Mistä teiden nimet tulevat? Kouvolan asuntomessualueen värikäs historia selittää muun muassa Kummituspolun

Ensi kesän asuntomessukaupungissa Kouvolassa teiden nimet ovat nousseet tapetille, kun aluetta on suunniteltu vanhalle kasarmialueella Pioneeripuistoon. 

Kesän 2019 asuntomessualue nousee vanhalle kasarmialueella Kouvolan Pioneeripuistoon, joten teitä nimettäessä teema oli kuta kuinkin selvä. Alueella oli jo olemassa olevaa tiennimistöä, mutta asuntomessualueen asemakaavoituksen myötä osalle teitä ja puistoista myös täysin uusia nimiä. Ehdotuksia kysyttiin myös kouvolalaisilta, kertoo projektipäällikkö Sanna Kauppi.

– Kouvolan historiatoimikunta ehdotti, että nimissä kunnioitetaan armeijaperinteitä, ja armeijahenkisiä olivat myös useimmat kouvolalaisten ehdottamat nimet. Osa kouvolalaisten ehdotuksista oli humoristisia, kuten Punttispolku, Poterokuja ja Särmäpolku, Kauppi kertoo.

Lopulta kadunnimiksi päätyi varuskunnan historiatoimikunnan ehdottamia nimiä.

– Historiatoimikunnan suosituksesta päädyimme antamaan täysin uusille teille nimet alueella palvelleiden merkkihenkilöiden nimien mukaan. Yksi teistä sai nimekseen Alfredinkuja, Alfred Sandbergin mukaan. Toinen merkkihenkilön mukaan nimensä saanut tie on Iivarinkuja – Iivari Kaurasen mukaan.

– Kauranen johti Korialla Pioneerikoulutuskeskusta talvisodan aikana neuvostoliittolaisten pommitusten keskellä. Jääkäriluutnantti Alfred Sandberg puolestaan toimi eri tehtävissä ja oli varuskunnan tunnetuin ja arvostetuin tallimestari.

Kesän 2019 Asuntomessut Kouvolassa

  • Asuntomessut pidetään entisellä varuskunta-alueella Pioneeripuistossa
  • Sijaitsee Kymijoen rannalla Korian kaupunginosassa

Osa alueen nimistä oli alueella käytössä jo aiemmin, mutta niitä ei oltu kirjattu karttoihin. Tällaisia nimiä olivat esimerkiksi Kummituspolku ja Pioneeripolku.

 – Kummituspolku on metsäalueella, jossa varusmiehet olivat yöllä vartiossa. Siellä oli nähty epämääräisiä asioita ja oltu peloissaan – siitä nimi, kertoo Kauppi.

Teiden nimissä pitää ottaa huomioon myös turvallisuus

Muutama vuosi sitten Kouvolan tiennimet nousivat uutisaiheeksi yleisemminkin, kun pelastuslaitos puuttui liian samankaltaisiin tiennimiin. Pelastuslaitos suositti osalle teitä nimien muutosta jottei hätäkeskus ohjaisi pelastusviranomaisia vahingossa samalta kuulostavaan osoitteeseen. Esimerkiksi Kurjentien nimi vaihdettiin Neitokurjentieksi, ettei sitä sekoitettaisi samankuuloiseen Kurentiehen.

Kouvola on kaunis, asuntomessut2
Kuva: Elina Fanta/Kouvolan kaupunki.

Myös Kotimaisten kielten keskus, Kotus, muistuttaa nimistönsuunnitteluohjeissaan, ettei samankaltaisia nimiä pitäisi antaa liian monta. Tämä on vaarana, jos esimerkiksi Palomäentiestä johdetaan useita samankaltaisia nimiä kuten Palomäenkuja tai Palomäenpolku.

Kouvola on kaunis asuntomessut 3
Pioneeripuistossa on kasarmirakennuksia 1900-luvun alkuvuosikymmeniltä.

– Samaan aihepiiriin kuuluvat nimet sijoitetaan lähelle toisiaan, ei hajalleen eri puolille kuntaa. Siten tietyntyyppinen nimi auttaa paikantamaan kadun alueelle, jolla on muitakin samansisältöisiä nimiä, Kotus ohjeistaa.

YK:n paikannimiasiantuntijaryhmä on korostanut suosituksessaan, että paikkojen nimeämistä elossa olevien henkilöiden mukaan tulisi välttää. Esimerkiksi Helsingin kaupungin nimistötoimikunta on laatinut omaan toimintaansa ohjeet, jotka perustuvat YK:n suositukseen. Sen mukaan muistonimen antamista harkitaan vasta, kun henkilön kuolemasta on kulunut vähintään viisi vuotta.

Teiden nimeämisessä tarvitaan laajaa asiantuntemusta historian tuntijoista pelastusviranomaisiin. Liian pitkälle teiden nimeämistä ei kuitenkaan pidä viedä, ohjeistaa Kotimaisten kielten keskus.

– Nimet opastavat käyttäjiä oikeisiin paikkoihin. Tämä tien- ja kadunnimien tärkein tehtävä ei saa päästä unohtumaan, Kotus muistuttaa.

Kouvolan asuntomessut silta Kuva: Kouvola.
Kesän 2019 asuntomessualue Kouvolassa sijaitseen Korian kaupunginosassa, Kymijoen rannalla.
Alkuperäisen jutun on kirjoittanut Sanna Pietiläinen, MTV.

Lue lisää Asuntomessut-aiheista:

 

Asuntomessut Tuusulassa 10.7. - 9.8.

Lunasta lippusi mahdollisimman pian tuleville messuille.

Osta liput