Tarvitaanko tulevaisuudessa enää omaa autoa? ”Diesel on tulevaisuuden tupakointi”

Asiantuntijat uskovat, että joukkoliikenne muuttuu huomattavasti tulevaisuudessa ja oman auton tarve kyseenalaistetaan.

Asuntomessuilla vietetään parhaillaan Tulevaisuus-teemaviikkoa. Keskiviikkona AsukasAreenalle kerääntyi keskustelemaan joukko liikkumisen asiantuntijoita. Asumisen ja liikkumisen tulevaisus -keskustelussa mukana olivat MaaS Globalin Krista Huhtala-Jenks, Forum Viriumin Sami Sahala, Fortumin Tero Era, BMW:n Timo Nikkari ja ST1:n Mika P. A. Anttonen. Keskustelun veti Digitalist Groupin Ville Tolvanen.

Keskustelijat olivat yhtä mieltä siitä, että joukkoliikenne pysyy tulevaisuudessakin, mutta se tulee muuttumaan radikaalistikin.

– Julkinen liikenne ei häviä mihinkään, mutta se tulee muuttumaan. Ennen on ollut joko julkista liikennettä tai oma auto, mustavakoinen jako. Siihen on tulossa pirusti harmaan sävyjä., Sami Sahala kommentoi.

Timo Nikkari puolestaan uskoo, että liikkumisen välineet muuttuvat ja tiettyyn aikaan kulkevat jättibussit korvataan.

– Mustaa savua päästävät bussit poistuvat ja tilalle tulee jotakin muuta. Julkisesta liikenteestä tulee aikataulusidonnaisempaa, eli julkinen liikkuu silloin, kun sinäkin liikut.

Myös Anttonen penää ekologisuutta joukkoliikenteeseen.

– Joukkoliikenteen tulisi pyrkiä parantamaan palvelutasoa ja sen pitää siirtyä uusiutuviin polttoaineisiin. Kuljetusliikkeiltä tulee vaatia ympäristöystävällisyyttä.

Tero Era toi keskusteluun vieläkin futuristisemman näkökulman. Hänen mukaansa tulevaisuudessa yksityinen auto voisi olla osana joukkoliikennettä. Hän liputtaa yhteiskäyttöautojen puolesta jo nyt ja saapui itsekin Poriin yrityksen yhteiskäytössä olevalla täyssähköautolla.

– Oman autonsa voisi antaa osaksi julkista palvelujärjestelmää. Se kyyditsisi muita silloin, kun omistaja itse on töissä tai nukkumassa.

Liikkuminen muuttuu ja sen pitääkin muuttua ilmaston lämpenemisen pysäyttämiseksi. Tähän kaivataan keskustelijoiden mukaan niin keppiä kuin porkkanaakin. Nikkari muistutti, ettei isommissa kaupungeissa saa välttämättä kymmenen vuoden päästä ajaa autolla – ainakaan muilla kuin sähköautoilla.

– Ilmastonmuutos on iso voima kaiken taustalla, ja sitä myötä ihmisten asenteet muuttuvat. Uskon, että autoilijoille käy niin kuin tupakoitsijoille. Kymmenen vuotta sitten oli ok polttaa sisätiloissa, nyt ei. Kymmenen vuoden kuluttua ei ole ok polttaa ulkona ilmastonmuutosta aiheuttavia fossiilisia polttoaineita, Tero Era kuvaili.

– Diesel on tulevaisuuden tupakointi, keskustelun vetäjä Ville Tolvanen summasi osuvasti.

Era uskoo, että kun ihmiset lähtevät asennemuutoksen innostamina kokeilemaan uutta, he huomaavat, että se onkin mukavaa ja kannattavaa.

– Siinä yhdistyvät kaksi puolta, ympäristö ja ajamisen ilo.

Hän uskoo myös, että kymmenen vuoden päästä lennetäänkin sähköllä. Hän toivoisi, että Suomessa oltaisiin yhtä innovatiivisia ja toiveikkaita sähköisen liikkumisen suhteen kuin Norjassa.

– Nyt ollaan jo vähän myöhässä Suomessa. Ihmettelen jos Tuusulassa (Asuntomessuilla) vuonna 2020 ei ole jokaisessa pientalossa sähköauton latauspistettä valmiina.

Anttonen uskoo, että muutos tapahtuu erityisesti uusien sukupolvien myötä.

 

– Vanhempi sukupolvi ei ole niin vastaanottavaista uudelle teknologialle. Applikaatioiden ja digitalisaation kanssa sinut oleva nuoriso ei välttämättä aja edes ajokorttia enää. Kaupungissa asuvien nuorten keskuudessa liikkuminen tulee olemaan hyvin erilaista tulevaisuudessa.

Huhtala-Jenks on hieman eri linjoilla: hän ei usko, etteikö pienissä kaupungeissa ja maaseudullakin saataisi aikaiseksi muutosta. Hän uskoo, että myös maaseudulle saadaan joustavia ja kustomoituja liikkumisen palveluita.

 

– Katsokaa vaikka Porin uusia, hienosti brändättyjä busseja, jotka eivät ole niitä 50-paikkaisia.

Sahala pitäisi huolen, että kieltojen ja määräysten lisäksi kuluttajille olisi tarjolla myös porkkanoita.

– Täytyy löytyä myös uusia palveluita. Tulee miettiä, miten mukavuuteen päästään kiinni. Mitä enemmän on vaihtoehtoja, sitä todennäköisemmin valitsee jonkin muun kuin oman auton.

– Toivoisin, että verotuskäytäntö saataisiin tasapainotettua. Ettei olisi esimerkiksi autoetua vaan kaikki olisivat samalla viivalla, käytti sitten autoa tai muita liikkumisen palveluita, Huhtala-Jenks sanoo.

Porin Asuntomessut – Tulevaisuuden asumisen ja liikkumisen kohde nro. 34

  • Porin Asuntomessujen asumisen ja liikkumisen kohde nro. 34:n pihassa koeajetaan hybridiautoja.
  • Näytteilleasettajana toimii BMW ja koeajettavana ovat seuraavat automallit: BMW 120D xDrive, BMW 218I Active Tourer, BMW 320I xDrive Touring, BMW 520D xDrive Touring, BMW 530E Plug-in Hybrid, BMW X2 sDrive18i, BMW X3 xDrive20d, BMW 630D xDrive Gran Turismo, BMW 740LE xDrive, BMW I3 -sähköauto, MINI COOPER, MINI COOPER S, MINI COOPER S Cabrio, MINI COUNTRYMAN Plug-in Hybrid
  • ”BMW:n laajasta valikoimasta löytyy varmasti kiinnostavia vaihtoehtoja koeajoon kaikille omien tarpeiden mukaan. Asuntomessuilla on myös paljon tietoa sähköautojen latauksesta, niin kotilatauksesta kuin julkisista latausmahdollisuuksista. Asuntomessuilla on loistava mahdollisuus koeajaa vertailla useampaankin BMW-mallia, kaikki ajokortin omaavat ovat tervetulleita koeajolle”, sanoo BMW Group Suomen markkinointiasiantuntija Maria Hakala.
  • Perheen pienimmät voivat lähteä koeajolle lasten liikennepuistoon.

Ilmoittaudu mukaan kuuntelemaan seuraavaa keskustelua – SuomiAreena goes Asuntomessut ke 1.8.

Asuntomessuilla keskustellaan ajankohtaisista asumisen aiheista joka viikko. Ensi viikolla Asuntomessuilla Porissa käynnistyy Hyvän arjen -viikko, jolloin puhutaan muun muassa siitä, millaista on arki nyt ja tulevaisuudessa erilaisissa suomalaisissa asuinympäristöissä.

SuomiAreena Goes Asuntomessut -tilaisuudessa 1.8. on mukana keskustelemassa työministeri Jari Lindström, Inkoon entinen kunnanjohtaja Jarl Boström, Kouvolan kaupungin tekninen johtaja Hannu Tylli, Helsingin kaupungilta Länsisataman projektijohtaja Outi Säntti.

Ilmoittaudu mukaan TÄSTÄ.