Porin asuntomessualueelle suunnitellaan päiväkotia

Valtakunnallinen päiväkotiketju on kiinnostunut päiväkodin rakentamisesta Porin asuntomessualueelle. Karjaranta21:een suunnitellaan yksityistä kuuden ryhmän päiväkotia.

 

Hanketta on valmisteltu marraskuusta 2015 saakka.

 

– Hankeneuvottelut ovat nyt edenneet siihen vaiheeseen, että messualueen tontille 58 aletaan tehdä kaavamuutosta, joka mahdollistaa palvelurakennuksen sijoittumisen, Asuntomessut Porissa 2018 projektipäällikkö Kari-Matti Haapala sanoo.

 

Porin sivistyskeskuksen mukaan päiväkodille on alueella tarvetta, koska se täydentää keskustan työssäkäyntialueen palveluja. Lisäksi päiväkodin todetaan monipuolistavan messualueen palveluita ja elävöittävän aluetta jo ennestään suunniteltujen leikkipuiston ja viheralueiden tapaan.

 

Messupäiväkoti käy kohteena läpi saman prosessin kuin pientalokohteet, eli sen rakentamisessa tulee ottaa huomioon messuteemat ja hankkeen hyväksyy asuntomessujen laaturyhmä syyskuussa 2016.

 

– Erityisesti päiväkotitoimijaa viehätti teema ”ruoka ja yrittäjyys”, joka voi sisältää muun muassa yrittäjyyskasvatusta, Haapala kertoo.

 

13.7.–12.8.2018 pidettävien asuntomessujen tonttien hakuaika alkoi 1. kesäkuuta. Alueella on haettavissa kaikkiaan 28 pientalotonttia, kaksi rivitalotonttia, neljä kerrostalotonttia sekä asuin- ja palvelurakennusten korttelialueita. Omakotitonttien pinta-alat vaihtelevat 560–750 neliömetrin välillä ja rakennusoikeutta niillä on 281–372 neliömetriä. Tonttien myyntihinnat alkavat 35 000 eurosta. Suurin osa tonteista on myös mahdollista vuokrata.

 

Ensimmäinen tontti-info järjestettiin 7. kesäkuuta. Se keräsi paikalle runsaasti rakentamisesta kiinnostuneita. Tilaisuus tarjosi tietoa muun muassa alueen kaavoituksesta ja suunnittelusta, tonttihaun prosessista ja puistojen suunnittelusta. Seuraava tontti-info pidetään erikseen ilmoitettavana ajankohtana. Päivästä tiedotetaan sivustolla karjaranta21.fi ja muissa kanavissa. Tilaisuuteen voi ilmoittautua ennakkoon sähköpostitse [email protected] tai puhelimitse 044 701 0001.

 

 

Lisätietoja antavat:

 

Kari-Matti Haapala, projektipäällikkö, p. 044 701 9174

Susanna Kivimäki, projektikoordinaattori, p. 044 701 0001