Työtehoseura nimesi kesällä Talo Lintulan keittiön messukohteiden parhaimmaksi. Se sai kiitosta muun muassa saarekkeestaan sekä kätevästä aamiaiskaapista, jossa on sivuille avautuvat ovet.
– Tällä hetkellä on selkeästi nähtävissä, että korkeakiiltoiset keittiökaapistot alkavat olla historiaa ja tilalle ovat tulleet mattamusta, harmaa ja luonnonsävyt, Pitkänen sanoo.
Tulokas huomauttaa, että luonnonmateriaalit ovat voimakkaasti esillä muuallakin kodin sisustuksessa.
– Puun sävyt yhdistettyinä esimerkiksi kivitasoihin ovat lyömätön pari. Aitoja kivisiä sekä kiveä muistuttavia tasomateriaaleja on laidasta laitaan, joten jokainen löytää varmasti itselle mieluisan struktuurin sekä hintatason, Tulokas vinkkaa.
Monet remontoivat ja rakentavat keittiön varman päälle ja valitsevat siksi valkoista. Tulokas muistuttaa, että mustaa on turha säikähtää.
Sisustusbloggaaja Essi Raivio ihasteli Bunkkerin rouheaa teollista ilmettä.
– Joku voi säpsähtää mustaa keittiötä Suomen syksyn pimeydessä, mutta ammattimaisesti toteutetulla valaistuksella ja pienillä kontrasteilla se ei todellakaan ole synkkä, hän vakuuttaa.
– Esimerkiksi lämpöä tuovilla puisilla leikkuulaudoilla ja kulhoilla, tai esimerkiksi konjakinvärisillä nahkavetimillä, kalusteiden musta pinta pääsee oikeuksiinsa, keittiöstä tulee ”elävä” ja hyvin suunnitellulla valaistuksella vain korostetaan tätä kaikkea.
Uusien sävyjen lisäksi nykykeittiöt ovat Pihkala-blogin Maija Rasilan mukaan entistä kevyempiä.
– Ne kevenevät varsinkin yläosastaan: yläkaapit eivät ole enää yhtenäinen nauhamainen osio, vaan niitä on vähemmän, ne on usein korvattu avohyllyillä tai ne on poistettu kokonaan. Muodot ovat virtaviivaisia ja yksinkertaisia. Klassisen valkoisen keittiön rinnalle on tullut värejä, ja valkoista rikastetaan muilla materiaaleilla ja yksityiskohdilla, Rasila sanoo.
Valaistus avainasemassa
Talo Haltiattaressa nähtiin tilava ja avara keittiö, josta on yhteys paitsi oleskelutilaan myös kahdelle terassille.
Keittiön valaistus saattaa aiheuttaa rakentajille päänvaivaa. Sen pitäisi olla ennen kaikkea käytännöllinen, jotta valo riittäisi ruoanlaittoon ja muihin arjen askareisiin. Toisaalta monet haluavat panostaa myös esteettisyyteen. Bloggaajat muistuttavat, että valaisimilla voi myös leikitellä.
– Niillä voi korostaa keittiön tyyliä tai tuoda kontrastia. Valaisimet ovat keittiön asusteita, eivät enää välttämättä kiinteitä ratkaisuja. Huonekalumaisuus korostuu ja keittiötä sisustetaan kuten muitakin tiloja, Rasila sanoo.
Myös Tulokas kehottaa valitsemaan valaistuksen sen perusteella, että se tuo käytännöllisyyden lisäksi haluttua tyyliä keittiöön.
– Keittiön valaistus hoidettiin ennen yläkaapiston alle piilotettavilla työtasovalaisimilla. Nykyisin valaisimet tuodaan rohkeasti esille ja valaistuksen voi hoitaa vaikka mustilla pitkävartisilla seinävalaisimilla tai saarekkeen yllä olevilla pienillä, mutta näyttävillä kattovalaisimilla. Mustat yksityiskohdat tuovat bistro- ja teollisuushenkisen vivahteen keittiömaailmaan ja kummatkin ovat tällä hetkellä suosittuja keittiösisustuksissa, Tulokas tietää.
Aamiaiskaapit ihastuttavat
Casakivi-kohteessa oli panostettu erityisesti valaistukseen.
Trendikkäitä aamiaiskaappeja esiteltiin jo Mikkelin Asuntomessuilla vuonna 2017 ja sellaisia nähtiin myös Porissa.
– Aamiaiskaapit ovat varmaankin tulleet keittiöihin jäädäkseen, enkä ihmettele. Lisäähän sellainen valtavasti toimivuutta keittiöön, Pitkänen arvelee.
Myös Tulokas tietää, että moni uuden keittiön ostaja tai vanhan remontoija toivoo nykyisin köökkiinsä aamiaiskaappia.
– Ne ovat arjen ylellisyyttä. Kaappi kätkee ovien taakse arjen tärkeimmät ja käytetyimmät kodinkoneet ja astiat. Ruokailun jälkeen ovet voi laittaa kiinni, jolloin keittiö on taas siisti ja keittiökalusteiden muuhun kodin sisustukseen sopiva huonekalumaisuus tulee taas esille. Erittäin näppärä varsinkin pienemmissä talouksissa!
Saarekkeistakaan ei olla vielä luopumassa, nekin tekevät keittiöstä selvästi toiminnallisemman.
– Saarekkeiden suosio jatkuu. Ne yhdistävät keittiön kauniisti muihin tiloihin ja muodostavat kätevän kokoontumispaikan, Rasila sanoo.
Vieraile virtuaalisesti
Bloggaajat tykästyivät mahdollisuuteen kiertää messuja virtuaalisesti jälkikäteen. Messukohteita on monia eikä yhdessä päivässä välttämättä ehdi tutkailla jokaisen kohteen jokaista yksityiskohtaa. VR-palvelun avulla voi palata kiinnostavaan kohteeseen jälkikäteen vaikka kotoa käsin.
Tulokas korostaa, että erityisesti rakentajalle palvelu on näppärä: kaikkia erilaisia ratkaisuja ja vaihtoehtoja ei tarvitse yrittää painaa mieleen, kun niitä pääsee tutkailemaan messujen jälkeenkin.
– Asuntomessut ovat täynnä ajankohtaisia trendejä ja virtuaalimaailman kautta on hienoa päästä kokemaan sisustuksen ilotulitusta aina uudestaan ja uudestaan, Tulokas sanoo.
Muut bloggaajat ovat samoilla linjoilla.
– On tosi mahtavaa, että messutaloihin pääsee jälkikäteen virtuaalivierailulle. Messuilla on niin paljon nähtävää, että kaikkea ei ehdi silloin rekisteröimään. Kotona on hyvä tehdä vielä tarkempi kierros. Asuntomessuilta saa loistavia ideoita tilasuunnitteluun, varsinkin jos on suunnittelemassa oman talon rakentamista, Pitkänen kommentoi.
– Asuntomessupäivän aikana inspiraatiota ja ideoita tulvii joka suunnalta, joten on kätevää, että kohteisiin pääsee tutustumaan myöhemmin virtuaalisesti. 360 asteen näkymä avaa tilan fiilistä paljon enemmän kuin pelkät valokuvat, Raivio sanoo.