Mukava asuinalue on suomalaisille entistä tärkeämpi: ”Työmatkat ovat selvästi kasvaneet”

Suomalaiselta kuluu vuodessa kokonainen viikko pelkkiin työmatkoihin.

Tilastokeskuksen mukaan työmatka kestää suomalaiselta keskimäärin reilut 20 minuuttia. Vuodessa se tietää lähes seitsemää kokonaista vuorokautta, jotka kuluvat pelkästään töihin ja töistä kotiin matkustamiseen.

Suomalaisten kodin ja työpaikan välisten matkojen kasvu on ollut jatkuvaa viimeisten vuosikymmenten aikana. Esimerkiksi vuonna 1980 suomalaisen työmatka oli keskimäärin 6,2 kilometriä. Vuonna 2010 työmatkan pituus oli jo 13,7 kilometriä.

Suomen Asuntomessujen selvityksen mukaan omalla autolla töissä käy reilu puolet suomalaisista, jalan tai pyörällä reilu neljännes ja joukkoliikennettä hyödyntää noin viidennes.

– Se on ollut pitkä trendi: työmatkat ovat selvästi kasvaneet ja kasvu on vielä ollut aika tasaista, sanoo Tilastokeskuksen yliaktuaari Aura Pasila.

Asumisen kalleus kaupungeissa voi pidentää työmatkoja

Yhtenä selittävänä tekijänä saattaisi olla se, että suomalaiset yksinkertaisesti arvostavat mukavaa asuinaluetta enemmän kuin mitään muuta.

– Suomen Asuntomessujen tekemän asukasbarometrin mukaan jos suomalaisella ovat vaakakupissa valittavanaan asuinalueen viihtyisyys ja lyhyempi työmatka, hän valitsee erittäin suurella todennäköisyydellä viihtyisän asuinalueen, Osuuskunta Suomen Asuntomessujen toimitusjohtaja Harri Tuomaala kertoo.

Syitä piteneville matkoille löytyy lukuisia: esimerkiksi maatalousalalla matkat ovat olleet lyhimpiä, mutta maataloustyö on vähentynyt vuosien mittaan paljon. Myös esimerkiksi etätyön yleistyminen vaikuttaa työmatkojen pidentymiseen.

– Jos katsoo maatalouden työpaikkoja, niin ne ovat menneet alas aika tasaisesti. Yleensä maatila on kuitenkin pihapiirissä, Pasila sanoo.

Jos esimerkiksi työskentelykuntana on Helsinki, ovat työmatkat hieman keskimääräistä pidempiä, sillä muun muassa asumisen kalleus saa ihmiset matkustamaan töihin kauempaakin. Lisäksi työpaikkoja keskitetään jatkuvasti enemmän kasvualueille.

– Keskustassa asuminen ei ole tae lyhyestä työmatkasta. Yli puolella kaupunkien keskustassa asuvista työmatkan pituus on vähintään viisi kilometriä, Tuomaala kertoo.

Toisaalta kuntien rajoja ylittävät työmatkat huomioon ottaen Helsinki jää keskiarvon alapuolelle. Pohjois-Suomen isoissa kunnissa kuntien väliset matkat ovat pakostikin pidempiä, mikä puolestaan nostaa keskiarvoa.

– Kun asuminen on kallista, niin se myös pidentää työmatkoja, Pasila sanoo.

Jutun on kirjoittanut toimittaja Outi Karilahti. Linkki alkuperäiseen artikkeliin: https://www.mtv.fi/lifestyle/koti/artikkeli/mukava-asuinalue-on-suomalaisille-entista-tarkeampi-tyomatkat-ovat-selvasti-kasvaneet/6309534