Taiteen edistämiskeskuksen tukirahaa Tuusulan Asuntomessujen taiteelle

Taiteen edistämiskeskus on myöntänyt 30 000 euron avustuksen ensimmäisen Rykmentinpuistoon sijoitettavan taideteoksen toteuttamiseen. Tuusulan kunnan kuvanveistäjä Pekka Jylhältä tilaama aurinkoenergiaa hyödyntävä ympäristötaideteos Auringonsilta johdattaa ja valaisee vuoden 2020 Asuntomessuille tulijoita.

Teos toteutetaan osana Rykmentin puistotien sillan rakentamista. Rykmentinpuiston keskuksen ja Puustellinmetsän yhdistävä Rykmentinpuiston pääkatu, Rykmentin puistotie, on pääväylä asuntomessualueelle saavuttaessa. Asuntomessuvieraat kulkevat siltaa pitkin messuportille.

Kulttuurikuntana Tuusula on valinnut taiteen yhdeksi tulevien asuntomessujen teemoista. Tavoitteena on, että taide olisi luonteva osa jokapäiväistä elämää, edistäen ihmisen hyvinvointia. Siksi taidetta tuodaan asumisen yhteyteen.

– Silta on luonteva paikka taiteelle, koska siinä taiteella on mahdollista saavuttaa suurta vaikuttavuutta, sanoo Tuomo Sipilä, Rykmentinpuiston ohjelmapäällikkö Tuusulan kunnalta. Sillan muotokieli tukee Auringonsillan kokonaisuutta.

Auringonkukka muuntaa aurinkoenergian valoksi

Auringonsilta koostuu isosta auringonkukasta, sillasta ja ihmisistä sillalla. Pekka Jylhän työ on valaiseva, moniosainen taideteos. Suuri, liki yhdeksänmetrinen sillan ylle kurottuva teräsrakenteinen auringonkukka korvaa sillan normaalit valaisimet ja saa osan energiastaan auringosta aurinkopaneelien välityksellä.

– Auringonkukka siis jatkaa auringon työtä muuntamalla sen antaman energian uudelleen valoksi pimeään aikaan, Sipilä luonnehtii.

Teoksen merkitys uusiutuvaa energiaa, valoa ja kulttuuria korostavan alueen symbolina on merkittävä. Asuntomessujen päätyttyä se jatkaa tehtäväänsä valaisemalla Rykmentinpuiston asukkaiden, ulkoilijoiden ja läheisen koulun ja päiväkodin lasten liikkumista alueella.

Visuaalisesti hallitseva Jylhän veistos toteutetaan yhteistyössä Helsingin Metropolia Ammattikorkeakoulun kanssa vuoden 2020 asuntomessuille osana koko Rykmentinpuiston alueen kattavaa taideohjelmaa. Teoksen kokonaiskustannukset ovat noin 120 000 euroa, josta kolme neljäsosaa rahoitetaan Rykmentinpuiston taideohjelman mukaisesti taiderahastosta.

Tuusula_Asuntomessut2020_Rykmentinpuiston_taide_Auringonsilta

Kuvanveistäjä, taiteilijaprofessori Pekka Jylhä on suunnitellut Rykmentinpuistoon Tuusulan asuntomessualueelle johtavalle sillalle Auringonsilta-teoksen (engl. Bridge of the Sun), jonka liki yhdeksänmetrisen auringonkukan kukassa olevat 24 spottivalaisinta valaisevat sillan lisäksi pienempää auringonkukkaa, jonka varsi ja lehdet jatkuvat sillan alla jatkaen teosta kevyenliikenteen väylän kulkijoiden katseltavaksi. Auringonkukan muodoissa pyritään hyvin realistiseen ja läpikuultavaan ilmaisuun, joka on tyypillistä Jylhälle. Kukan muodot leikataan laserilla, hitsataan kasaan ja maalataan kuvan mukaisesti. Teos valmistuu Asuntomessuille Tuusulaan 2020.

Lisätietoja:

Tuusulan kunta, projektipäällikkö Kirsi Joensuu, Asuntomessut Tuusulassa 2020, puh. 040 8400 642

Taitelija Pekka Jylhä, puh. 041 4517986, [email protected]

rykmentinpuisto.fi

Rykmentinpuiston taideohjelma: rykmentinpuisto.fi/content/uploads/2017/02/Rykmentinpuiston-taideohjelma.pdf

pekkajylha.fi