Seinäjoki odottaa SUPERKESÄNÄ noin 400 000 tapahtumakäyntiä

Alkanut kesä on Seinäjoella tapahtumien suhteen sangen poikkeuksellinen. Touko-elokuun aikana tapahtumiin on odotettavissa noin 400 000 tapahtumakäyntiä. Koskaan aiemmin kaupunki ei ole isännöinyt yhtä montaa valtakunnallista kesätapahtumaa kuin nyt.

Seinäjoen kaupunginjohtaja Jorma Rasinmäki on luonnollisesti tilanteeseen sangen tyytyväinen. Rasinmäki toteaa kaupungin tavoitteena jo pitkään olleen tapahtumien saaminen alueelle ja tällä tiellä matkaa on onnistuneesti vaellettu.

Tämän vuoden Superkesän korkkasi toukokuussa valtakunnallinen Taitaja 2016 -loppukilpailu, jossa ammatteihin valmistuvat opiskelijat kisasivat Suomen mestaruuksista. Tapahtumaan osallistui kaikkiaan 47 000 ihmistä, joten Superkesä pyörähti vauhdikkaasti käyntiin. Kesäkuussa Seinäjoki Areenalla kokoontui Suomen Keskustan puoluekokous. Kaupunginjohtaja Rasinmäki kertoo Seinäjoki Areenan laajennustöiden alkaneen kesäkuussa, jotta vastaisuudessa estradilla voidaan järjestää vieläkin isompia tapahtumia.

Moni perinteinen valtakunnallinen tapahtuma Seinäjoella on saanut alkunsa pienen piirin illanistujaisista. Tangomarkkinoiden idea syntyi junamatkalla ja Provinssi pienen Elävän musiikin yhdistyksen ideoimana.

─ Eteläpohjalainen ”kökkähenki” on mahdollistanut ja mahdollistaa edelleen tapahtumien pyörittämistä. Lukematon määrä urheiluseurojen ja muiden yhdistysten väkeä on pientä korvausta vastaan pystyttämässä tapahtumia ja hoitamassa järjestystä. Näin vanha pohjalainen perinne elää edelleen vahvasti, toteaa Rasinmäki.

Kesä-heinäkuun taitteessa Seinäjoella juhlittiin Provinssirockissa, ja heinäkuun alkupuolella olivat paitsi Seinäjoen Tangomarkkinat, myös Asuntomessujen avajaiset. Asuntomessujen aikana juhlitaan myös Solar Sound Festivaalia ja Seinäjoen Vauhtiajoja. Monien muidenkin tapahtumien täyttämän Superkesän päättää elokuun lopussa Keskikaupungin Yö -tapahtuma.

Mieluisa vierailijoiden määrä on myös haaste palveluiden tarjoajille Seinäjoella. Alueen Komia Markkinointi ja keskustan kauppiasyhdistys ovat yhdessä varautuneet ottamaan perinteisen ystävällisesti kaikki saapujat vastaan.

─ Superkesän päätyttyä Seinäjoella ei suinkaan jäädä laakereilla makaamaan, vaan aloitamme välittömästi kesän 2017 valmistelun. Silloin vuorossa ovat muun muassa Kalevan Kisat ja Farmari Maatalousnäyttely, Rasinmäki sanoo.

www.vanha.asuntomessut.fi

#asuntomessut2016