Antti Kaikkonen ja Satu Taiveaho vierailivat Asuntomessuilla

Asuntomessujen viimeisenä päivänä messuvierailulle saapuneet
kansanedustaja Antti Kaikkonen ja hänen puolisonsa Satu Taiveaho kiertelivät messuja
aurinkoisissa merkeissä. 

– Olemme käyneet Asuntomessuilla monena vuonna ja nyt oli helppo
tulla kun asumme tuossa lähellä Tuusulassa, pariskunta totesi.

Vaikka mitään rakennusprojektia pariskunnalla ei juuri nyt
ole suunnitelmissa, he tulivat hakemaan ideoita avoimin mielin.

– Tietysti pientä sisäremppaa pitää aina tehdä kun asumme
vanhassa talossa. Ja messut kiinnostavat tietenkin myös työn puolesta,
Keskustan asuntopoliittista työryhmää johtava Kaikkonen kertoi.

Messukierroksen ollessa vasta alkutaipaleella yksi talo oli
jo jäänyt erityisesti mieleen.

– Hirsitalo alueen alussa, Aurinkorinne, oli omaan makuun
sopiva. Vaikuttaisi, että nämä ovat inhimillisen kokoisia ja tavallisille palkansaajille
sopivia koteja, ainakin osa näistä taloista, Satu Taiveaho hymyili.

Pariskunta kehui messujärjestelyjä, jotka olivat toimineet
moitteettomasti ja lisäksi asunnottomuusteeman liittäminen osaksi
messutapahtumaa sai kiitokset pariskunnalta.

– Asunto on ihmisen perusoikeus, Etelä-Suomen
aluehallintoviraston sosiaalihuollon johtava ylitarkastaja Satu Taiveaho
totesi.