Luonto on suomalaisille tärkeä arvo, joka vaikuttaa vahvasti muun muassa siihen, missä halutaan asua. Tulevaisuudessa suomalaisten rakkaus luontoa kohtaan pyritään ottamaan entistä paremmin huomioon myös kaupunkisuunnittelussa.
SuomiAreena Goes Asuntomessut -keskustelutilaisuudessa Mikkelissä selvitettiin lauantaina syitä asumisen vaikutukseen ihmisten hyvinvointiin ja pohdittiin, millainen luontosuhde meillä suomalaisilla on. Keskustelemassa mukana olivat luontokuvaaja ja -toimittaja Kimmo Ohtonen ja Luonnonvarakeskuksen professori ja tutkija Liisa Tyrväinen.
Keskustelun aikana korostettiin luonnon roolia hyvinvoinnin tärkeänä tukipilarina. Luonnossa liikkuminen palauttaa stressistä ja nostaa elinajan odotetta. Asuminen tulisi suunnitella osaksi luontoa, eikä niin, että luonto suunnitellaan osaksi asumista.
Luonto yksi asumisen tärkeimmistä laatutekijöistä
Jo asunnon oston yhteydessä otetaan huomioon luonnonläheisyys ja se nostaa asuntojen hintaa niin Suomessa kuin maailmalla. Luonnon lähellä asuvat tienaavat keskivertoa enemmän. Yli puolet isompien kaupunkien asukkaista pitävät luontoa tärkempänä kuin rakennetun ympäristön palveluita, selviää Luonnonvarakeskuksen tutkimuksesta.
– Emme valitettavasti asu niin kuin haluaisimme. Kun kysytään, mitä asumiselta halutaan, vastaus on luonnonläheisyys. Kaupungeissa luonto ei ole niin lähellä kuin haluttaisiin, toteaa Ohtonen.
Pienikin pala luontoa on tärkeää kaupunkilaisille. Mitä vähemmän luontoa ympäristössä on, sitä enemmän luontoa arvostetaan. Esimerkiksi Helsingissä on ollut tapana tuoda hautakynttilöitä kaadetuille puurivistöille.
Vaikka kaupungeissa luonnossa liikkumisen mahdollisuudet ovat rajatummat, myös pääkaupunkiseudulla asuvat ihmiset kokevat asuvansa lähellä luontoa, mutta oman luontosuhteen eteen on tehtävä enemmän töitä.
– Tehokkaalla kaupunkisuunnittelulla voidaan mahdollistaa parempi luontosuhde. Pääkaupunkiseudulla tehdyissä tutkimuksissa on todettu, että ne joille luonto on lähellä, liikkuvat enemmän ja kokevat itsensä terveemmiksi, Tyrväinen sanoo.
Luonto otettava osaksi rakennetun ympäristön suunnittelua entistä varhaisemmassa vaiheessa
Luonnonsuojeluarvot ovat vahvasti mukana asuinalueiden kaavoituksessa. Suunnitelmien ollessa jo pitkällä saatetaan rakennettavassa ympäristössä havaita elävän uhanalaisia eläimiä tai kasveja. Tämä tarkoittaa valitettavasti usein rakennushankkeen keskeyttämistä.
– Vaikka hankkeen keskeytyksestä saattaa tulla kallis lasku, tulisi muistaa, että suojeltavat alueet tulevat myös ihmisten käyttöön, vaikkei niille rakennettaisikaan. Ihmiset pääsevät nauttimaan suojelluista alueista ja sen tarjoamista rikkauksista, kun alueet säilytetään, kertoo Tyrväinen.
Mikkelin Asuntomessualueella luonto on ollut alusta saakka mukana kaavoituksessa ja suunnittelussa, sillä alueelta löytyi liito-oravia ja viitasammakoita, joita suojelee EU:n luontodirektiivi. Asuinalue on suunniteltu niin, ettei eläinten elinpiiriä tuhota eikä häiritä.
Katso SuomiAreena Goes Asuntomessut -keskustelutilaisuus kokonaisuudessaan täältä. Mukana keskustelemassa ovat myös vihreiden kansanedustaja Pekka Haavisto sekä kaupunkisuunnittelija Mari Vaattovaara Helsingin yliopistosta.
Asuntomessut järjestetään tänä kesänä Mikkelissä 14.7.-13.8. Lippuja messuille voi ostaa täältä.
Jutun on kirjoittanut toimittaja Marleena Lammikko. Linkki alkuperäiseen juttuun: https://www.mtv.fi/lifestyle/koti/artikkeli/pienikin-pala-luontoa-on-tarkeaa-kaupunkilaisille-luonnon-laheisyys-nostaa-asuntojen-hintaa/6506844