Majoneesia on helppo muunnella moneen makuun

Kokatessa mokailu on sallittua, aina voi paikkailla tai tehdä uudestaan. Tämä todistettiin tänään Asuntomessuilla Tampereella, kun keittiöteemaviikon kokkishowssa Sami Garamin vieraana kokkaili Suomen ensimmäinen Master Chef Joonas Hämäläinen. Master Chef -kisan voiton myötä savolaisen insinööriopiskelijan ruokaharrastus muuttui ammatiksi.

– Kokeilta aina kysytään, mikä on suosikkikeittiösi. Joillekin se on ranskalainen tai italialainen keittiö. Minun lempikeittiöni on kotikeittiö. Siellä voi tehdä mitä vaan. Kotikeittiössä ei tarvitse olla kaiken maailman raaka-aineita. Yhtä hyvää reseptiä voi varioida.

Kokkishown aiheena olikin tällä kertaa kotiruoka ja helpot reseptit. Garam ja Hämäläinen valmistivat pekoniperunoita pannulla, grillattua parsaa sekä kahdenlaista majoneesia. Hämäläisen mukaan majoneesi on hyvä esimerkki perusreseptistä, jota voi varioida oman mielensä mukaan. Toinen valmistetuista majoneeseista sai makunsa grillissä pehmenneestä valkosipulista, toinen tuoreesta timjamista ja lehtipersiljasta.

Perusmajoneesi valmistetaan kananmunasta, rypsiöljystä, sokerista, suolasta ja sitruunamehusta. Tärkeintä on saada öljy emulsoitumaan munaan ja välttää majoneesin juoksettuminen. Hämäläinen todisti itse, ettei keittiössä mokailu ole maailman loppu, kun hänen valmistamana majoneesi pääsi juoksettumaan. Tilanne saatiin korjattua näppärästi kaatamalla majoneesi ohuena nauhana kulhoon ja vatkaamalla se uuden kananmunan sekaan.  

Vaikka omat keittotaidot olisivat kehnot, on perunakattilankin pohjaan polttavilla keittiötunareilla Hämäläisen mukaan toivoa.

– Virheitä ei pidä pelätä. Jos ei tiedä ruoanlaitosta mitään, voi katsoa reseptin. Pitää kuitenkin oikeasti miettiä, mitä siinä tehdään. Harvoin resepti on kirjoitettu niin, ettei tarvitsisi ajatella ollenkaan. Jos keität perunoita, mieti, miksi keität. Kannattaa lähteä tekemään rauhassa, eikä hätiköidä tai stressata. Jos epäonnistuu, aina voi tehdä uusiksi.

Keittiössä pärjää muutamalla perusvälineellä

Monella nuorella on syksyllä edessä muutto ensimmäiseen omaan kotiin. Keittiötarvikkeisiin ei Hämäläisen mukaan tarvitse törsätä omaisuutta, vaan muutamalla hyvällä perushankinnalla pärjää.

– Ei kannata ostaa liikaa tavaraa, koska varsinkin opiskelijakeittiö on aika pieni. Pitää käyttää monimuotoisesti sitä mitä on. Tarvitaan pari hyvää paistinpannua ja kattilaa, puiset leikkuulaudat ja muutama hyvä veitsi.  Niillä pärjää jo pitkälle. Ei kannata esimerkiksi hankkia parsakattilaa, kun parsan voi keittää ihan normaalissa kattilassa.

Hämäläisellä oli myös antaa vinkkejä halpaan ja nopeaan ruoanlaittoon.

– Ruskeakastike on aina klassikko. Ei tarvita muuta kuin voita ja jauhoja ja lihalientä ja, jos haluaa elellä oikein nuukasti, vettä. Kastike on lisäaineeton ja helppo tehdä. Tekemiseen ei mene kuin 10–15 minuuttia. Peruna on myös hyvä ja paljon halvempi kuin pasta. Itse käsityönä tehty pasta on kuitenkin edullista. Siinä on mukana tekemisen meininki, vinkkaa Hämäläinen, jonka oma lempiruoka on muuten ruskea lihakastike.

Messuilla tasatunnein alkavassa kokkishowssa oli vielä iltapäivällä luvassa nykyään jälkiruokakokkina toimivan Hämäläisen leivontavinkkejä yllätysvieraiden varalle ja ohje savolaiseen versioon fish´n chipseistä.

Asuntomessujen keittiöteemaviikko jatkuu vielä huomisen päivän, sunnuntain 29.7. Silloin Sami Garamin kokkishown viimeiseksi vieraaksi messualeen Taatanaukiolle saapuu Top Chef Akseli Herlevi. Ruoaksi valmistuu liharuokia possusta peuraan. Asuntomessut Tampereella ovat avoinna 12. elokuuta asti päivittäin kello 10–18.

Lisätiedot:
Suomen Asuntomessujen tiedottaja Leena Honkajuuri, p. 040 1955 943
Lisätietoja Asuntomessujen keittiöistä ja teemaviikosta: www.vanha.asuntomessut.fi/tampere-2012/keittiot
Tiedotteeseen liittyvä kuva Asuntomessujen median kuvapankissa: https://vanha.asuntomessut.fi/image-gallery/246