Asuntomessujen rakentaminen etenee normaalisti Tuusulassa

Asuntomessutapahtuman suunnittelu ja järjestelyt Tuusulassa etenevät normaalisti kohti messujen avajaisia 10. heinäkuuta. Messutalojen ja yleisten alueiden rakentaminen samoin. Koronatilanteen kehittymistä seurataan tarkkaan kaikkien rakentamisessa ja muissa järjestelyissä olevien tahojen keskuudessa. 

– Suositus yli 500 henkilön yleisötapahtumien perumisesta koskee tapahtumia toukokuun loppuun, ja näin ollen se ei siis koske asuntomessuja. Mikäli valtioneuvosto ohjeistaa toisin, toimimme luonnollisesti ohjeistuksen mukaan, kertoo Osuuskunta Suomen Asuntomessujen toimitusjohtaja Anna Tapio.

– Seuraamme korona-tilannetta ja noudatamme valtioneuvoston sekä Terveyden ja hyvinvoinninlaitoksen antamia ohjeita ja määräyksiä. Lisäksi koronavirus-epidemiaan varaudutaan viranomaisten suositusten mukaisella toimintamallilla messujen turvallisuussuunnitelmassa, jatkaa Tapio.

Lipunmyynti messuille on auki normaalisti koko ajan. Mikäli viranomaiset ohjeistavat peruuttamaan yleisötapahtumat heinä-elokuussa, on asiakas oikeutettu saamaan ostetun pääsylipun hinnan takaisin.

Asuntomessuja jo 50 vuotta

Jo 50 vuoden ajan eri paikkakuntien messualueille on noussut koteja, jotka ovat innostaneet ja inspiroineet suomalaisia. Tänä vuonna Tuusulan asuntomessuilla esitellään monipuolista elämisen taidetta tulevaisuuden kyläkaupungissa, jossa on mahdollista asua eri elämänvaiheissa.

Rykmentinpuiston messualueelle nousee yli 100 asuntoa, joiden tulevat asukkaat jo innolla odottavat muuttoa uusiin koteihinsa. Heidän tarinansa ja asumiseen liittyvät valintansa koskien rakennustapaa, sisustusta, energiamuotoa ja monia muita asumiseen ja elämiseen kerrotaan tänäkin vuonna.

– Juhlimme tänä vuonna Asuntomessujen puolivuosisataista matkaa, jota on taivallettu yhdessä suomalaisten kanssa myötäeläen muutoksissa. Siksi tässä haasteellisessa tilanteessa haluamme omalta osaltamme tukea ja kannustaa suomalaisia jakamalla tietoa ja opastusta kanavissamme, sanoo Anna Tapio.

Palvelemme kuten ennenkin mutta digitaalisesti

Suomen Asuntomessut seuraa yhdessä Tuusulan asuntomessutoimiston ja Tuusulan kunnan kanssa aktiivisesti koronavirukseen (CONVID-19) liityvää tilannetta ja noudattaa viranomaisten antamia ohjeita ja määräyksiä. Asuntomessut on myös ryhtynyt toimiin lähikontaktien vähentämiseksi ja näin ollen Asuntomessujen ja asuntomessutoimiston asiakaspalvelu Tuusulassa palvelevat puhelimitse ja sähköpostitse.

Tuusulassa tulevien viikkojen aikana ryhmien vierailut messualueelle perutaan, ainakin 13.4. saakka liittyen valtioneuvoston ohjeistukseen yli 10 hengen kokoontumisista. Kokouksia ja palavereita järjestetään rakentajien ja näytteilleasettajien kanssa etäkokouksina.

Mikäli sinulla on kysyttävää liittyen koronavirustilanteen vaikutuksista Asuntomessuihin, lähetä meille sähköpostia:

Yleisjärjestelyt, ohjelmajärjestäjät, näytteilleasettajat: [email protected]
Rakentajat: [email protected]

Lisätietoja:

Anna Tapio, toimitusjohtaja, Osuuskunta Suomen Asuntomessut, p. 040 717 1051, [email protected]

Heikki Vuorenpää, operatiivinenjohtaja, Osuuskunta Suomen Asuntomessut, p. 050-531 6776, [email protected]

Riikka Uusikulku, projektipäällikkö, Tuusulan Asuntomessutoimisto, p. 040 314 3040, [email protected]

Berit Virtanen-Thewlis, viestintäpäällikkö, Osuuskunta Suomen Asuntomessut, p. 040 511 4460, [email protected]