Nämä asiat luovat pahoinvointia asumisessa: ”15 neliön asunnot kiellettävä”

81 % suomalaisista ovat tyytyväisiä asumiseensa selviää Asuntomessujen teettämästä Asukasbarometristä. Suomi onkin asumistyytyväisyydessä Euroopan kärkimaa yhdessä Tanskan kanssa. Silti meillä on vielä parannettavaa rakentamisessa. 

Asuntomessuilla keskusteltiin lauantaina 15.7. SuomiAreena Goes Asuntomessut -keskustelutilaisuudessa, mihin suuntaan asuminen on menossa ja ovatko tänä päivänä tehtävät ratkaisut sellaisia, jotka vaikuttavat positiivisesti suomalaisten asumistyytyväisyyteen. Keskustelussa olivat mukana muun muassa vihreiden presidenttiehdokas Pekka Haavisto sekä kaupunkimaantieteen professori Mari Vaattovaara. Heidän mukaansa suomalaisessa rakennussuunnittelussa ja -tekniikassa on tehty virheitä, jotka näkyvät nykyään pahoinvointina asumisessa, asukkaiden terveydessä sekä viihtymisessä.

Rapautuvat betonilähiöt suomalaisen rakentamisen kompastuskivi

Asumisen hyvinvointiin vaikuttavat Haaviston ja Vaattovaaran mukaan muun muassa asuinalueen sijainti, oma elämäntilanne, laina-aikojen pituudet ja asunnon omistamisen tavat. Pahoinvointia sen sijaan luovat esimerkiksi rakentamisen tekninen laatu ja siinä tehdyt huonot ratkaisut. 1960- ja 1970-luvuilla rakennetut betonilähiöt alkavat rapeutua ja rakenteet peittyä homeen alle. Suoran sähkölämmityksen varassa olevat asunnot ovat täysin luonnon armoilla ja saattavat talvimyrskyn myötä jäädä ilman lämmitystä puiden kaatuessa sähkölinjojen päälle.

Asumisen pahoinvointia synnyttää myös osallistamisen puute. Mitä enemmän alueen asukkaat saavat suunnitella alueen käyttöä, sitä tyytyväisempiä he ovat.

– Entisellä asuinalueellani olin kovin tyytyväinen, kun kaupunki kysyi meiltä asukkailta, mitkä kohteet alueella ovat meille tärkeitä, missä käymme lenkillä ja mitä alueita tulisi suojella rakentamiselta. Oli hauskaa toimia kaupunkisuunnittelijana oman tietokoneen äärellä kotona ja suunnitella yhteistä ympäristöä, Haavisto kertoo.

Alle 15 neliön asunnot kiellettävä

Valitettavan monen kotitalouden asumisratkaisut eivät tällä hetkellä vastaa olemassa olevaa tarvetta.

– Monilapsiset perheet kärvistelevät ahtaissa kaksioissa, kun taas vanhempi ikäluokka asuu asunnoissa, joiden huoneet ammottavat tyhjyyttään jälkikasvun muutettua pois, Haavisto sanoo.

Ratkaisu tähän ei kuitenkaan ole pienempien asuntojen suunnittelu.

– Asuessani Princetonissa Yhdysvalloissa huomasin, ettei siellä ole oikeastaan ainuttakaan kerrostaloa, vaikka se onkin opiskelijakaupunki. Suomessa taas yksinasujat tarvitsevat yhä pienempiä yksiöitä yhä korkeammissa kerrostaloissa. Täällä pyrkimyksenä ei pitäisi olla rakentaa 15 neliön asuntoja, vaan ne tulisi jopa kieltää, linjaa Vaattovaara.

Naapuriapu ja talotalkkarit takaisin

Keskustelussa asuinalueiden suunnittelusta nousee usein esiin yhteisöllisyys, joka tulee ottaa huomioon jo asuntoja suunnitellessa. Uusien taloyhtiöiden yhteisiä tiloja ei enää rakenneta betonikellareihin, vaan niistä tehdään viihtyisiä ja kutsuvia.

– Asukkaat kokevat, että on hienoa mennä yhteisiin tiloihin ja järjestää juhlia ja illanviettoja yhdessä. Naapuriapu, talotalkkarit ja muilla sosiaalisilla innovaatioilla voidaan myös muuttaa asumista, kun naapuruston keskinäistä yhteistoimintaa lisätään, Haavisto innovoi.

Haavisto kuitenkin muistuttaa, että rakentamisessa on huomioitava myös ihmisten tarve yksityisyydelle ja hiljaisuudelle. Naapurin metelöintiä ja elämisen ääniä harvoin halutaan kuunnella seinien läpi.

Katso SuomiAreena Goes Asuntomessut -keskustelutilaisuus kokonaisuudessaan täältä. Asuntomessut järjestetään tänä kesänä Mikkelissä 14.7.-13.8. Lippuja messuille voi ostaa täältä.

Jutun on kirjoittanut toimittaja Marleena Lammikko. Linkki alkuperäiseen juttuun: https://www.mtv.fi/lifestyle/koti/artikkeli/nama-asiat-luovat-pahoinvointia-asumisessa-15-nelion-asunnot-kiellettava/6507506