Asuntomessuille Kouvolaan etsitään uusia ideoita arkkitehtikilpailussa

Vuoden 2019 Asuntomessut järjestetään Kouvolassa, Korian vanhan
varuskunta-alueen kyljessä Pioneeripuistossa. Kouvolan kaupunki järjestää
Pioneeripuiston uuden asuinalueen suunnittelusta Osuuskunta Suomen
Asuntomessujen ja Suomen arkkitehtiliitto SAFA:n kanssa yhteistyössä
kutsukilpailun, jonka tarkoituksena on ideoida vetovoimaisen asuinalueen
sovittamista Korian entisen varuskunta-alueen yhteyteen.

– Odotuksemme ovat korkealla.
Arkkitehtuurikilpailun avulla toivomme löytävämme uudentyyppisiä tulevaisuuteen
luotaavia asuntokonsepteja, luonnollisesti alueen kokonaisilmeeseen
sovitettuna. Erityisesti olemme kiinnostuneita ratkaisuista, joilla voidaan
vaikuttaa asumisen kustannuksiin kaavoituksen ja asuntojen typologiaa tai
rakennustekniikkaa kehittämällä, kertoo Suomen Asuntomessujen toimitusjohtaja Pasi
Heiskanen.

Pioneeripuiston ideakilpailuun
sai ilmoittautua 3. – 23.9.2015 välisenä aikana. Kilpailuun ilmoittautuneilta
työryhmiltä vaadittiin kokemusta vastaavista alueiden uudistamis- ja
kehittämishankkeista sekä monialaista osaamista arkkitehtuurin,
ympäristösuunnittelun ja kaupunkisuunnittelun aloilta. Määräaikaan mennessä
ilmoittautui yhteensä 21 työryhmää.
Kouvolan kaupunki valitsi ilmoittautuneiden työryhmien joukosta viisi ryhmää
varsinaiseen kutsukilpailuun. Työryhmiksi valittiin mahdollisimman monipuolisia
osaajia vaadituilta aloilta.

Messurakentajien
raati arvioimaan Kouvolan Pioneeripuiston kilpailutöitä

Messurakentamisesta
kiinnostuneilla on mahdollisuus päästä mukaan raatiin, joka arvioi
Pioneeripuiston ideakilpailun kilpailutöitä. Mahdollisten rakentajien raati
pääsee myös vaikuttamaan alueen jatkosuunnitteluun. Tässä vaiheessa
kiinnostuksen ilmaiseminen ei sido mihinkään.

Kouvolan kaupunki ja Osuuskunta Suomen Asuntomessut järjestävät Asuntomessut
Korian Pioneeripuistossa kesällä 2019. Messualueelle on tulossa runsaat 30
omakotitaloa sekä rakennuspaikkoja muutamalle kerros- tai rivitalokohteelle.
Alueella on myös uudiskäyttöön soveltuvia entisöimiskohteita. Messualueen
asemakaavan muutos tulee vireille syksyllä 2015, ja alueen tonttien
markkinointi aloitetaan vuoden 2016 aikana.

Lisätiedot:
Sanna Kauppi, projektipäällikkö, Asuntomessut Kouvolassa, p. 020 615 5073 sanna.kauppi(at)kouvola.fi

www.kouvola.fi/rakentajahaku
www.kouvola.fi/pioneeripuisto