Suomen Asuntomessut ja Porin kaupunki allekirjoittivat yhteistoimintasopimuksen

Osuuskunta Suomen Asuntomessut ja Porin kaupunki allekirjoittivat tänään Asuntomessujen järjestämiseen sitovan yhteistoimintasopimuksen Porissa. Viime vuonna allekirjoitettu puitesopimus on viitoittanut tietä hankkeen edistämiselle ja lopullinen sinetti vuoden 2018 Asuntomessuille Poriin saatiin tänään, kun Porin kaupunginjohtaja Aino-Maija Luukkonen sekä Osuuskunta Suomen Asuntomessujen toimitusjohtaja allekirjoittivat sopimuksen Asuntomessujen järjestämisestä Porissa kesällä 2018.

– Asuntomessujen järjestämisen kannalta tilanne on nyt sellainen, että voimme yhdessä sopia kaikista niistä Asuntomessujen järjestämiseen liittyvistä yksityiskohdista tarkemmin ja lähteä edistämään projektia omien rooliemme mukaisesti. Työtä asian eteen on tehty yhdessä jo useamman vuoden, mutta nyt pääsimme vahvistamaan omat roolimme messutapahtuman kannalta kriittisten vaiheiden saavuttamiseksi, Osuuskunta Suomen Asuntomessujen toimitusjohtaja Harri Tuomaala toteaa.

Järjestyksessään 49. valtakunnalliset Asuntomessut järjestetään kesällä 2018 Porissa. Porin kaupunginjohtaja Aino-Maija Luukkonen pitää Porin messualuetta mielenkiintoisena kaupunkiasumista esittelevänä kokonaisuutena ja kuukauden kestävää messutapahtumaa täydellisenä kumppanina tapahtumakaupungille.

– Kesällä 2018 meillä on Porissa suuren juhlan tuntua, kun Asuntomessut täydentää kesän tapahtumatarjontaa. Strategisesti tämä on meille myös tärkeä asia, sillä olemmehan tapahtumakaupunki, iloitsee kaupunginjohtaja Aino-Maija Luukkonen.

Karjaranta 21 – Porin käyntikortti maailmalle

Asuntomessut Porin Karjarannan alueella on luonnollinen jatke kaupunkikeskustan kehittämiseen ja se tuo vivahteikkuutta Porin asuntotarjontaan. Päämääränä onkin asukkaiden kirjo, joka hyödyntää keskustapalveluja ja luontoympäristöä ja virkistys- ja ulkoilupaikkoja

Messualue rakentuu Karjarantaan, jossa kaikista 31 messukohteesta 27 kohdetta on jo varmistunut. Lopuista kohteista suunnittelu on käynnissä. Alueen nimi Karjaranta 21 tulee kaupunginosasta ja mukailee kaupungin muiden puutaloalueiden nimiä.

Asuntomessualueella esillä on moderni pientalokaupunkiasuminen, johon on otettu vaikutteita puutalokaupunginosista. Vaikutteet näkyvät muun muassa rakennusten sijoittumisessa ja pihojen käytössä. Luvassa on upeita kattoterasseja, digitaalisia ratkaisuja ja uusiutuvia energiamuotoja. Uusi asuinalue syntyy vain kävelymatkan etäisyydelle kaupungin keskustasta.

– Alueelle syntyy pientalojen lisäksi palveluja, kuten päiväkoti ja ikäihmisten palveluasumista. Alueelle suunniteltu Virkkulankylän kerrostalokokonaisuus yhdistelee uudella tavalla työssäkäyvien ja ikäihmisten asumista. Messujen suunnittelu on edennyt hienosti ja vauhti kiihtyy varmasti syksyllä, kertoo projektipäällikkö Kari-Matti Haapala.

Yhteistyökuvioita hiotaan muiden kesätapahtumien kanssa ja se näkyy jo tänä kesänä muun muassa Asuntomessuilla Mikkelissä ja Porin SuomiAreenassa. Mikkelissä järjestetään SuomiAreena goes Asuntomessut -keskustelu asumisen hyvinvointiin liittyen ja Pori on esillä Asuntomessuilla Mikkelissä koko tapahtumakuukauden ajan. Lisäksi Asuntomessut näyttäytyvät tänä kesänä Porin SuomiAreenassa omalla keskustelullaan ja Kansalaistorilla.