Ensimmäistä kertaa Asuntomessujen historiassa – Messujen Yö 8.8.

Pimenevä ilta ja
läheinen Jyväsjärvi tarjoavat lavasteet tapahtumalle, jonka pääosassa loistavat
messukotien ja -alueen valaistus. Lisäksi tapahtuma tarjoaa valoihin ja valaistukseen
sekä musiikkiin ja puutarhoihin liittyvää oheisohjelmaa.

Perjantaina 8.8.
Asuntomessuilla Jyväskylässä järjestettävä Messujen Yö osoittaa mihin laadukkaasti
suunnitellulla ja toteutetulla valaistuksella voidaan vaikuttaa ja millaisia
valaistusratkaisuja messualueelta löytyy.

– Messujen Yö on
mielenkiintoinen kokeilu ja ainutlaatuinen mahdollisuus nähdä messukodit ja -alue
valaistuna. Kävijäpalautteen perusteella arvioimme jatkammeko kokeilua myös tulevilla
messuilla, Suomen Asuntomessujen toimitusjohtaja Pasi Heiskanen tiivistää.

Jyväskylän kaupunki on panostanut messualueen aluevalaistukseen
merkittävästi. Äijälänranta onkin ainoa asuinalue Suomessa, jossa on
valaisinkohtainen ohjausjärjestelmä katujen ja yleisten alueiden valaisemiseen.

– Äijälänrannan aluevalaistuksen lähtökohtina olivat
energiatehokkuus ja käyttäjälähtöisyys. Ohjausjärjestelmän ja leditekniikan
ansiosta valaistus kuluttaa noin puolet normaalista asuin-alueen valaistuksesta.
Asukkaiden elämänrytmiä mukaileva valaistus antaa samalla tietoa ja kokemuksia
tulevaisuuden valaistustavoista. Jyväskylä tunnetaan maailman pohjoisimpana
Valon kaupunkina ja Äijälänrannan valaistuksen tekninen toteutustapa sekä
samalla näyttävä ja viihtyisä lopputulos antavat jälleen aihetta ylpeyteen,
kertoo valaistus-koordinaattori Annukka Larsen.

Kohtaamisia valolla
ja valosta

Messujen Yön monipuolisen ohjelmakokonaisuuden on
suunnitellut ja tuottanut Valon kaupunki hankkeen -koordinaattori Jani
Ruotsalainen.

 – Lopputuloksena
syntyi upea, eri taidemuotoja yhdistelevä ohjelmisto. Luvassa on valoasustein
puettuja esiintyjiä, performansseja sekä tulishow-esityksiä. Todellinen
spektaakkeli on kuitenkin ”Maailma elää” valotaideteos, Ruotsalainen kertoo.

Jyväsjärven tuntumassa kohoavan 13-kerroksisen
Maailmanpylvään julkisivuun toteutetaan valotaiteilija Kari Kolan valotaideteos
”Maailma elää”. Yhden illan ajaksi tornitalo muuttuu pienoismaailmaksi, jossa
liikutaan arkisista askareista taianomaiseen unimaailmaan. Kerronnan
ilmaisukeinoina käytetään valoa, videota, tanssia sekä musiikkia.

Tarjolla on myös opastettuja kävelykierroksia ammattilaisten
johdolla. Kierroksilla on mahdollista tutustua sekä alueen piha- että
aluevalaistuskohteisiin.

Messualueella yleisön parissa liikkuu valoasusteisiin
pukeutuneita muusikkoja sekä tanssijoita ilahduttaen ja yllättäen esityksillään.
Puutarhanäyttelyalueella nähdään tanssitaiteilija Helena Ratisen butoperformanssi
tarhurille ja puutarhalle.

– Lisäksi SirkusUnionin kolmihenkisen tulitaideryhmän esitys
tarjoaa kuumottavan visuaalista tulitaidetta. Ja messuravintolassa nähdään ohjaaja
Virpi Suutarin palkitun  dokumentin Eedenistä
Pohjoiseen Jyväskylän ensiesitys. Ohjelma on siis erittäin laaja ja
monipuolinen, Ruotsalainen jatkaa.

Tapahtuma-aika on klo 21–01 ja avoimia kohteita on yli 30. Alueen
ravintolat palvelevat normaalisti. Liput 15 €. Maksuton bussikuljetus
Jyväskylän matkakeskuksesta (Hannikaisenkatu 20) klo 20.30–01.30. Seppälän pääparkkipaikka
ei ole auki.

Lisätiedot:

Pasi Heiskanen, toimitusjohtaja, Suomen Asuntomessut, p. 040
848 6200

Annukka Larsen, Valon kaupunki -koordinaattori, Jyväskylän
kaupunki, p. 0407404717

Jani Ruotsalainen, Messujen Yö -tapahtuman tuottaja,
Jyväskylän kaupunki, p. 0400 642 364

https://vanha.asuntomessut.fi/jyvaskyla-2014/messujen-yo

Painokelpoiset kuvat ladattavissa Asuntomessujen
kuvapankista: https://vanha.asuntomessut.fi/image-gallery/

Kuvassa:Puutarhurin taivas yövalaistuksessa, kuvaaja Touho Häkkinen