Loma-asumista palvelujen äärellä ensi viikolla avattavilla Loma-asuntomessuilla

 Lappeenrannan Rauhan alueella, Saimaan rannalla on juhannuksen jälkeen nähtävillä monenlaisia loma-asunto- ja saunauutuuksia. Maanantaina 25.6. avattavat Loma-asuntomessut esittelevät loma-asumista nykyaikaisesti luonnon keskellä ja palveluiden äärellä.

Saimaan rannalla sijaitsevalla messualueella on yhteensä 20 kohdetta, lisäksi oheiskohteena esitellään kelluva loma-asunto. Alueen rantaan on tuotu väliaikaisista näyttelykohteista koostuva saunamaailma, jossa on esillä erilaisia saunaratkaisuja modernista saunakolo-saunasta aina perinnesuunnitelman mukaisesti rakennettuun korsusaunaan.

– Rauhan alue tarjoaa erinomaisen mahdollisuuden esitellä palvelujen viereen keskittyvää nykyaikaista loma-asumista. Loma-asuntorakentaminen sijoittuu nykyään yhä tyypillisimmin Saimaa Gardensin kaltaisten vapaa-ajan palvelukeskittymiin. Alueen läheisyydessä on viime vuonna valmistunut kylpylä- ja viihdekeskus Holiday Club Saimaa, lisäksi rakenteilla on iso ostoskeskus ja golfkenttä. Kaupat ovat lähellä ja alueelle on toimivat liikenneyhteydet, Suomen Asuntomessujen toimitusjohtaja Pasi Heiskanen summaa.

– Loma-asuntomessut ovat loistava esimerkki Lappeenrannan matkailun menestystarinasta. Tämä positiivinen kierre poikii ympärilleen entistä enemmän yrittäjyyttä sekä uusia työpaikkoja, vahvistaa Lappeenrannan kaupunginjohtaja Kimmo Jarva.

Oma Aluelämpökeskus tuottaa energiaa alueen asunnoille

Erityispiirteenä loma-asuntomessualueella Lappeenrannan Rauhassa on aluelämpökeskus, joka tuottaa energiaa valtaosalle messualueen loma-asunnoista. Aluelämpökeskus tuottaa uusiutuvaa lämpöenergiaa hyödyntäen muun muassa geotermistä lämpöä Saimaasta, aurinkoenergiaa ja maakaasua. One1 Oy:n ja Lappeenrannan Energian yhdessä toteuttama Aluelämpökeskus on yksi messukohteista, joten myös messuvieraat pääsevät tutustumaan keskuksen toimintaan, kuten aurinkokeräimiin ja maalämpöä hyödyntävään laitteistoon.

Loma-asuntomessualueen tulevilla asukkailla on mahdollisuus muun muassa seurata energian kulutustaan alueen oman energia- ja yhteisöpalveluja ylläpitävän palveluportaalin kautta. Palveluportaalin avulla asukkaat voivat myös hankkia itselleen asumista tukevia palveluja tulevaisuudessa. Palvelu tulee toimimaan netissä, josta jokainen voi seurata vaikkapa oman loma-asuntonsa energiankulutusta tai saada tietoa ajankohtaisista energiaan, ympäristöön ja alueen toimintaan liittyvistä asioista. Näin alueesta muodostuu tulevaisuudessa aktiivinen ja entistäkin tiiviimpi kyläyhteisö.

– Alueen lämmöntuotannossa haluttiin panostaa nimenomaan uusiutuvien energialähteiden käyttöön sekä hyödyntää lisäksi samalla periaatteella tuotettua sähköä. Alueen sijainti huomioon ottaen oli luonnollista, että lämmitystehon tarpeen geoterminen osuus tuotetaan maalämpökaivojen sijasta Saimaaseen asennettavan putkiston avulla, projektipäällikkö Kari Karell Lappeenrannan kaupungilta kertoo.

Korsusaunasta Sakke Järvenpään sisustukseen

Lappeenrannan Loma-asuntomessualueelle rakennetussa Saunamaailmassa on esillä perinteisiä saunoja, kuten 40-luvun peruskorjauskohde, punainen rantasauna, sekä aito, maanalainen korsusauna. Korsusauna on rakennettu ja sisustettu 1940-luvun perinnesuunnitelman mukaisesti.

Saunamaailmassa on kaikkiaan 16 saunaa. Modernimpia saunoja edustavat muun muassa Lappeenrannan Teknillisen Yliopiston pursiseuran sauna, joka on rakennettu näppärästi pyörien päälle, sekä Ilmari Mäenpään suunnittelema, kananmunan muotoinen saunakolo.

– Lappeenrannan Loma-asuntomessuilla on esillä useita kiinnostavia ja erilaisia kohteita. Perinteitä edustavat muun muassa kauniit hirsisaunat ja kylpytynnyrit. Erikoisuuksiakin on useita, yksi erittäin mielenkiintoinen ja uniikki kohde on Pelkkakivisauna, joka on koottu latomalla kiviä päällekkäin. Lopputuloksena on saatu persoonallinen ja omaleimainen ratkaisu, kertoo Oiva Hildén, saunamaailman vastaava, joka rakentaa myös itse Saunamaailmaan puuharkoista kootun saunan.

Lisäksi Lappeenrannan loma-asunnoissa on esillä oivaltavia sisustusratkaisuja ja kiehtovia materiaali- ja väriyhdistelmiä. Esimerkiksi kohteessa 2, Spa Villa Rock’n Relax, makuuhuoneen verhojen materiaalina ovat kirjan sivut. Kohteen sisustuksen ovat suunnitelleet Sakke Järvenpää ja Sanna Lahtivesi.

Lisätiedot
Toimitusjohtaja Pasi Heiskanen, Suomen Asuntomessut, 040 848 6200
Projektipäällikkö Kari Karell, Lappeenrannan kaupunki, 040 5582 182
Oiva Hildén, 0400 662 603
www.loma-vanha.asuntomessut.fi