Avoimet työpaikat: Hankepäällikkö operatiiviseen toimintaan

 

Juhlimme kesällä meidän 50-vuotista taivaltamme messutapahtumana katsoen samalla pitkälle eteenpäin ja uudistaen toimintaamme.  Tulevat messupaikkakunnat on päätetty vuoteen 2025 asti, lisäksi viimeisen vuoden aikana olemme päivittäneet strategiaamme ja päättäneet panostaa entistäkin enemmän tutkimus- ja kehitystoimintaan sekä ympärivuotiseen vaikuttamiseen. Missiomme on kirkastettu ja kiteytetty muotoon: ”Haluamme olla inspiroivin tapa oivalluttaa fiksuja asumisen ratkaisuja”. Kestävän kehityksen ja vastuullisuuden teemat ovat koko ajan enemmän toimintamme keskiössä.

Etsimme nyt ydintiimiimme innostavaa ja monipuolisena taustan omaavaa

Hankepäällikköä operatiiviseen toimintaan

Operatiivinen tiimimme vastaa Asuntomessu -hankkeiden valmistelusta ja toteutuksesta. Hankkeita ja messutapahtumia suunnitellaan jo pitkälle tulevaisuuteen yhteistyössä kuntien ja laajan kumppaniverkostomme kanssa. Tulet operatiivisen johtajan ”oikeaksi kädeksi”. Sinulla on selkeitä, omia vastuualueita, joista alkuvaiheessa keskeisimpänä toimintaprosessiemme kehittäminen ja mallinnus. Tuot uusia toimintatapoja ja työkaluja, joiden avulla pystymme edelleen parantamaan ja sujuvoittamaan niin omaa toimintaamme kuin tukemaan laajan kumppaniverkostomme yhteistä onnistumista.

Olet koulutukseltasi diplomi-insinööri tai arkkitehti. Olet hankkinut jo hyvän työkokemuksen (5 – 10 vuotta), mielellään asuntorakentamisen ja hankekehityksen parissa. Työkokemuksesi on hankittu esimerkiksi rakennuttajakonsultoinnin, rakennusliikkeen tai suunnittelun alalta. Kokemuksesi voi olla myös kunta-alalta yhdyskuntasuunnittelun ja -rakentamisen parista. Projektityöskentely ja prosessien mallintaminen ovat sinulle tuttuja. Osaat ilmaista asiat selkeästi, niin kirjallisesti kuin suullisestikin. Omaat hyvät yhteistyö- ja neuvottelutaidot ja olet tottunut käyttämään valmentavaa otetta. Olet tiiminjäsen, jolla on kykyä ja intoa viedä asioita suunnitellusti eteenpäin ja saada tuloksia aikaiseksi yhdessä.

Saat lisää operatiivista vastuuta projekteistamme kehittymisesi myötä.

Rekrytoinnissa meitä avustaa Talent Mapping Oy. Lisätietoja tehtävästä saat konsultti Marja Paavilaiselta p. 050 595 6691  pe 13.3. klo 10 – 11 tai ke 18.3. klo 14-15. Halutessasi voit jättää soittopyynnön myös tekstiviestillä.

Lähetä hakemuksesi ja CV:si viimeistään 22.3.2020 osoitteeseen [email protected].