Ministeri Kiuru oli vaikuttunut asuntomessualueen monipuolisesta asuntokannasta

Asunto- ja viestintäministeri Krista Kiuru vieraili torstaina 9. elokuuta Asuntomessuilla Tampereen Vuoreksessa. Ministeri Kiuru oli vaikuttunut siitä, että asuntomessualueelle on rakennettu niin omistus-, vuokra- kuin asumisoikeusasuntoja kerros-, rivi-, pari- ja omakotitaloihin.

– Segregaatiokehitykseen ei ole puututtu tarpeeksi vakavasti. Vaikka Suomessa hyvin erilaiset ihmiset ovat vielä mahtuneet asumaan samoille asuinalueille, toisenlaista kehitystä on ollut näkyvissä. Tarvitsemme asuinalueita, joissa on sekoittuneena eri asumismuotoja omistus- ja vuokra-asunnoista omakotitaloihin, Kiuru sanoo.

– Erityisen hienoa on, että asuntomessualueella kehitysvammaisten palveluasuminen on otettu mukaan aktiiviseksi osaksi asuinaluetta, hän jatkaa.

Ministeri Kiuru kertoi olevansa otettu Vuoreksen uudesta kaupunginosasta, jonka suunnittelussa on kiinnitetty erityistä huomiota palveluihin ja julkiseen liikenteeseen: Vuoreksen pääväylällä on esimerkiksi varaus raitiotielle. Hän nosti esille myös jätteiden putkikeräysjärjestelmän ja erityisesti asukkaiden palstaviljelyalueen.

Ministeri myös ihasteli rakennettuun ympäristöön integroitua taidetta, erityisesti sähköjakokaappeihin kiinnitettyjä Juha Suonpään luontovalokuvia. Hän piti tärkeänä, että taidetta sovitetaan osaksi asuinaluetta.

– Myös talojen materiaalien kirjo on viehättävää. Suomessa on ollut tendessi tehdä samanlaisia asuinalueita, mutta täällä on nähtävissä uudenlaista ajattelua. Vuorekselle tulee varmasti oma identiteetti, ja juuri eri kaupunginosien identiteetillä on tulevaisuudessa yhä suurempi merkitys, Kiuru pohtii.

Ministeri Kiurun mieleen jäi erityisesti Lantti-nollaenergiatalo, joka tuottaa vuositasolla saman verran energiaa kuin kuluttaa.

– Messuasunnoista nostaisin esille juuri nollaenergiatalon, sillä se edustaa suuntaa, johon tulevaisuudessa pitäisi mennä, hän sanoo.

Kiuru oli myös tyytyväinen, että Asuntomessuilla valistetaan heinäkuussa voimaan astuneista uusista energiamääräyksistä. Messujen jokaisen omakotitalon edessä on energiataulu, jossa esitellään kokonaisenergian käyttöä määrittelevän E-luvun lisäksi muun muassa vuosittaiset energiakustannukset.