rakentamistöitä voimme kuitenkin tehdä myös tuona aikana, katupäällikkö Janne Juntunen toteaa.

Vantaan asuntomessujen projektipäällikkö Sirpa Kallio kävi seuraamassa katulinjalla puiden kaatoa.
– Tämä on ikimuistoinen hetki, ensimmäinen maastossa näkyvä konkreettinen merkki siitä, että asuntomessut todella tulevat Kivistöön vuonna 2015. Tätä katua tulevat kymmenet tuhannet messuvieraat saapumaan messualueelle vuonna 2015, kertoo Sirpa Kallio.

Ruusukvartsinkatu valmistuu vuoden 2015 kesään mennessä.

Kuvassa: Vantaan asuntomessujen projektipäällikkö Sirpa Kallio ja Etelä-Suomen Puunkorjuu Oy:n Juhani Hannikainen Ruusukvartsinkadun linjauksella