​Asuntomessujen sadastuhannes kävijä oli messukonkari Vantaalta

Asuntomessut Korian historiallisessa kasarmimiljöössä ovat houkutelleet Pioneeripuistoon jo 100 000 kävijää. Torstaina 8.8. kukitettiin tapahtuman 100 000. kävijät, jotka olivat Arvo ja Kristian Rautiainen sekä Riitta Jääski Vantaalta.

Seuruetta oli messujen pääportilla vastassa Kouvolan kaupunginjohtaja Marita Toikka ja Osuuskunta Suomen Asuntomessujen operatiivinen johtaja Heikki Vuorenpää.

– Tuli valittua oikea messupäivä ja messubussi, totesi silminnähden iloinen Arvo Rautiainen yllätyksestä. Seurue sai matkaansa kukkien lisäksi ilmaisen pääsyn messuille sekä pienen tuliaisen kotiin vietäväksi.

Arvo Rautiainen on messukonkari, joka on aloittanut messuilla käymisen jo Ylöjärven Asuntomessuista vuonna 1996. Rautiainen kertoo käyneensä useimmilla messuilla, kauimmaisia messuja lukuun ottamatta.

– Käymme messuilla katsomassa, millaisia uutuuksia on tarjolla. Meitä kiinnostavat niin tekniset ratkaisut kuin kodin sisustaminen, Arvo Rautiainen kertoo.

Arvo Rautiainen ja Riitta Jääski kertovat tutustuvansa kohteisiin jo huolella etukäteen messuluettelosta ja internetistä. Yhtenä varmana kohteena on helsinkiläispariskunnan kakkoskodiksi rakennettu Villa Lande.

-Rouvalla on valmiina pitkä lista, mitä meidän ainakin on nähtävä. Itseäni kiinnostavat saunaratkaisut. Otamme myös runsaasti valokuvia ja messupäivästä muistoksi jääkin usein yli 1000 valokuvaa, Rautiainen kertoo messupäivän suunnitelmista.

Järjestyksessään 50. valtakunnallisten Asuntomessujen portit ovat avoinna kävijöille vielä tulevana viikonloppuna aina sunnuntaihin 11.8. saakka. Messut ovat auki päivittäin kello 10-18.

Asuntomessujen teemana on tänä vuonna uusin asuminen historiallisessa kasarmimiljöössä. Pioneeripuisto on 1900-luvun alussa tsaarin aikaan rakennettu kasarmialue. Asuntomessujen myötä sinne rakennetut uudet kodit täydentävät kaunista aluetta sen historiaa kunnioittaen. Alueen asukkaat pääsevät muuttamaan uusiin koteihinsa heti messujen päättymistä seuraavana keskiviikkona.

Lisätietoja:

Leena Honkajuuri
viestintäpäällikkö
Osuuskunta Suomen Asuntomessut
p. 040 195 5943
[email protected]