Asuntomessut Lohjalla 2021 tarjoaa kodin järvimaisemassa

Ensi kesänä Lohjan Hiidensalmeen rakentuvilla Asuntomessuilla asuminen näyttäytyy sekä entistä yksilöllisempänä että yhteisöllisempänä valintana, kun messukodeista löytyy ratkaisu jokaiselle asujalle. Kodeissa huomioidaan erityisesti ympäristöystävällisyys ja elämisen palvelut seesteisessä järvimaisemassa. Asuntomessut Lohjalla järjestetään 9.7.-8.8.2021.

 

Lohjan Hiidensalmeen rakentuu Asuntomessut, joilla nähdään yhteensä noin 30 messukotia. Alueelta löytyy reilut 15 pientaloa, 3 kerrostaloa, Suomen Asuntomessujen rakentama asunto-osuuskunta ja entinen sahanjohtajan talo Kokkokallio. Hiidensalmen taloista löytyy koti joustavasti kaikkiin asumisen tarpeisiin.

 

Asunto-osuuskunta Hiidenkoti on kolmesta paritalosta koostuva osuuskunta, jossa osuuskuntaan liittyminen ei edellytä isoa omaa pääomaa tai asuntolainaa. Osuuskunta kuitenkin mahdollistaa sen, että asukkaat voivat itse päättää, mitä asioita hoidetaan omin voimin ja mihin rahaa käytetään.

 

Yhteisöllinen ja samaan aikaan yksilöllinen asuminen näkyy myös Hiidensalmeen rakentuvassa kumppanuuskortteli Kohtaamisissa. Kortteli koostuu TA:n asumisoikeuskerrostalosta, Lohjan Vuokra-asuntojen vuokrakerrostalosta ja Hoivatilojen hoivakiinteistöstä. Asemakaava on laadittu kumppanuuskaavoituksena yhteistyössä rakennuttajien ja Suomen Asuntomessujen kanssa, ja kumppanuusmallin myötä kortteliin tuleekin keskiöön yhteinen piha ja koko korttelin asukkaille yhteisiä asumisen viihtyvyyttä lisääviä tiloja ja toimintoja.

 

Hiidensalmeen rakentuvat pientalot vastaavat asujiensa tarpeisiin, mutta viitoittavat myös sitä, minkälaista asuminen tulevaisuudessa on. Muodoltaan pyöreä talo Pyörre, kiertotalouden mallitalo, jossa materiaalien valinnassa näkyvät kestävyys, ja talon pieni hiilijalanjälki tulee esille muun muassa materiaalien tuoteselosteessa. A-energialuokan talo Sensu puolestaan käyttää rakennuselementtinään pientaloissa harvinaisia betonielementtejä, ja talon valinnoissa on kiinnitetty erityisesti huomiota lämmöneristykseen ja energiatehokkuuteen viherkattoja unohtamatta. Pientaloissa huomioidaan myös kotiin kohdistuvat erilaiset tarpeet, kun Modissa talo koostuu vuokrattavista moduuleista, joita voi tilanteen mukaan vaihdella, ja Joutselassa myös ikääntyminen on huomioitu talon ratkaisuissa.

 

”Ensi kesän Asuntomessut Lohjan Hiidensalmessa esittelevät inspiroivia asumisen ratkaisuja upeassa järvimaisemassa. Rakentamamme asunto-osuuskunta on kehityspanostus, jolla pyrimme vakiinnuttamaan osuuskunnan yhtenä hallintamuotona omistamisen, vuokrauksen, osaomistuksen ja asumisoikeuden rinnalle. Erityistä huomiota koko Asuntomessuilla on kiinnitetty siihen, kuinka ympäristöystävällisyys on huomioitu rakentamisen ajan ratkaisuissa ja asumisen mukavuuksissa, kuten piharatkaisuissa. Lohjan kaupunki on mukana kansainvälisessä Canemure-hankkeessa, joka on kirittänyt ilmastonäkökulman huomioimista rakentamisessa entisestään”, kertoo Suomen Asuntomessujen operatiivinen johtaja Heikki Vuorenpää.

 

Hiidensalmi on yhteiseloa, hyvää oloa, vihreitä tekoja ja arjen iloa

 

Lohjanjärven rantamaisemiin, Hiidensalmeen rakentuva vuoden 2021 asuntomessualue muuttaa entisen sahan alueen laadukkaaksi ja luonnonläheiseksi asuinalueeksi. Hiidensalmi valikoitui sahan paikaksi keskeisen sijaintinsa vuoksi, ja samasta syystä se on myös ihanteellinen paikka asua. Alueelta on alle kaksi kilometriä Lohjan keskustan palveluihin ja Helsinkiinkin pääsee alle tunnissa.

 

Keskeisestä sijainnista huolimatta alueen luonnonläheisyys ja järvimaisema puhuttelevat rauhallaan, ja alueen asukkaat pääsevätkin nauttimaan Lohjanjärven lumosta lähes kotipihastaan. Asumisen hyvää oloa lisäävät myös muun muassa alueelle toteutettava taide, Lohjan liikunta- ja kulttuuripalvelut sekä ympäristöystävälliset ratkaisut, joilla yritetään sekä hillitä ilmastonmuutosta, että lisätä asumisen viihtyvyyttä. Yhteiset viherlaatikot kumppanuuskorttelin pihalla kannustavat hyötykasvien viljelyyn, mutta lisäävät samalla myös asumisen yhteisöllisyyttä.

 

Yhteinen puisto kuntoilualueineen, leikkipaikkoineen ja uimalaitureineen tekevät Hiidensalmesta yhteisöllisen alueen asua yksilöllisillä tavoilla. Kumppanuuskorttelin yhteisalueet, kuten kortteliravintola ja yhteispiha tekevät alueesta yhä houkuttelevamman. Arki on entistä sujuvampaa, kun keskeiset palvelut ovat omalla alueella ja Lohjan keskustan palvelut löytyvät lyhyen matkan päästä.

 

”Järvikaupunki Lohja tarjoaa ihanteelliset olosuhteet asumiselle ja elämiselle. Lohjan upeat luontoliikuntamahdollisuudet ja kulttuuritarjonta tekevät kaupungista houkuttelevan niin vapaa-ajan asukkaille kuin kaikille muillekin. Hyvät kulkuyhteydet kasvukeskuksiin tekevät Lohjasta entistä houkuttelevamman niin vapaa-ajan asujille kuin uuden kodin etsijöillekin”, iloitsee Lohjan kaupunginjohtaja Mika Sivula.

 

Lisätietoja:

 

Suomen Asuntomessut: Heikki Vuorenpää, operatiivinen johtaja, p. 050-5316776 [email protected]

 

Lohjan kaupunki: Mirka Härkönen, projektipäällikkö, p. 050 590 8020, [email protected]