Erityisen monipuoliset Asuntomessut saivat kiitosta asukkailta ja asiantuntijoilta

Viiden vuoden yhteishanke Osuuskunta Suomen Asuntomessujen ja Kouvolan kaupungin välillä huipentui kesällä 2019 kun asuntomessuportit avattiin Kouvolan Pioneeripuistossa. Kuukauden kestäneet Asuntomessut esittelivät täydennysrakentamista, jossa uusi ja vanha kohtasivat ympäröivän luonnon ehdoilla. Alueelle rakennetut uudet pientalot saivat ympärilleen yhteisöllisen ja uudenlaista senioriasumista esittelevän Virkkulankylän, minitalonäyttelyn, hyvin suunniteltuja vuokra-asuntoja sekä laajasti korjausrakentamista esitelleen kokonaisuuden.

Vuosittain Asuntomessujen yhteydessä tehtävä kävijätutkimus, josta saa tarkempaa tietoa Asuntomessujen kävijäprofiilista sekä esimerkiksi vierailijoiden messumatkaan liittyvistä asioista, julkistettiin tänään Kouvolassa. Tänä vuonna kävijätutkimukseen vastasi yhteensä 11 874 messuvierasta. Samassa yhteydessä julkistettiin Kouvolan kaupungin messuorganisaation loppuraportti projektista.

– Tämän vuoden teema, uusin asuminen historiallisessa kasarmimiljöössä, keräsi kiitosta asiantuntijoiden keskuudessa ja messukävijöiden parissa. Messuvieraiden jättämässä palautteessa messujen kuvailtiin olevan ihmisen kokoiset. Positiivisia kommentteja vieraat antoivat siitä, että alueelta löytyi oikeille asukkaille suunniteltuja toimivia koteja, Osuuskunta Suomen Asuntomessujen operatiivinen johtaja Heikki Vuorenpää kertoo.

Kävijätutkimuksen mukaan Asuntomessujen 114.000 kävijästä 78 % tuli messuille Kymenlaakson ulkopuolelta. Messuvieraat arvioivat tutkimuksen mukaan käyttäneensä messuvierailun aikana rahaa yhteensä 12 miljoonaa euroa, joista osa käytettiin messualueella ja osa Kouvolan alueen muihin palveluihin. Yli 80 % kävijöistä oli tyytyväisiä messuvierailuunsa. Keskimääräinen vierailuaika messualueella oli vähintään kolme tuntia. Neljännes vieraista olisi toivonut näkevänsä enemmän isoja unelmatalokohteita.

– Kouvolassa oli poikkeuksellisen monipuolinen messusisältö. Uudisrakentamisen lisäksi pystyimme tarjoamaan ideoita myös korjausrakentamiseen ja vanhojen rakennusten käyttötarkoituksen muutoksella näyttää oikeita esimerkkejä ja vaihtoehtoja kestävään aluesuunnitteluun. Kävijätutkimuksen mukaan saimme paikalle erityisesti sellaisia messuvieraita, joita kiinnostaa remontointi, sisustaminen tai rakentaminen; vieraista kolmasosalla oli hankinta-aikeita näihin aihealueisiin. Lisäksi 12 % vieraista oli alan ammattilaisia, Vuorenpää toteaa.

Suomen kaunein Kouvola

Kävijätutkimuksessa selvitetään myös messuvieraiden ajatuksia itse messujen lisäksi myös paikkakunnasta, jossa messut järjestetään. Vieraista kolmasosa piti Kouvolaa hyvänä matkakohteena, joka kymmenes mahdollisena asuinpaikkanakin. Neljän messuviikon aikana heinä-elokuussa Asuntomessut toivat Kouvolaan noin 3.700 messuvierasta per päivä. Asuntomessujen kävijätutkimuksen mukaan messuvierailun yhteydessä vierailtiin myös Kouvolan kaupungin keskustassa, alueen ravintoloissa tai lähellä asuvien sukulaisten tai tuttavien luona.

– Tällaisessa pitkässä ja vaiheikkaassa projektissa korostuu yhteistyön merkitys. Näin iso projekti ei onnistuisi ilman hyvää suunnittelua, eri toimijoiden rajoja ylittävää yhteistyötä ja sitoutumista yhteiseen tavoitteeseen. Yli 14 000 jäsenen Positiivisten ihmisten Kouvola -Facebook-ryhmässä jaettiinkin ilolla taannoin Ilta Sanomien lukijoiden keskuudessa heinä-syyskuussa järjestetyn äänestyksen tulokset, jossa Kouvola äänestettiin Suomen kuudenneksi kauneimmaksi kunnaksi. Asuntomessujen myötä Kouvolan parhaat puolet on saatu esille ja voimme olla ylpeitä tekemästämme työstä, kertoo projektipäällikkö Sanna Kauppi Kouvolan kaupungilta.

Lisätietoja:

Suomen Asuntomessut, operatiivinen johtaja Heikki Vuorenpää, p. 050 5316776

Suomen Asuntomessut, viestintäpäällikkö Leena Honkajuuri, p. 040 1955943

Kouvolan kaupunki, projektipäällikkö Sanna Kauppi, p. 020 615 5073