Asuntomessut Porissa 2018: Ainutlaatuinen messukohde Virkkulankylä

Porin Karjarannan asuntomessuilla esitellään vuonna 2018 ainutlaatuinen kohde, Virkkulankylä. Kokonaisuus sisältää 33 kerrostaloasuntoa, 24 palveluasuntoa ja 30 tehostetun palveluasumisen paikkaa sekä laajat asukkaiden yhteistilat.

Porin-Virkkulankyla-tiedote-1200px_470

Varsinaiset asuntomessukohteet sisältävät neljä kerrostalokotia sekä kaikkien Virkkulankylän asukkaiden käytössä olevat yhteistilat. Suomalaisen Kuusikkoaho Oy:n Virkkulankylä tarjoaa asukkailleen asuinympäristön lisäksi myös sosiaalista toimintaa. Tällä hetkellä eri puolilla Suomea on rakenteilla tai lupavaiheessa kahdeksan Virkkulankylää.

– Virkkulankylä koostuu erilaisia hoivapalveluita tarjoavasta kyläkeskuksesta sekä Virkkulakodeista, joihin ihmiset ovat tervetulleita muuttamaan jo työuran aikana. Asumisen ja itsestään huolehtimisen tulee olla mukavaa ja vaivatonta, kertoo Kuusikkoaho Oy:n toimitusjohtaja ja perustaja Leo Tolonen.

Virkkulankylät poikkeavat vanhuksille tarkoitetuista senioriasunnoista ja hoivakodeista siten, että asumista ja palveluja on suunniteltu myös vielä työelämässä oleville ihmisille. Jokaiseen Virkkulankylään perustetaan Virkkulan ystävät ry, joka toteuttaa yhdessä asukkaiden kanssa erilaisia vapaa-ajan harrastamisen mahdollisuuksia.

– Virkkulankylässä asukkaat eivät ole toiminnan kohteita vaan toiminnan tekijöitä. Se ei ole sulkeutunut yhteisö vaan luo toimeliaisuutta koko ympäristöönsä, Tolonen kertoo.

Tolosen mukaan Virkkulankylä on muuta kuin Suomessa toistaiseksi nähty vanhusasuminen.

– Virkkulankyliä on suunniteltu väelle, joka haluaa säilyttää virkeytensä ja vireytensä. Virkkulakodit ovat kylissä sijaitsevia asuntoja, joihin voi hyvin muuttaa jo työelämän aikana ja nauttia elämästä samanhenkisten ihmisten kanssa. Kun iän karttuessa hoidon tarve itsellä tai puolisolla kasvaa, voi asumista jatkaa tutussa ympäristössä, Tolonen kertoo.

Palvelukoti tuo palvelut ja työpaikkoja

Porin Karjarannan Virkkulankylään sijoittuu lisäksi Mehiläinen Oy:n palvelukoti. Palvelukoti tuo tullessaan alueelle yli 20 työpaikkaa.

– Mehiläisen palvelukoti palvelee omien asukkaidensa lisäksi myös Virkkulakotien asukkaita heidän yksiöllisten tarpeidensa mukaan. Tarjolla ovat erilaiset palvelumuodot kevyemmästä arjen helpottamisesta aina ympärivuorokautiseen hoivaan, Mehiläinen Oy:n myyntijohtaja Sami Vaateri kertoo.

Uutta sisältöä Asuntomessuille

Virkkulankylä on erittäin tervetullut lisä perinteisempään asuntomessujen tarjontaan. Messualueelle Virkkulankylän viereen rakennetaan päiväkoti.

– Tässä toteutuu hienolla tavalla ajatus hyvästä asumisesta läpi ihmiselämän. Yhteisenä haaveenamme on, että messualueelle muuttavien lasten isovanhemmat löytävät Virkkulankylän omaksi kodikseen ja voivat näin olla silloin tällöin hakemassa lapsia luokseen päiväkotipäivän jälkeen, Asuntomessut Porissa 2018 projektipäällikkö Kari-Matti Haapala kertoo.

Haapalan mukaan kohteella on muutakin mielenkiintoista tarjottavaa. Virkkulankotien nelikerroksinen kerrostalo rakennetaan puusta.

– Onhan siinä jotain hienoa, että Suomen satavuotisjuhlavuonna käynnistyvällä rakennustyömaalla puu saa vihdoinkin sille kuuluvan pääosan. Asuntomessujen tavoite on kehittää rakentamista, nyt tämä tavoite todella toteutuu, Haapala kertoo.

ARA:n ylijohtaja Rossilahti: Kansallisesti merkittävä hanke

Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARA on tukemassa Porin Virkkulankylän rakentamista. Ylijohtaja Hannu Rossilahti näkee Virkkulankylä-konseptissa koko Suomea koskevaa arvoa ja iloitsee Virkkulankylän esilläolosta asuntomessuilla.

– Virkkulankylät ovat jotain sellaista, jota tässä ajassa tarvitaan. Tällaiset ratkaisut mahdollistavat omatoimisen hyvän elämän jatkumisen mahdollisimman pitkään. Kyse on hyvästä niin ihmisen itsensä kuin koko kansakunnan kannalta, tällöin julkisen puolen sosiaali- ja terveydenhuollon panostukset pysyvät kohtuullisina myös tulevaisuudessa, Rossilahti kertoo.

– Tämä on erinomainen tapa levittää tietoa ja intoa hyvistä ratkaisuista kaikkialle Suomeen. Virkkulankylä-konsepti tarjoaa osaltaan hyvän ratkaisun isoon kansalliseen kysymykseen, hyvien asuinympäristöjen rakentamiseen muuttuvassa Suomessa, hän jatkaa.