Porin tapahtumakesän vuokrafillareilla on poljettu ahkerasti

 

Porin pop up -pyöräasemilta on vuokrattu pyöriä jo 170 kertaa. Yhteiskäyttöpyörän voi vuokrata käyttöönsä puhelinsovelluksella Matkakeskuksen, Porin Kauppatorin ja Asuntomessujen pyöräasemilta Asuntomessujen ajan eli 5. elokuuta asti.

– Olemme positiivisesti yllättyneitä pyörien suuresta suosiosta ja käyttäjiltä saamastamme erittäin hyvästä palautteesta, iloitsevat Porin kaupungin liikenneinsinööri Sanna Välimäki ja Valpastin Oy:n toimitusjohtaja Mari Päätalo.

Vuokrapyörät ovat osa Porin kaupungin ja Sitran yhteishanketta, jonka tavoitteena on vähentää tapahtumien aikaisen liikenteen haittavaikutuksia.

– Jo nyt voi sanoa, että kokeilu on onnistunut hienosti. Alkusyksystä käymme kokeilun tulokset vielä tarkemmin läpi ja pohdimme mahdollisia jatkotoimia, kertoo Välimäki.

Myös porilaisten pyörille paljon kysyntää

Sovelluksella vuokrattavien pyörien lisäksi hankkeessa testataan pyörien vertaisvuokrauspalvelua. Zygä.fi-sivustolla voi jättää ilmoituksen omasta pyörästään vuokralle annettavaksi. Kun tapahtumakävijä löytää sivustolta mieluisan pyörän, hän voi varata sen ja ottaa sivuston kautta yhteyttä pyörän omistajaan. Pyörän luovutuksesta, palautuksesta ja muista käytännön asioista sopivat pyörän omistaja ja vuokraaja yhdessä.

Tällä hetkellä pyörien kysyntä ja tarjonta eivät vastaa toisiaan. Halukkaita pyörävuokraajia on ollut enemmän kuin vuokrapyörien tarjoajia.

– Annoin oman vanhan pyöräni lainaksi Zygä-järjestelmän kautta. Vuokraus sujui hienosti ja molemmat osapuolet olivat tyytyväisiä järjestelyyn. Pyörän tarvitsijoita on ollut noin kymmenkertainen määrä tarjontaan nähden, joten rohkaisen kaikkia porilaisia tarjoamaan omistamaansa pyörää lainaan Zygässä, kehottaa Välimäki.

Media toivotetaan tervetulleeksi tutustumaan sovelluksella vuokrattaviin pyöriin tiistaina 24. heinäkuuta kello 13 Matkakeskukselle.

 Lisätietoja antavat:

Sanna Välimäki, Porin kaupungin liikenneinsinööri, puh. 044 701 4180 Mari Päätalo, Valpastin Oy:n toimitusjohtaja, puh. 040 720 2872 Tommi Vuorenmaa, Zygä-palvelun toteuttaja, puh. 040 775 7766

 

Aiheeseen liittyvää materiaalia:

www.pori.fi/polkien