Suomen Asuntomessut sai SAFA-palkinnon

Suomen Arkkitehtiliiton SAFA-palkinto myönnetään Osuuskunta Suomen
Asuntomessuille asumisen laadun pitkäjänteisestä ja kokeilevasta
kehittämistyöstä. Asuntomessut on yhteisöllinen, taitavasti
rakennettu ja ajassa uudistuva asumisen suomalainen kehittämiskonsepti.
Tunnustuksen vastaanotti 28.3. Lahden Sibeliustalolla järjestetyillä
Arkkitehtipäivillä Suomen Asuntomessujen toimitusjohtaja
Pasi Heiskanen.

– Messut kokoavat yhteen asuinrakentamisesta kiinnostuneen yleisön,
toimijat ja tuotteet, median sekä tutkimus- ja kehitystoiminnan.
Mielenkiintoisen messukonseptista tekee se, että asumisen
arkkitehtuurin yleiset trendit ja teemat yhdistyvät kulloisenkin
järjestävän paikkakunnan omiin erityispiirteisiin, SAFA
-palkintolautakunnan puheenjohtaja Leena Rossi perustelee.

– Messuilla on kokeiltu kiinnostavia ekologisen, kohtuuhintaisen ja
yhteisöasumisen innovaatioita, sekä tyyppi-, rakennus-
ja ympäristöteknisiä innovaatioita. Parhaimmat messualueet ovat
perustuneet huolelliseen kaavasuunnitteluun, viimeisteltyyn
lähiympäristöön, kiinnostaviin teemoihin ja asumisen arkkitehtuurin
käytäntöjä ravisteleviin vetonaulakohteisiin. Messutapahtumat
ovat luoneet Suomeen pysyvän kokoelman kiinnostavia, ajan hengessä
toteutuneita ja viimeisteltyjä asuntoalueita, Rossi sanoo.

Ensimmäiset Asuntomessut järjestettiin Tuusulan Lahelan alueella
vuonna 1970. Vantaalla 1977 lanseerattiin suomalaiseen
omakotiperinteeseen
sittemmin vahvasti vaikuttanut ”käkikellotalo”. Jyväskylässä (1985)
uutta olivat yksityiskohtiinsa asti hyvin suunnitellut
pienkerrostalot ja yhteisöasuminen. Euroopan ensimmäinen esteetön
asuinalue esiteltiin Joensuussa vuonna 1995 ja Suomen ensimmäiset
puukerrostalot Ylöjärvellä 1996. Energiatehokas asuminen – kuten
matala-, passiivi- ja nollaenergiatalot – olivat vahvasti
esillä Valkeakosken (2009) ja Tampereen asuntomessuilla (2012).

– Suomen Asuntomessujen toimintaideana on kehittää asumisen laatua
Suomessa. Tavoitteena on aikaansaada ajankohdan ja paikkakunnan
mahdollisuudet huomioiden mallikkaita asuinalueita. Lisäksi haluamme
nostaa laajan yleisön tietoisuuteen kaava- ja asuntosuunnittelun
sekä rakentamisen uutuuksia, Suomen Asuntomessujen toimitusjohtaja
Pasi Heiskanen toteaa.

– Olen erittäin iloinen saadessani vastaanottaa Arkkitehtiliiton
merkittävän tunnustuksen. Yhteistyöllämme arkkitehtiliiton
suuntaan on pitkät perinteet. Asuntomessut on ollut mukana
järjestämässä yhdessä isäntäkaupunkiensa kanssa kymmeniä
arkkitehtikilpailuja,
esimerkkinä vaikkapa tulevan kesän Asuntomessut Jyväskylässä, jossa
on järjestetty peräti kolme arkkitehtikilpailua, Heiskanen
lisää.

Kuva: Palkinnon ojensivat Arkkitehtiliiton
puheenjohtaja Esko Rautiola ja 
palkintolautakunnan puheenjohtaja arkkitehti Leena Rossi Suomen Asuntomessujen toimitusjohtaja Pasi Heiskaselle. (kuva: Tiltu Nurminen)

Lisätietoja:

· Pasi Heiskanen, toimitusjohtaja, Osuuskunta Suomen Asuntomessut p. 040 848 6200

· Leena Rossi, pj , SAFA-palkintolautakunta, varapuheenjohtaja, SAFA p.

· www.vanha.asuntomessut.fi

SAFA-palkinto jaetaan tunnustuksena maamme kunnalle tai muulle julkiselle tai yksityiselle yhteisölle, joka esimerkillisellä
tavalla on toiminut hyvän suunnittelun edellytysten ja tulosten aikaan saamiseksi. SAFA-palkinto annetaan toiminnasta, joka
merkittävällä tavalla on edistänyt tarkoituksenmukaista ja hallittua yhdyskuntakehitystä ja hyvän elinympäristön syntymistä.

SAFA-palkinnon myöntää palkintolautakunta, joka muodostuu vuosittain
Suomen Arkkitehtiliiton, Ympäristöministeriön ja Kuntaliiton
nimeämistä edustajista. SAFA-palkinto on myönnetty ensimmäisen kerran
vuonna 1974. Tunnustuksen kohdetta valittaessa kiinnitetään
erityistä huomiota seuraaviin seikkoihin: toiminnan hallittu
pitkäjänteisyys, toiminnan luonteva sopeutuvuus yhdyskunnan
olosuhteisiin,
toiminnan tulosten sosiaaliset, toiminnalliset, esteettiset, tekniset
ja taloudelliset ansiot sekä toiminnan yleinen merkitys.