Vanha kasarmialue Kouvolassa saa uuden elämän Asuntomessujen myötä – esillä uusinta asumista historiallisessa ympäristössä

Vuoden 2019 asuntomessualue rakentuu parhaillaan Kouvolan Korialle. Pioneeripuiston messualue on alun perin venäläisten 1910-luvulla rakentama punatiilinen kasarmialue Kymijoen jylhissä rantamaisemissa. Pioneeripuisto on valtakunnallisesti merkittävä rakennettu kulttuuriympäristö, jonka vanhat varuskuntarakennukset ovat saaneet uuden elämän uniikkeina asuntoina ja liiketiloina.

– Kesän 2019 messukokonaisuus on upea yhdistelmä uusimpia asumisen ratkaisuja ja historiaa. Rakentamisen uusia ideoita esittelevät alueelle rakennettavat modernit pientalot, rivitalot, paritalot ja uudenlainen senioriasumisen kortteli, jotka luovat mielenkiintoisen kontrastin vanhalle kasarmialueelle. Rakennusten kirjo on tänä vuonna poikkeuksellisen laaja, moniin aiempiin messuvuosiin verrattuna, kun pääsemme alueelle, jossa on näin paljon vanhaa olemassa olevaa rakennuskantaa, kuvailee Osuuskunta Suomen Asuntomessujen viestintäpäällikkö Leena Honkajuuri.

Kouvolan Korialle syntyvälle uudelle asuinalueelle muuttaa valmistuessaan noin 250 asukasta. Yhteensä 8 hehtaarin alue sijaitsee 6 kilometrin matkan päässä Kouvolan Matkakeskuksesta.

– Pioneeripuistossa on parhaillaan käynnissä 22 kohteen rakentaminen, joista noin puolet on harjakorkeudessa. Osassa kohteista tehdään jo sisätöitä ja toisissa ollaan perustusvaiheessa. Messukohteet valmistuvat omissa aikatauluissaan ja valmista tulee olla toukokuun loppuun mennessä, projektipäällikkö Sanna Kauppi Kouvolan kaupungilta kertoo.

Kesän 2019 Asuntomessut ovat remonttia suunnittelevien paratiisi, sillä alueella on useita korjausrakentamisen kohteita. Messuvieraat pääsevät tutustumaan muun muassa remontoituun Pioneerikouluun, asunnoksi remontoitavaan entiseen Miehistösaunaan ja Upseerin päiväkotiin, joka on aiemmin palvellut pioneeriupseerikerhona. Lisäksi sisustukset nousevat ensi kesänä entistä suurempaan rooliin itse messukokemuksen osalta. Vanha Pioneeripuiston alue herää todella uuteen eloon heinäkuussa messuporttien avauduttu kuukauden ajaksi. Asuntomessuilla Kouvolassa on ennätysmäärä tehtävää ja ajanvietettä aina opastetuista kierroksista erityisohjelmaan ja artistiesiintymisiin.

Asuntomessut Kouvolassa ovat avoinna 12.7.-11.8.2019, kello 10-18. Poikkeuksena keskiviikkojen artisti-illat, jolloin messuportit ovat avoinna aina kello 21 saakka.

Kohdetietoluettelo_Asuntomessut Kouvola

Asuntomessut Tuusulassa 10.7. - 9.8.

Lunasta lippusi mahdollisimman pian tuleville messuille.

Osta liput