Asuntomessut Mikkelissä rakentuvat vauhdilla – messualueen katujen päällystäminen käynnistyi

Asuntomessujen avajaisia vietetään Mikkelissä 52 päivän kuluttua. Messualue rakentuu aikataulussaan ja aluerakentamisen osalta tällä hetkellä käynnissä ovat katujen asfaltoinnit ja reunakivien asennus. Asuinalueita yhdistävän Kirkonvarkaudenkadun välikaistan tammien istutus on tehty ja muuallakin alueella viherviimeistelytyöt ovat parhaillaan käynnissä.

Katupäällysteet ja kivetykset urakoi kaupungille Lemminkäinen Infra Oy. Asuinaluetta halkovan pääkadun eli Kirkonvarkaudenkadun reunakivet ovat betonikiveä ja asuntokatujen kivet ovat graniittia.

Graniittinen reunakivi on kestävä ja tuo lisänäköä alueen ilmeeseen.
Graniittinen reunakivi on kestävä ja tuo lisänäköä alueen ilmeeseen.

”Katujen päällystämisen ja viimeistelyn osalta valmista pitäisi olla juhannukseen mennessä, jolloin alue suljetaan messutoimintojen edellyttämien rakenteiden pystytystä varten. Kirkonvarkauden sillan läheisyyteen valmistuvan taideteoksen osalta työt ovat vielä hieman kesken, mutta hyvältä näyttää sielläkin suunnalla. Myös Heinzenpuistoon tehty taidehankinta, Gordinalinen Solmu, toteutuu”, aluevalvoja Pekka Kammonen kertoo.

Heinzenpuiston taidetyön pohjatöitä tehdään parhaillaan
Heinzenpuiston taidetyön pohjatöitä tehdään parhaillaan

Puistojen osalta tehdään vielä pieniä viimeistelytöitä. Uudella asuinalueella on kolme erilaista puistoaluetta, joiden lisäksi asukkaat voivat rentoutua Huldanrannassa sijaitsevalla maisemankatselu- ja nuotiopaikalla tai rantareitillä.

Asuntomessualue on osa laajempaa Kirkonvarkauden asuinaluekokonaisuutta

Messujen jälkeen uusi asuinalue laajenee Kirkonvarkaudenkadun länsipuolelle, jonne on kaavoitettu kolmisenkymmentä omakotitalotonttia.

”Paikkahan oli vanha kaupungin hiekkamonttu ja alueelle oli vuosien saatossa tuotu täytteeksi paljon pintamaita. Nyt kaikki maa-aines on seulottu ja käyty pohjia myöten lävitse. Näin varmistimme, ettei pintamaan sekaan ollut vuosien saatossa päässyt haitallisia aineita jotka voisivat uhata pohjavedenottoa alueella”, aluevalvoja Pekka Kammonen taustoittaa.

Maamassan seulontaa vuonna 2016.
Maamassan seulontaa vuonna 2016.

”Tänä vuonna alueen pinta nostettiin sitten lopulliseen korkeuteensa. Näin uudet omakotirakentajat pääsevät alueelle heti messujen jälkeen”, Kammonen jatkaa.

Kuvassa Lemminkäinen Infra Oy:n Mikkelin toimipisteen työpäällikkö Kimmo Vauhkonen sekä aluevalvoja Pekka Kammonen. Miesten taustalla näkyy alue nyt.
Kuvassa Lemminkäinen Infra Oy:n Mikkelin toimipisteen työpäällikkö Kimmo Vauhkonen sekä aluevalvoja Pekka Kammonen. Miesten taustalla näkyy alue nyt.

Talot edistyvät nyt messualueella vauhdilla. Osassa on jo sisustustenkin osalta valmista, mutta yleisin tilanne on että kiintokalusteita asennetaan parhaillaan ja pian siirrytään pihatöihin. Alueen ja kohteiden esittelyaika ennen messuja on päättynyt ja alue on suljettu ulkopuolisilta.

Lisätiedot:
Mikkelin asuntomessutoimisto
aluevalvojaPekka Kammonen
p. 044 794 3222