Kytkee kahvinkeittimen pois päältä, sammuttaa valot ja kastelee kukat – ”automaattinen koti” hoitaisi jo nämä asiat puolestasi

Parhaimmillaan älykkäät automaatioratkaisut helpottavat arkea, lisäävät viihtyisyyttä ja tuovat jopa säästöjä energiakustannuksiin.

Suomalaisissa kodeissa on jo pitkään hyödynnetty automatiikkaan perustuvia ratkaisuja, joihin ei välttämättä enää edes kiinnitetä huomiota. Yksi älykkään kodin tehtävistä onkin toimia asukkaalta varsin huomaamattomasti ja vaivattomasti.

Älykoti vai kotiautomaatio – tunnistatko eron?

Älykoti vaatii toimiakseen nettiyhteyden – kotiautomaatiot eivät välttämättä.

Kotiautomaatio viittaa älykkääseen talotekniikkaan, kuten lämmitykseen ja viilennykseen.

Älykoti voi tarkoittaa esimerkiksi älykkäitä kodinkoneita.

Kotiautomaatio vaatii toimiakseen kaapelein tai langattomin laittein yhdistetyt kodin valaisinkytkimet ja pistorasiat, sekä ne yhteen linkittävän keskusyksikön. Järjestelmään voidaan liittää myös esimerkiksi ovipuhelin, lämmitysjärjestelmä, turvajärjestelmä ja ilmanvaihto. Miksei järjestelmään voisi liittää myös automaattista ulkokukkien kastelua?

Kotiautomaatioilla pyritään nimenomaan automatisoimaan kodin välttämättömät perustehtävät, kuten lämpötilan, ilmanvaihdon ja valaistuksen säätö. Näin luodaan automatiikkaa, joka mukautuu asukkaidensa arkeen. Tulevaisuudessa, kun mukaan saadaan vielä tekoälyä, voisi koti oppia asukkaiden tapoja itsestäänkin.

”Tilanneohjaukset ovat juuri nyt iso juttu”

Yksi kotiautomaatioiden eli automaattisesti toimivien talotekniikkaratkaisujen eduista onkin jatkuva muunneltavuus. Muokattavien asetusten lisäksi kerran kotiin asennettu järjestelmä on tekniikkansakin puolesta aina muunneltavissa. Näin markkinoille tulevaa uutta tekniikkaa ja uusia laitteita voidaan liittää aina mukaan, ja näin päivittää kotia älykkäämmäksi pienellä vaivalla.

– Tilanneohjaukset ovat juuri nyt iso juttu. Tilanteita voivat olla esimerkiksi ”kotona” ja ”poissa kotoa”. Kaikkia voidaan muokata, tallentaa ja nimetä aina uudelleen, kertoo ABB:n rakennusteollisuuden myyntijohtaja Harri Liukku.

”Tilanteeseen” voidaan liittää valaisimia, lämpötilan pudotus ja vaikkapa ilmanvaihdon tehostus – mitkä nyt sattuvat kyseiseen hetkeen sopivaan. Kun asukas saapuu kotiin vaikkapa lämpimän kesäpäivän jälkeen, viilennys käynnistyy, ilmanvaihto voimistuu ja kaihtimet avautuvat päästäen ilta-auringon paistamaan sisälle paahteisen päivän jälkeen.

– Jos infrastruktuuri on kerran rakennettu eli väyläkaapelit on asennettu, on uutta tekniikkaa helppo lisätä siihen päälle, sanoo Liukku.

Puheohjauksella käskytetään kotia

Yksi merkittävä, varmasti pian Suomessakin yleistyvä ominaisuus, on kodin ohjaaminen äänikäskyin.

Puheohjauksella voitaisiin säädellä kaikkia kodin toimintoja, jotka on liitetty kotiautomaatioon. Näitä voisivat olla muun muassa pihamarkiisi, verhot, kaihtimet sekä muu näkymättömämpi talotekniikka, kuten lämpötila ja ilmanvaihto. Ominaisuudessa voidaan luonnollisesti nähdä monia hyötyjä esimerkiksi esteettömän asumisen kannalta.

Älykkään kodin ja kotiautomaatioiden tärkeä tehtävä onkin myös lisätä turvallisuuden tunnetta.

– ”Kotoa poissa” -tilanne voisi sammuttaa automaattisesti valot, pudottaa lämpötilaa parilla asteella ja kytkeä pistorasioita pois päältä, etteivät kahvinkeitin ja silitysrauta jää päälle, Liukku kertoo.

Lisäksi älykkääseen kotiin voidaan liittää turvajärjestelmä, johon voidaan linkittää esimerkiksi valvontakameroita, liikesensoreita, valoja ja murtotunnistimia omien tarpeiden mukaan. Kun kotiin hankitaan vielä ovipuhelin, voidaan kodin ovet avata etänä älypuhelimen hälyttäessä taskussa kotiovelle saapuneista perheen koululaisista.

– Kun puhutaan sote-uudistuksesta ja vanhusten kotiasumisesta, sensoriteknologialla voidaan varmistaa, onko kotona liikuttu tai käytetty sähköä ja vettä. Jos aamulla ei ole tapahtunut mitään vaikka neljään tuntiin, niin onko silloin edes noustu ylös sängystä? Liukku sanoo.

– Joku voi ajatella, että se on valvomista, mutta se lisää myös turvallisuuden tunnetta.

Älykkäät automaatioratkaisut näkyvät myös sähkölaskussa

Mitä enemmän kotiautomaatioon liitetään laitteita, sitä suurempia hyötyjä automaatikasta voidaan saada. Asumisen ja arjen helppous lienevät kaikkein selvin etu, johon älykodilla halutaan päästä – ja päästäänkin helposti suunniteltaessa kotia täysin omien tarpeiden ja toiveiden mukaan.

Lisäksi hyödyt voivat olla taloudellisia: esimerkiksi työpäivän ajaksi lämpötilan pudottaminen voi näkyä myös energialaskussa.

– Suuri hyöty saadaan myös etäohjauksella, joka on iso juttu tänä päivänä. Asukkaat pääsevät näkemään, mitä kotona tapahtuu poissa ollessa, mikä lisää viihtyvyyttä ja turvallisuutta, Liukku sanoo.

Kotiautomaatioon ja älykkääseen kotiin kuuluu myös datan kerääminen esimerkiksi veden ja sähkön kulutuksesta. Näin voidaan seurata, miten esimerkiksi muutokset omassa käyttäytymisessä vaikuttavat sähkön, veden ja lämmityksen kulutukseen.

Toinen tärkeä säästön lähde saadaan uusiutuvan energian varastoinnista. Esimeriksi aurinkoenergian kohdalla arkipäivisin auringon ollessa korkeimmillaan ei energiaa välttämättä tarvita, jolloin sen varastoiminen iltasuihkua tai illallisen tekoa varten olisi huomattava etu.

– Me uskomme, että aurinkosähkö tulee lisääntymään. Jos energiaa varastoidaan, voitaisiin koti esimerkiksi viilentää etukäteen, jos ulkona on sillä hetkellä vaikka 27 astetta lämmintä ja aurinkoista eli energiaa on saatavilla silloin, Liukku kertoo.

Tutustu ”automaattiseen arkeen” Mikkelissä!

Asuntomessut Mikkelissä esittelee tänä kesänä useita upeita kohteita, joissa on hyödynnetty arkea helpottavia kotiautomaatioratkaisuja.

Kotiautomaatioon pääsee tutustumaan ainakin kohteissa Talo Wave, Casa Wellikulho ja Talo Vahvaselkä.

Mikkelin Asuntomessut järjestetään 14.7.13.8.2017. Messuhuumasta pääsee nauttimaan nyt -20 % edullisemmin, kun liput ostaa ennakkoon.

Jutun on kirjoittanut toimittaja Outi Karilahti. Linkki alkuperäiseen juttuun: https://www.mtv.fi/lifestyle/koti/artikkeli/kytkee-kahvinkeittimen-pois-paalta-sammuttaa-valot-ja-kastelee-kukat-automaattinen-koti-hoitaisi-jo-nama-asiat-puolestasi/6479710