Tuusulan asuntomessualueelle sijoitettavat puistomuuntamot muuntuvat taideteoksiksi lasten ja nuorten taideideoilla – katso voittajatyöt

Tuusulan kunnan ja sähköverkkoyhtiö Carunan yhdessä järjestämään kutsukilpailuun saatiin runsaasti erilaisia ideoita taiteesta, jolla Rykmentinpuiston asuntomessualueelle sijoitettavat puistomuuntamot muuntuvat taideteoksiksi. Taide on yksi Tuusulassa vuonna 2020 järjestettävien Asuntomessujen teemoista.

– Kilpailuun kutsuttiin tuusulalaisten kuvataidekoulujen oppilaat Tuusulan lasten ja nuorten kuvataidekoulusta ja Keudan Pekka Halosen akatemiasta. Kilpailun taso oli huomattava korkea: teoksiin oli käytetty aikaa ja niistä välittyi lasten ja nuorten ilo. Kilpailuun tarkoitettuja töitä saapui yhteensä 54, joista mahdollisesti toteutettaviksi valittiin työt nimeltään ”Tuusulan ilo”, ”Lines” ja ”Ainutlaatuinen”, kertoo Johanna Kaunisto Tuusulan Asuntomessutoimistosta.

Kilpailukutsussa osoitettiin yksi muuntamo kilpailukohteeksi kumpaisellekin oppilaitokselle, sekä kolmas muuntamorakennus molempien kilpailtavaksi. Kilpailutöiden tuli olla maisemaan sopivia ja kattaa muuntamon koko seinäpinta kaikista ilmansuunnista. Tuusulan kunnan ja Carunan edustajista koostunut tuomaristo päätti jakaa yhteensä 2 000 euron palkintosummasta 1 500 euroa stipendeinä voittajatöille seuraavasti:

Tuusulan ilo, Ida Sipola
Tuusulan ilo, Ida Sipola

500 euroa, työn nimi ”Tuusulan ilo”, tekijä Ida Sipola, Tuusulan lasten ja nuorten kuvataidekoulu. Tuomariston perustelut: Teoksessa välittyy välittömyys, vilpittömyys ja iloisuus. Se sopii ympäristönsä eli päiväkotikorttelin teemaan erityisen hyvin.

Lines, Grete Slik
Lines, Grete Slik

500 euroa, työn nimi ”Lines”, tekijä Grete Slik, Keudan Pekka Halosen akatemia Tuomariston perustelut: Työ tarjoaa kysymyksiä herättävän tarinan. Kokonaistaideteos.

Ainutlaatuinen, Josefina Lampela
Ainutlaatuinen, Josefina Lampela

500 euroa, työn nimi ”Ainutlaatuinen”, tekijä Josefiina Lampela, Tuusulan lasten ja nuorten kuvataidekoulu Tuomariston perustelut: Ympäristö on Asuntomessujen aikaan linja-autojen saattoliikenteen käytössä – työn graafisuus sopii avoimeen ympäristöön alkuvaiheessa sekä myös rakennettuun ympäristöön. Kuosin jatkuvuus, viivan ja tekstin yhdistäminen tuovat inhimillisyyttä kovaan, tekniseen elementtiin.

– Palkitut työt sopeutuvat erityisen hienosti muuntamorakennusten julkisivuun sekä alueen yleisilmeeseen, summaa tuomaristossa Carunaa edustava Arto Hirvonen. Caruna on tehnyt vastaavaa taideyhteistyötä aiemmin mm. Joensuussa, ja nyt Tuusulassa.

Lisäksi jaettiin tunnustusstipendejä yhdeksälle kilpailutyölle, jotka puhuttelivat sanomallaan tuomaristoa.

Metallikuoriset muuntamorakennukset on tarkoitus maalata tai tarroittaa nyt ratkenneen ideakilpailun perusteella valitulla taiteella. Nyt julkaistuja voittotöitä kehitetään edelleen yhdessä tekijöiden kanssa toteutukseen. Niin kutsuttuja taidemuuntamoja toteutetaan asuntomessualueelle kolme ja ne on tarkoitettu pysyviksi alustoiksi teoksille, joita voidaan tarvittaessa vaihtaa esimerkiksi tarroituksen elinkaaren päättyessä 5–10 vuoden välein.

Lisätietoja:

Tuusulan kunta, Asuntomessut Tuusulassa 2020 tiedottaja Johanna Kaunisto, puh. 040 314 2003

Caruna Oy, avainasiakaspäällikkö Arto Hirvonen, puh. 040 194 2526