Asuinalueen suunnittelulla edistetään asukkaiden yhteisöllisyyttä

Yhteisöllisyyden tukeminen korostuu Tuusulan Rykmentinpuiston asuntomessualueella monin tavoin yleisten alueiden toteutuksessa. Kortteleiden väleihin rakennetut autottomat aukiot on suunniteltu leveiksi ja viihtyisiksi, ja niissä voi pelata, leikkiä ja oleskella. Kauniista ja käyttöä kestävistä materiaaleista valmistetut penkkiryhmät on rajattu matalakasvuisin istutuksin tai lehtipuin ryhmiksi, joiden ääreen asukkaat voivat kokoontua päivän kuulumisia vaihtamaan. Valaistukseen on kiinnitetty huomiota, jotta liikkuminen on turvallista pimeään vuorokaudenaikaan. Asuinalueen rajaavassa puistossa on lukuisia yhdessä tekemiseen ja yhteisestä tilasta huolehtimiseen kannustavia elementtejä.

Siemeniä yhteisöllisyyden kasvattamiseksi

Asuntomessualueen asukkaat muodostavat oman yhteisönsä, kun he pääsevät muuttamaan koteihinsa messujen jälkeen. Tulevaisuuden kyläkaupungiksi nimetty Rykmentinpuisto on yhteisöllinen paikka asua ja siellä on jo rakentamisaikana kylvetty siemeniä yhteisöllisyyden kasvattamiseksi.

“Yhteisöllisyyden syntyä on haluttu tukea asuntomessualueella monin tavoin. Se näkyy mm. yhteisinä pihasaunoina, kasvihuoneina, etätyötiloina, aukiomaisina katuina ja viljelyspalstoina. Keskellä messualuetta on lasten ja ikäihmisten jakama kortteli, jossa on sekä päiväkoti että ikäihmisten asumista. Messualueen laidalle on perustettu puisto, josta on tulossa asukkaiden kohtauspaikka”, luettelee Asuntomessut Tuusulassa 2020 –tapahtuman projektipäällikkö Riikka Uusikulku tyytyväisenä aidosti yhteisöllisyyttä edistävän asuinalueen ominaisuuksista

Asuntomessualueen yhteisöllinen puisto

Puustellinmetsän puistoksi nimetty virkistysalue palvelee kaikenikäisiä asukkaita ja vierailijoita.

Puistossa voi harrastaa lähiviljelyä vuokrattavilla viljelypalstoilla ja sieltä löytyy myös hyötypuutarha, josta voi hakea vaikka raparperia piirakkaan tai liperiä ruokapöytään. Hulevesi-altaiden äärelle on rakennettu upeita oleskelulaitureita eikä samanlaista grillauspaikkaa takuulla löydy muualta.

Puisto tarjoaa tekemistä hyvin monipuolisesti ja edistää hyvinvointia monimuotoisesti.

“Puiston lähiliikuntapaikka tarjoaa aktiviteetteja kaiken ikäisille. Siellä on kuntoiluvälineitä, petankkikenttä, asvaltoitu ja muotoiltu parkki skuuttaukseen ja nurmialue pelailuun. Puistoon on sijoitettu ympäristötaideteoksia, jotka omalta osaltaan lisäävät alueen viihtyisyyttä ja vetovoimaa”, sanoo Uusikulku, ja kannustaa tutustumaan taideteoksiin, jotka sijaitsevat eri puolilla asuinaluetta kaikille tasapuolisesti esittäytyen.

Monipuoliset asumisratkaisut

Messualueelle on syntynyt monipuolinen rakennuskanta, joka tarjoaa asumisen vaihtoehtoja eri ikäisille ja eri elämänvaiheissa eläville.

“Perheille sopivien pientalojen lisäksi alueelle on jo nyt rakentunut 32 asunnon pienkerrostaloyhtiö, kerrostalohuoneistoja yksiöistä neljään huoneeseen, rivitalo. Yhdessä pientalossa on nuoren tai iäkkään perheenjäsenen itsenäiseen asumiseen sopiva sivuasunto. Alueen kerrostalokohteissa on mm. yhteiskäyttöisiä etätyötiloja ja yhteissaunoja”, kertoo Riikka Uusikulku monimuotoisten asuntojen vaihtoehdoista

“Asumisen vaihtoehdot lisäävät eri-ikäisten kohtaamisia ja tarjoavat edellytyksiä yhteisöllisyyteen arjessa. Keskellä messualuetta on myös lasten ja ikäihmisten jakama kortteli, jossa on sekä päiväkoti että ikäihmisten asumista.”

Rykmentinpuistossa luodaan uutta yhteisöllistä asuinympäristöä ja kulttuuria monen eri toimijan toimesta. Siihen ovat vaikuttaneet niin Tuusulan kunnan kaavoitussuunnittelu, jossa kaavamääräyksin ja rakentamistapaohjein on pyritty vahvistamaan niitä rakennetun ympäristön ominaisuuksia, jotka tukevat yhteisöllisyyttä kuin alueen rakennuttajat, perheet, talotehtaat ja rakennusliikkeet.

Lisätietoja

viestinta(at)asuntomessut.fi

Median yhteyshenkilöt

Suomen Asuntomessut
Berit Virtanen-Thewlis
p. 040 511 4460
berit.virtanen(at)asuntomessut.fi

Tuusulan kunta / Asuntomessut Tuusulassa
Johanna Kaunisto
p. 040 314 2003
johanna.kaunisto(at)tuusula.fi