Moni seniori muuttaa omasta asunnosta vuokralle – Kouvolan asuntomessualueelle nousee kyläyhteisö varttuneille

Asuntoja vuokraavat yhtiöt satsaavat nyt senioriasuntoihin. Myös Kouvolan asuntomessualueelle nousee varttuneemmalle väelle tarkoitettu Virkkulankylä.

Osa asuntoja vuokraavista kiinteistöyhtiöistä rakentaa asuntoja nimenomaan senioreille. Yksi niistä on OikeaKoti Asunnot, joka on rakennuttanut varttuneemmalle väelle asuntoja eteläiseen Suomeen jo usean vuoden ajan. Luhti- ja rivitaloja on noussut muun muassa Järvenpäähän, Vihdin Nummelaan ja Siuntioon.

OikeaKoti Asuntojen isännöitsijä Tero Hanninen sanoo yhtiön arvostavan luotettavia vuokralaisia.

– Markkinoimme vuokra-asuntojamme nimenomaan eläkkeellä oleville. He ovat pitkäaikaisia vuokralaisia ja pitävät asunnot hyvässä kunnossa, Hanninen sanoo.

Hänen mukaansa yhä useammat seniorit myyvät asuntonsa ja muuttavat vuokralle.

OikeaKoti asuntomessut kaupallinen

OikeaKoti vuokraa luhti- ja rivitaloasuntoja senioreille. Kuvassa yhtiön luhtitaloja Järvenpäässä.

– Monet meille muuttaneista kertovat, etteivät enää ole motivoituneita remontoimaan taloa ja leikkaamaan nurmikoita, vaikka vielä jaksaisivatkin.

Hannisen mukaan moni seniori haluaa asunnon myymällä helpottaa myös jälkeläistensä elämää.

– Osa sanoo, että haluavat myydä, ettei siitä jää perillisille riippakiveä. Kiinteistöstähän pitää muun muassa maksaa perintövero, vaikkei sitä olisi saanut myydyksi ja muita käytännön asioita, jotka voivat muodostua haasteeksi.

Virkkulankylä suunniteltiin yhteisölliseksi alusta alkaen

Kouvolan asuntomessualueelle nousee kokonainen senioreiden kyläyhteisö, Virkkulankylä, jonka rakennuttaa Virkkulankylä Oy. Kylätuvan lisäksi alueelle rakennetaan kahdeksan neljän huoneiston taloa, joissa on asukkaille myös yhteinen oleskelutila ja sauna.

Asuntomessut Kouvolassa 12.7.-11.8.2019

Virkkulankylä on rakennuttajayhtiö Kuusikkoahon konsepti, jossa varttuneemmalle väelle rakennetaan vuokra-asunnoista muodostuvia yhteisöjä. Yhteisöllisyys ja asukkaiden ikä otetaan huomioon jo rakennusvaiheessa, kertoo Kuusikkoahon liiketoimintajohtaja Saila Partanen.

– Perinteisestä senioriasumisesta Virkkulankylä erottuu siinä, että me rakennamme infran ja rakennukset yhteisöllisyyden ehdoilla. Lisäksia luomme alueella tukiverkon niin, että yhteisö oikeasti syntyy. Asunnoissa on myös kiinnitetty erityistä huomiota esteettömyyteen ja valaistukseen, Partanen sanoo.

Asuntomessualueelle nousevassa kylässä ovat mukana myös Kouvolan kaupunki että Virkkulan ystävät ry.

Kouvola Virkkylankylä Asuntomessut

Havainnekuva Kouvolan asuntomessualueelle nousevasta Virkkulankylästä.

– Kouvolan kaupunki järjestää kotihoitoa sitä tarvitseville asukkaille. Virkkulan ystävät puolestaan koostuu paikallisista ihmisistä, jotka tutustuttavat asukkaita Virkkulankylään ja järjestävät toimintaa ja tapahtumia.

Myös Asuntomessuille Poriin rakentui ainutlaatuinen Virkkulankylä

Vieraile virtuaalisesti Virkkulankylän tiloissa Asuntomessujen virtuaalipalvelussa

Kouvolan lisäksi Virkkulankylä-konseptilla on rakennettu kyliä muun muassa Poriin, Joensuuhun ja Kauhavalle. Rakenteilla Virkkulankyliä on Siuntioon, Inariin ja Hausjärvelle.

– Kouvolan Virkkulankylään pääsee näillä näkymin hakemaan loppukeväästä 2019. Asuntomessut kestävät elokuulle, eli syyskuussa asukkaat pääsevät muuttamaan, Saila Partanen laskeskelee.

Asunnot on tarkoitettu pääosin yli 65-vuotiaille. Virkkulankylä käyttää ikäryhmästä termiä ”kolmas ikä”.

– Emme puhu eläkeiästä, senioriasumisesta tai vanhusasumisesta vaan kolmannesta iästä. Tämä siksi että koemme kokeneet kansalaiset osaavana ja aktiivisena voimavarana, Partanen sanoo.

Alkuperäisen jutun on kirjoittanut Sanna Pietiläinen, MTV.