Asuntomessuaiheinen nukkekotinäyttely avautui Jyväskylän keskustaan

Persoonallisia sisustuksia,
mielenkiintoisia katseenvangitsijoita, sopivassa suhteessa uutta ja vanhaa.
Kaikkea tätä on nähtävillä Äijälänrannan Asuntomessuilla, mutta myös kävelykeskustan
paraatipaikalla, tavaratalo Sokoksen päänäyteikkunaan avautuneessa nukkekotinäyttelyssä.

Vuoden
2014 Asuntomessut järjestetään Jyväskylän Äijälänrannassa 11.7.–10.8.
Asuntomessujen sydämen muodostavat 37 Jyväsjärven läheisyyteen sijoittuvaa
pientaloa sekä 13-kerroksinen tornitalo, Jyväskylän Maailmanpylväs. Kävelykeskustan
ytimessä sijaitsevaan Sokoksen näyteikkunaan toteutettu nukkekotinäyttely mukailee
asuntomessualueen todellista tontti- ja katurakennetta. Nukkekodit eivät
kuitenkaan ilmennä suoraan messualueelle rakentuvia pientaloja, vaan ovat
harrastajien persoonallisia taidonnäytteitä.

Perjantaina
avautuva nukkekotinäyttely on toteutettu Jyväskylän kaupungin, Sokos Jyväskylän
ja Nukkis-Ystävien yhteistyönä ja on nähtävillä 20.7. saakka.

– Tempauksen
tavoitteena on tuoda tuulahdus messutunnelmaa kaupungin keskustaan ja tarjota
ohikulkijoille ja kesävieraille hauskaa, värikästä ja oivaltavaa kesäkivaa,
kertoo Jyväskylän kaupungin asuntomessukoordinaattori Pirkko Flinkman.

Yhteistyöstä iloa monille

Näyttely koostuu 15 nukkekodista, joista jokainen rakennettu huolella ja
yksityiskohtia vaalien. Osa nukkekodeista on auki, joten ihasteltavaa riittää
myös sisustusratkaisuissa. Asuntomessujen Puu-Tarha -teeman mukaisesti
puutarhoihin on panostettu ja kokonaisuudesta löytyy mielenkiintoisia katseenvangitsijoita:
lasimaalauksia, mosaiikkikoristeluja sekä suihkulähde. Myös kukkia on
runsaasti.

Näyttelypaikka
Sokoksen päänäyteikkunassa takaa näyttelylle parhaan mahdollisen huomion.

– Keskimaa
on ollut vahvasti mukana Asuntomessujen järjestelyissä esimerkiksi tarjoamalla Seppälän

Prisman
toistaiseksi rakentamattoman tontin messujen pysäköintialueeksi. Niinpä oli
luontevaa jatkaa yhteistyötä nukkekotinäyttelyn merkeissä. Sokoksen
jouluikkunat ovat saaneet jo vuosia kiitosta kaupunkilaisilta. Nyt meillä on
mahdollisuus tarjota elämysikkuna myös kesällä ja tuoda Asuntomessut keskustaan
ihmisten iloksi. Toivomme, että Asuntomessuilla kävijät tutustuvat myös
Jyväskylän upeaan kävelykeskustaan ja sen liikkeiden tarjontaan, kertoo Sokos
Jyväskylän visuaalisen markkinoinnin esimies Johanna Rönkkö.

Nukkekotinäyttelyn
kanssa yhtä aikaa Kirkkopuiston Paraatiaukiolla on nähtävillä Marjatta
Kurenniemen kirjoista tuttujen Onnelin ja Annelin leikkimökkejä. Ensi viikolla
puistoon pystytetään myös kenttä crossfitin harrastamiseen. Väliaikaisella
leikki- ja harrastuspaikalla halutaan paitsi lisätä kaupunkikeskustan
viihtyisyyttä, myös tarjota mukavaa tekemistä niin kaupunkilaisille kuin kesän
vieraillekin.  Leikkimökkikylä ja
ulkoliikuntapaikka ovat auki Asuntomessujen päättymiseen 10.8. saakka.