Tässäkö onnistuneen keittiöremontin salaisuus? ”Toimiva keittiö on kaunis ja kestää aikaa”

Täydellisessä keittiössä kaikelle on paikkansa ja kaikki on paikoillaan, summaa Työtehoseuran tutkija Tarja Marjomaa. Marjomaa kertoo, miten keittiöstä suunnitellaan arjessa toimiva ja kaunis tila.

Keittiö on monelle kodin sydän, jossa ei ainoastaan laiteta ruokaa, vaan myös vietetään aikaa yhdessä perheen kanssa.

Tilalta vaaditaankin paljon: sen on oltava toimiva ja käytännöllinen, mutta samalla viihtyisä ja esteettisesti miellyttävä. Riittävä säilytystila, työskentelytason mitta ja toimivat kodinkoneet ovat vain osa onnistunutta keittiötä.

Työtehoseuran tutkija Tarja Marjomaan mukaan toimivassa keittiössä on helppoa ja ergonomista työskennellä. Keittiö on kaunis, mutta kestää myös aikaa.

Jokaisella on oma mielikuvansa unelmiensa keittiöstä: miltä siellä näyttää, mitä siellä voi tehdä ja millaisia toimintoja sieltä löytyy. Mikäli omaa unelmien keittiötä ei ole päässyt alusta alkaen itse toteuttamaan, törmää sellaiseen harvoin asuntokaupoilla tai tuttavien keittiöissä vieraillessa. Täydellinen, toimiva keittiö vastaa aina asukkaansa omalaatuisiin tarpeisiin.

10 vinkkiä onnistuneeseen keittiöremonttiin:

1. Sijoita liesi ja vesipiste samalle seinustalle.

2. Valitse kodinkoneet ennen keittiökalusteita.

3. Älä sijoita kylmälaitetta ja lämmönlähdettä vierekkäin.

4. Varaa kodinkoneiden viereen laskutasoa oven tai luukun avautumissuuntaan.

5. Mieti kalusteovien avautumissuunnat: laskutasoa tarvitaan oven avautumispuolella.

6. Sijoittaessasi kodinkoneen seinän viereen, varaa tilaa laitteen sivulle niin, että ovi avautuu yli 90 astetta.

7. Ota huomioon lämpöpatterin, verholaudan tai muun sellaisen tilantarve, jos keittiökaluste rajoittuu ulkoseinään.

8. Kiinnitä kulmaratkaisussa huomiota kulmittain olevien kalusteiden ja laitteiden yhtäaikaiseen käyttöön.

9. Valaise työpisteet hyvin.

10. Sijoita liedelliseen saarekkeeseen vesipiste.

Vinkit antoi Työtehoseuran tutkija Tarja Marjomaa.

– Asukas ratkaisee, onko keittiö toimiva vai ei. Toiset laittavat ruokaa koko ajan – toiset vain harvoin. Jotkut esimerkiksi eivät koskaan käytä mikroaaltouunia, joten sitä ei keittiöön kaivata. Toimivassa keittiössä toteutuu kuitenkin muutama, asukkaista riippumaton perusfakta, kuten esimerkiksi laskutaso kodinkoneen vieressä, sanoo Marjomaa.

Mieti, mitä teet keittiössäsi eniten

Keittiöitä suunnitellaan usein esteettisyys edellä, sillä siitä on helpointa lähteä liikkeellä. Käytännölliset toiminnot ja keittiökalusteisiin piilotetut mekanismit eivät välttämättä näy päällepäin lainkaan, mutta voivat määrittää sen, miten keittiössä viihdytään.

Toinen merkittävä seikka toimivassa keittiössä liittyy kodinkoneiden sijoitteluun. Tässä kohtaa joudutaan lähes väistämättä tekemään kompromisseja. Ergonomian kannalta kodinkoneet olisi hyvä sijoittaa korkeudelle, jossa niitä on helppoa käyttää. Käytännössä kaikkia kodinkoneita on harvoin mahdollista nostaa ergonomian kannalta sopivalle korkeudelle.

– Viime kädessä kannattaa ajatella perheen kannalta, että mitä kodinkoneita käytetään eniten. Usein astianpesukonetta käytetään kerran päivässä, uunia ehkä kerran viikossa. Käyttömäärään nähden järkevää olisi tällöin jättää uuni lattiatasoon ja nostaa tiskikone ylemmälle paikalle, jos molempia ei ole mahdollista sijoittaa ylös, Marjomaa toteaa.

Ergonomia kulkee käsikädessä turvallisuuden kanssa. Kuumia kattiloita ei ole turvallista kantaa useamman askeleen päähän lieden äärestä vesipisteelle. Painava uunivuoka tulee pystyä nostamaan helposti tukevalle alustalle jäähtymään. Turvaa keittiöön tuodaan laskutasoilla, joita tulisi löytyä jokaisen keittiön tärkeän toiminnon välittömästä läheisyydestä.

Laskutilan tärkeyttä ei voi korostaa liikaa

Aikoinaan keittiön suunnittelu alkoi ruutupaperista, kynästä ja laskimesta – nykyään keittiökalusteita löytyy kuitenkin lähes kaiken kokoisina. Keittiökalusteita valitessa törmää väistämättä tarjonnan paljouden ongelmaan: kuinka valitaan oikeat mitat kalustekaupoilla?

keittiö1_2

Keittiössä tarvitaan säilytystilaa, mutta minkälaista? Tästä keittiöstä löytyy niin avohyllyä, suljettuja kaappeja kuin vitriini kauneimmille astioille.

– Sopivan kokoinen keittiö laskettiin aikanaan sillä, kuinka paljon neliöitä ja työtasoa tarvittiin per asukas. Nykyään tarpeet ovat kuitenkin aivan erilaiset, huomauttaa Marjomaa.

Avokeittiöitä, tummaa tunnelmaa ja monitoimisia saarekkeita

Mikkelin Asuntomessuilla päästään tänä kesänä ihastelemaan ja inspiroitumaan kauniista keittiöistä, jotka on toteutettu erilaisten asukkaiden tarpeisiin. Messukodeista löytyy muun muassa hauskoja aamiaiskaappeja, tummia sävyjä sekä ruokahifistelijöiden viinikaappeja.

Työtehoseura vinkkaa tutustumaan ”messukävijän muistilistaan” eli keittiöarviointeihin etukäteen, jotta keittiöiden ihastelusta saa varmasti kaiken irti messuvierailun aikana. Keittiöarvioinnit julkaistaan osoitteessa vanha.asuntomessut.fi.

Esimerkiksi laskutason ja yläkaapin välinen tila oli pitkään 47,5 senttimetriä yksinkertaisesta syystä: yleisin, neliön muotoinen seinälaatta oli 15 senttiä kanttiinsa. Nykyisin se voi kuitenkin olla mitä tahansa, kun välitila voidaan toteuttaa vaikka lasista.

Vaikka keittiössä leivottaisi vain harvoin ja kokkaamiseenkin käytettäisi vähän aikaa, niin keittiössä tulisi olla tarpeen vaatiessa riittävästi laskutilaa vaikkapa painavilla ruokakasseille.

– Keittiössä kaiken tulisi olla sellaisella korkeudella, ettei aikuinen ihminen tarvitse keittiössä jakkaraa, eikä siellä tarvitse kiipeillä. Monet sanovat, että haluavat säilytystilaan, mutta onko kaikki säilöttävä varmasti käytössä vai vain varastotilaa?

Tänä päivänä keittiöissä nähdään selkeitä trendejä, jotka alkavat olla jo normeja. Säilytystilaa ja rutkasti lisää laskutilaa haetaan vaikkapa saarekkeilla.

Pian alkaville Mikkelin Asuntomessuille keittiöarviointeja tehneen Työtehoseuran Marjomaa sanoo, että saarekkeet, musta väri ja aamiaiskaapit näyttävät olevan tällä hetkellä todella suosittuja suomalaisissa keittiöissä. Lisäksi Mikkelissä lähes jokaiseen ovensa viikon päästä vierailijoille avaavista kodeista on valittu avokeittiö.

Jutun on kirjoittanut toimittaja Outi Karilahti. Linkki alkuperäiseen juttuun: https://www.mtv.fi/lifestyle/koti/artikkeli/tassako-onnistuneen-keittioremontin-salaisuus-toimiva-keittio-on-kaunis-ja-kestaa-aikaa/6493790