Mitä ihmettä? Rallilegenda Marcus Grönholm rakennuttaa Inkooseen asuinalueen muutamassa vuodessa


 Yrittäjä, entinen rallikuljettaja Marcus Grönholm on mukana rakennuttamassa Inkooseen uudenlaista asuinaluetta, jonka hän uskoo houkuttelevan muun muassa pääkaupunkiseudulla asuvia. – Meri, ja rauhallisuus ovat kotikuntani valtteja, Grönholm kehuu.

Miksi ihmeessä kaksinkertainen rallin maailmanmestari Marcus Grönholm on mukana rakentamassa Inkooseen uudenlaista asuinaluetta? Yksi syy on se, että hän omistaa Inkoon Keskustakehitys oy:n, joka yhdessä Suomen Asuntomessujen ja Inkoon kunnan kanssa haluaa rakentaa meren rantaan modernin asuinalueen.

Toinen syy on kotiseuturakkaus. Espoosta kotoisin oleva Grönholm muutti Inkooseen vuonna 1990.

– Muutin silloin isäni kotitilaa pitämään ja mietin, että Inkoo on kyllä aika kaukana. Nyt en lähtisi pois, täällä on hyvä, Grönholm sanoo.

Lopulta Grönholm perheineen jäi Inkooseen, ja siellä hän asuu yhä vaimonsa kanssa. Hän luottaa vahvasti siihen, että Inkoon rauha ja toisaalta Helsingin läheisyys houkuttelee paikkakunnalle muitakin.

– Täällä on rauhallista, ei ole tungosta. Minusta uudessakin asuinalueessa olisi tärkeää, että omassa kodissaan saisi olla rauhassa. Ei ole pakko nähdä muita, jos ei halua, ja toisaalta jos haluaa olla muiden kanssa, niin siihenkin pitää olla tiloja, Grönholm sanoo.

Ekorakentamista, älyratkaisuja?

Asuinalueen on määrä olla valmis neljän vuoden päästä vuonna 2022. Grönholmin mukaan moni asia on vielä visiointivaiheessa, mikä toisaalta antaa myös rajattomat mahdollisuuden ideoinnille.

– Alueesta tehdään myös uudenaikainen, mutta millä tavoin, se on vielä mietinnässä. Se voisi esimerkiksi olla ekorakentamista ja älyratkaisuja koteihin. Asumisen pitäisi olla myös kaikin puolin helppoa niin, että kaikenikäiset – myös vanhukset – voivat asua alueen taloissa.

 

Inkoosta on Helsinkiin vain 60 kilometriä, mikä varmasti lisää potentiaalisten asukkaiden mielenkiintoa, sillä kaupungista voi käydä sujuvasti töissä myös pääkaupunkiseudulla.

– Moottoritie tulee kahdenkymmenen kilometrin päähän Kirkkonummelle. Helsinkiin kestää autolla noin tunti.

Tarkoituksena on myös yhdistää Inkoonrannan läheisyydessä olevat palvelut osaksi kokonaisuutta, ja mahdollisesti tuoda palveluita vielä lisääkin. Grönholmin omistamaa kauppakeskusta on tarkoitus laajentaa, ja muitakin ideoita hänellä on.

– Alueelle pitää tulla erilaisia paikkoja viettää yhdessä aikaa, esimerkiksi puistoja, grillikatoksia tai kahviloita, joissa voi asukkaat voivat viettää aikaa yhdessä.

”Joka ikkunasta pitää näkyä meri”

Myös meren läheisyys on yksi iso osa Inkoon viehätystä, ja meren Grönholm haluaa tuoda myös rakennuksiin.

– Haluaisin, että kaikkien asuntojen huoneista olisi merinäköala, ettei yksikään huone jäisi taka-alalle, Grönholm suunnittelee.

Grönholmin yrityksen lisäksi asumisen hyvinvoinnin lisäämiseen tähtäävässä hankkeessa ovat mukana Inkoon kunta ja Suomen Asuntomessut.

– Ensimmäisenä pidetään arkkitehtikilpailu, jonka jälkeen etsitään rakennuttaja. Alueelle voisi tulla omakoti- ja pienkerrostaloja. Kaikki on vielä visiointivaiheessa, mutta kyllä sinne useampi sata ihmistä mahtuisi asumaan.

Myöskään rakennusten materiaalia ei ole päätetty. Grönholm on rakennuttanut Inkoon keskustaan kauppakeskuksen puusta ja puuta hän ehdottaa myös uuden asuinalueen rakennusmateriaaliksi.

– Jotkut sanovat, että puisen asuinalueen ylläpitokustannukset tulevat kalliiksi, mutta enpä tiedä. Puinen kauppakeskus on ollut pystyssä yli kymmenen vuotta, ja kerran se on maalattu, että eivät ne toimenpiteet ole sen vaativampia olleet, Grönholm sanoo.

Vaimo Teresa Grönholm oli mukana ideoimassa kauppakeskusta, ja hänen apuunsa Grönholm luottaa nytkin.

– Vaimoni Teresa vaikutti paljon kauppakeskuksen ilmeeseen ja häneltä kysyn neuvoa myös uudessa rakennusprojektissa. Hän pitää keskuksessa tällä hetkellä sekä vaate-, kukka-, että sisustuskauppaa. Hänellä on visuaalista silmää.

Entiselle rallikuljettajalle on tietysti tärkeää, että Inkoosta löytyy myös rallireittejä, tai että sieltä tarvittaessa pääsee sellaisille.

– Minulla on omilla mailla erikseen tehty rallitaipale eli erikoiskoe. Ja juuri nyt olen matkalla Ruotsiin, jossa käyn testaamassa autofirmalle ralliautoa.

Alkuperäisen artikkelin on kirjoittanut Sanna Pietiläinen, MTV.