Asuntomessujen pihoilla on kasvihuoneita, kesäkeittiöitä, kylpypaljuja, hyönteispönttöjä ja jopa ruutanalampi. Sadevedet kerätään talteen hyötykäyttöä varten tai ohjataan viivytyspainanteisiin eli sadepuutarhoihin.
Käynnissä olevilla Asuntomessuilla Tampereella on panostettu erityisen paljon pihojen laatuun. Myös messukävijät ovat kiinnostuneet ennen kaikkea piharakentamisen ratkaisuista, selviää kävijätutkimuksen väliraportista. Asuntomessuilla voi tutustua tänä vuonna lisäksi palstaviljelyyn.
– Asuntomessuilla nähdään pihoja, joissa on otettu huomioon eri toiminnot sekä tontin lähtökohdat. Hyötyviljelylle on varattu tilaa: pihoilla on esimerkiksi kasvihuoneita, viljelylaatikoita ja -altaita sekä marjapensaita ja hedelmäpuita. Pihoilla on panostettu oleskelutiloihin, kesäkeittiöihin ja lasten leikkipaikkoihin, messualueen rakentamista luotsannut aluevalvoja Tiina Rantala Tampereen kaupungilta kertoo.
Uudessa Vuoreksen kaupunginosassa sade- ja valumavedet eli hulevedet käsitellään imeyttämällä ja viivyttämällä, millä suojellaan läheisiä järviä kuormittavilta ravinteilta ja epäpuhtauksilta.
– Sadevesien käsittely tonteilla tuo messupihoille mielenkiintoisia yksityiskohtia. Pihoille on rakennettu luonnonkivisiä puroja, vesikouruja sekä kasvillisuuden peittämiä viivytyspainanteita eli sadepuutarhoja. Sadevesiä ohjataan katoilta altaisiin tai maanalaisiin pumpullisiin säiliöihin, jolloin vettä voidaan hyödyntää kasvien kasteluun, Rantala selventää.
Messutalojen pihat ovat myös tulevien asukkaiden näköisiä. Kun toisen pihan täyttää laaja terassi uima-altaineen ja lepotuoleineen, toisesta on tehty lasten valtakunta leikkimökkeineen ja -välineineen. Kylpypaljuja tai pieniä uima-altaita on useassa kohteessa. Löytyy yhdellä pihalla jopa oma ruutanalampi ja toiselta hyönteispönttöjä.
Piharakentamisessa on käytetty monipuolisesti eri materiaaleja: nurmea, puuta, betoni- ja luonnonkiviä, erilaisia katteita sekä kunttaa eli metsäsiirrännäistä. Kasvivalintoja tehdessä on useassa kohteessa kiinnitetty huomiota helppohoitoisuuteen.
Pihoilla näkyy ammattimainen ote
Tampereen Vuoreksen messupihojen korkeatasoisuuteen on vaikuttanut se, että jokaiselle tontille on vaadittu ammattilaisen laatima pihasuunnitelma, jonka kaupungin vihersuunnittelu on tarkistanut. Myös piharakentamisen työnjohtajan on täytynyt olla alan ammattilainen. Pihojen suunnittelua, mukaan lukien hulevesien hallintaa, on ohjattu rakennustapaohjeilla.
– Uusi ja erittäin hyväksi havaittu käytäntö oli se, että ennen piharakentamisen käynnistämistä jokaisella tontilla pidettiin aloituskokous. Kokoukseen kutsuttiin myös naapurit mukaan sopimaan esimerkiksi yhteisistä aidoista sekä hulevesipainanteiden rakentamisesta tonttien rajoille. Työskentelyä helpotti lisäksi se, että usealla tontilla oli sama piharakentaja, Rantala kertoo.
Ennen messutapahtuman alkua viheralan järjestöjen edustajista koostuva raati arvioi messupihat. Raati kiitteli, että ammattimainen suunnittelu on vaikuttanut myönteisesti lopputulokseen: se näkyy erityisesti hallittuina pihakokonaisuuksina, taloon sovitettuina materiaalivalintoina ja pihojen toimintojen huomioimisena. Parhaiksi pihoiksi raati valitsi Deko-Talon Hyvinvointikodin (kohde 36) muotokieleltään kauniin ja toimivan pihan sekä Terca-tiilitalo Mustikan (kohde 12) ympäröivään metsään nivoutuvan pihan. Raadissa olivat mukana toimitusjohtaja Pekka Leskinen Viherympäristöliitto ry:stä, Kaisa Koskelin Maisemasuunnittelijat ry:stä sekä toiminnanjohtaja Seppo Närhi Viheraluerakentajat ry:stä.
Messuilla esillä viljelypalstoja
Asuntomessuilla on tänä vuonna näytteillä myös viljelypalstoja. Messualueen reunalla on monivuotisia palstoja, joilla tulevat asukkaat voivat kasvattaa vihanneksia, juureksia ja marjoja sekä myös perennoja, pensaita ja hedelmäpuita. Viljelypalstoilla on lisäksi ikääntyneille ja liikuntarajoitteisille soveltuvia korotettuja viljelyaltaita ja -pöytä. Palstaviljelyalue laajenee tulevina vuosina myös yksivuotisilla palstoilla.
Messutapahtumassa esitellään viittä palstaa, joista yhtä rakennetaan messujen ajan näytösluontoisesti. Palstoilta löytyy mm. marjapensaita ja omenapuita, perennoja, kesäkukkia, yrttejä, mansikoita ja hyötykasveja, kuten kesäkurpitsaa, kurkkua ja porkkanoita.
Lisätietoja:
Aluevalvoja Tiina Rantala, Tampereen kaupunki, puh. 040 800 7394
Lue lisää viheralan ammattilaisten piha-arvioista
Kuvia pihoista median käyttöön