Porilainen Juha osti Asuntomessualueelta historiallisen talon 5 000 eurolla – Kunnostaa nyt omaksi kodikseen

1930-luvulla rakennetun talon yläkerrassa asui alun perin Shellin johtaja ja alakerrassa korjaamopäällikkö. Talon yhteydessä olevassa hallissa pidettiin säiliöautoja. – Jos löytyisi hyvä vuokralainen niin hallitilan voisin vuokrata, Juha Heino sanoo.

Juha Heino on kunnostanut Porissa jo kaksi vuotta Shellin vanhaa asuintaloa, ”Bunkkeria”. Kohde on yksi ensimmäisistä, jonka näkee, kun astuu kesän 2018 Asuntomessualueelle. – Alun perin ajattelin taloa vuokralle, mutta ihastuinkin siihen, ja kunnostan tätä nyt omaksi kodiksi, Heino sanoo.

Porilainen entisöijä Juha Heino voitti kaksi vuotta sitten Asuntomessukohteesta järjestetyn tarjouskilpailun. Hän sai 1930-luvulla rakennetun Shellin asuin- ja hallirakennuksen itselleen 5 000 eurolla. Samalla hän sai kaksi vuotta aikaa kunnostaa tyhjillään ollut talo huippukuntoon kesän 2018 Asuntomessuille.

– Kaikkein haastavinta on ollut tekniikan asentaminen vanhaan taloon. Eli saada putket, viemärit, vedet ja sähköt vedettyä taloon niin, että kaikki toimii, mutta myös näyttää hyvältä. Olemme myös vetäneet terassille kaapelit aurinkoenergiaa varten, Heino kertoo.

Asuntomessujen kohde numero 16. Bunkkeri

  • Museoviraston suojelema
  • valmistunut vuonna 1937
  • Shellin entinen asuin- ja autovajarakennus
  • Toimii Asuntomessujen ajan BMW-areenana, esillä mm. sähkö- ja hybridiautoja

Heinon kunnostama Bunkkeri on yksi messualueen kiehtovimmista kohteista. Vanhan tiilitalon uumenista aukeaa huolella viimeistely avara ja moderni tila, johon modernit taulut ja värikäs sisustus tuovat pirteän lisän. Heino sanoo olevansa valmis laskemaan messuyleisön tulevaan kotiinsa.

– Olen tehnyt itselleni selväksi, että ensin tämä on yleinen kohde eikä varsinaisesti vielä minun kotini. Alusta asti oli selvää, että tämä on kesällä 2018 myös yleinen messukohde. Messujen aikaan en aio täällä itse aikaani viettää, onneksi yhteistyökumppanit hoitavat kohteen esittelyn. Eipä tarvitse itse kuulla mitä ihmiset kommentoivat vinoista seinistä tai jostakin, Heino naurahtaa.

Vanhan korjaaminen on Heinolle sydämen asia sekä myös ammatti – hänellä on myös entisöintiyritys.

– Olen koko pienen ikäni halunnut korjata vanhoja taloja eikä minulla ole mitään mielenkiintoa rakentaa uutta taloa. Tämä on ensimmäinen kivitalo, jonka kunnostan, aikaisemmat ovat olleet puutaloja, Heino kertoo.

Asuntomessut 2018 Pori bunkkeri entisöijä/KAUPALLINEN YHTEISTYÖ

– Tärkeintä kodissa on, että kaikki viihtyvät, sanoo Shellin vanhaa rakennusta Asuntomessukuntoon entisöivä Juha Heino.

– Nämä vanhat rakennukset eivät lisäänny, ja minulle korjausrakentaminen on sydämen asia. Kierrätysideologia on hyvä juttu, kaiken ei aina tarvitse olla uutta. Alun perin suunnittelin kunnostavani tähän kaksi vuokra-asuntoa kahteen kerrokseen, mutta muutaman kuukauden huhkittuani huomasin, että tämä on todella hyvin rakennettu ja tajusin, että tästä saisi hienon oman kodin.

Mies on huhkinut talolla pitkiä päiviä usein yöhön asti.

– Työmäärä on ylittänyt jo puolella siitä mitä alun perin laskin. Ajattelin että työtunteja menisi 2 500, mutta yli 5 000 tuntia on mennyt, Heino laskeskelee.

– Kaikkein tärkeintä on, että tässä koko jutussa on ollut hyvä henki. On hienoa saada viihtyisä paikka, missä kaikki perheenjäsenet viihtyvät. Omaa varsinaista pihaa tässä on vain muutaman metrin verran. Tämä on ulkopäin suojeltu, mutta saimme Museovirastolta luvan rakentaa pihan talon katolle. Sinne on tulossa varsinainen viherkeidas. Se ei vielä ole tämän kesän asia, mutta tulevaisuudessa sitten, Heino suunnittelee.

Asuntomessut 4

Alkuperäisen artikkelin on kirjoittanut Sanna Pietiläinen, MTV.