Huomenna avattavilla Asuntomessuilla esitellään modernia kaupunkirakentamista

Asuntomessut Vantaalla
avautuvat huomenna perjantaina 10.7. Yleisölle avoin avajaistilaisuus
järjestetään messuravintolassa klo 10.30 alkaen. Messut avaa maatalous- ja
ympäristöministeri Kimmo
Tiilikainen.

Vantaalla Kivistössä
sijaitseva messualue on erittäin tiiviisti rakennettu: kaikkiin
asuntomessualueisiin verrattuna Kivistön messualueella on eniten asuntoja
suhteessa alueen kokoon. Asukkaita noin yhdeksän hehtaarin kokoiselle
messualueelle tulee noin 700.

– Tiivis
rakentaminen on osa kestävän kehityksen mukaista kaupunkirakenteen
tiivistymistä. Tarvitsemme tämän tyyppistä rakentamista tulevaisuudessa yhä
enemmän, Suomen Asuntomessujen toimitusjohtaja Pasi Heiskanen sanoo.

Asuntomessuilla
on näytteillä 41 kohdetta: 28 pientaloa, kolme paritaloa joissa on neljä
näyttelykohdetta, 9 kerrostaloasuntoa ja ryhmärakentamishanke. Kohteiden
joukossa on niin vuokra-asuntoja, asumisoikeusasuntoja kuin omistusasuntojakin.
Oheiskohteena esitellään loft-asuntoja.

– Tänä vuonna
messusisältö on tavanomaista monipuolisempaa. Alueella on hyvin suuria ja hyvin
pieniä taloja, kuten Euroopan suurin asuinkäyttöön rakennettu puukerrostalo
PuuMera, sekä malli Suomen pienimmästä kerrostaloasunnosta. Ensimmäistä kertaa
Asuntomessujen historiassa kävijöillä on myös mahdollisuus tutustua
parvekepuutarhanäyttelyyn, jossa on esillä kaikkiaan kahdeksan erityylisesti
sisustettua parveketta, Heiskanen jatkaa.

Parvekepuutarhanäyttelyssä
on mahdollisuus tutustua muun muassa parvekkeeseen jolla kasvatetaan
lähiruokaa, senioreille suunniteltuun parvekkeeseen sekä helppohoitoiseen,
ruuhkavuosiaan elävän pariskunnan parvekkeeseen.

Halutessaan
messuvieraat voivat tutustua Asuntomessuihin teemareittien avulla. Valittavana
on kolme eri reittiä: Viherpeukun reitti johdattelee tutustumaan
parvekepuutarhanäyttelyyn, viherhuoneisiin ja Kvartsijuonenpuistoon. Arjen
pienet ylellisyydet –reitillä messuvieras näkee poimintoja messukotien
asukkaiden persoonallisista, pienistä ja suurista oman kodin ylellisyyksistä.
Äijä-reitti puolestaan esittelee Asuntomessut aivan toisenlaisesta
näkökulmasta: reitillä on muun muassa DC-3 lentokone, kuskiton bussi ja
oluenmaistelupiste.

Kylänomainen messualue keskellä
pääkaupunkiseutua

Messualueen
monipuolisuus näkyy paitsi erilaisissa asumismuodoissa, myös talojen
ulkonäössä. Ympyränmuotoiselta alueelta löytyy sekä perinteistä että modernia
rakentamista. Messualueen persoonallisuutta korostavat värikkäät talot.
Väreistä muun muassa oranssi, punainen ja violetti ovat taloissa edustettuna.

– Messualueen
keskipistettä, Tiikerinsilmää, voi kutsua asukkaiden yhteiseksi olohuoneeksi.
Tiikerinsilmästä maisemat ovat kerrassaan upeat. Jo yhdellä silmäyksellä näkyy
lomittain eri kokoisten talojen julkisivuja ja vihreitä puutarhoja. Taustalla
on metsää, Kvartsijuonenpuistoa ja viljelypalstoja. Tiikerinsilmässä on
mahdollisuus olla tapahtumien keskipisteessä, mutta samalla kivenheiton päässä
voi rentoutua ja rauhoittua luonnossa, aluevalvoja Tiina Rantala kertoo.

Messualue on
osa Kivistön asuinaluetta, johon tulee asuntoja yli 20 000 ihmiselle.
Työpaikkoja Kivistöön on tulossa suunnilleen saman verran.

– Vantaa on
useiden keskustaajamien ympärille rakentunut verkostokaupunki, jossa suurin osa
ihmisistä asuu kilometrin säteellä juna-asemasta. Asemien ympärille keskittynyt
asuminen mahdollistaa palveluiden hyvän saavutettavuuden, kaikki tarvittava on
15 minuutin päässä. Kehärata mahdollistaa uusien kaupunkikeskusten
rakentamisen, ja Kivistö on yksi tulevaisuuden keskuksista, toteaa Vantaan
kaupunginjohtaja Kari Nenonen.

Hän jatkaa,
että kohtuuhintaisuus on kaupungin tavoite Kivistössä. Se on mahdollista
saavuttaa pitämällä niin tonttien kuin asuntojenkin koko kohtuullisena.
Elämisen edullisuutta lisää toimiva joukkoliikenne.


Asuntomessut Vantaalla lisää sykettä Vantaan kesään. Mittava tapahtuma tuo
kaupunkiimme matkailijoita niin läheltä kuin kaukaa. Onhan Vantaalle helppo
tulla eri puolilta Suomea, naapurimaista ja kauempaakin, Nenonen sanoo.

 

Asuntomessut
Vantaalla 10.7.-9.8.2015 joka päivä kello 10-18. Messujen viimeisen viikon
keskiviikkona ja torstaina 5.-6.8. messut ovat avoinna myös illalla aina kello
kahdeksaan saakka. Messut aukeavat joka päivä normaalisti kello kymmenen.