Liikesensori paljastaa herkuttelijan liikkeet – nämä ovat Asuntomessujen innovatiivisimmat älylaitteet

Salikortilla sisään omaan kotiin. Peili, jonka avulla voi meikata ja tarkistaa bussiaikataulut samanaikaisesti. Mikkelin Asuntomessuilla voi tutustua kauniiden kotien lisäksi tulevaisuuden kodin laitteisiin, jotka tekevät arjesta helpompaa.

Telian älykodista löytyy jos jonkinmoista laitetta, jotka ovat jo nyt osa arkea. Telia Helpin koulutusvastaava Oui Miettinen esittelee niistä mielenkiintoisimmat.

1. Älynappi löytää kadonneen puhelimen

Asuntomessujen älykodin mielenkiintoisin uutuus lienee älynappi, jota voi hyödyntää monissa arjen tilanteissa. Älynappia painamalla voi ohjata kodin valaistusta, saada musiikin soimaan koko kodissa tai kodin hälytysjärjestelmän päälle. Nappi toimii bluetoothilla eikä internet-yhteyttä tarvita

– Älynapin voi laittaa myös avainnippuun. Ennen kuin poistut kodista, painat sitä, ja kaikki mukaasi tarvitsemat laitteet, kuten puhelimet ja mobiililaitteet hälyttävät. Näin pystyt tarkistamaan onko kaikki varmasti mukana ja mahdollisesti etsimään unohtuneet laitteet nopeasti, Miettinen kertoo.

Älynappia voi käyttää myös valvontalaitteena, joka kertoo asianomaisille tahoille vahingosta. Kun napin asentaa tiskikoneen alle ja tiskikone vuotaa vahingossa, nappi ilmoittaa siitä asukkaalle, sekä huolto- ja vakuutusyrityksille.

2. Enää ei tarvitse murehtia lukkojen taakse jäämisestä

Työpaikoilla on jo pitkään ollut käytössä ovia, jotka toimivat ilman avaimia. Nyt älyovet tulevat vauhdilla myös koteihin. NFC-sirulla varustetut älyovet avautuvat ja lukittuvat, kun NFC-sirullisen laitteen vie lähelle ovea.

Älyovissa on monia avausmekanismeja, joista tunnetuin lienee kortilla tai lätkällä toimiva lukitussysteemi. Monista pankki-, bussi- ja salikorteista sekä puhelimista löytyy NFC-siru, jonka voi yhdistää kodin lukitusjärjestelmiin.

–Jos pitää vaikkapa juhlat ja vieraat suhaavat edestakaisin ulko-ovesta, voi jokaisen vieraan kortteihin asentaa esimerkiksi kolmeksi tunniksi oikeuden avata ulko-ovi. Kun kolme tuntia on kulunut, ei avain enää toimi, vinkkaa Miettinen.

Kodin älyovia voi ohjata myös mobiilisovelluksien kautta.

– Jos lapsi on unohtanut avaimensa kotiin, vanhempi voi aukaista oven etänä kännykän avulla. Oven avaus onnistuu myös ulkomailta käsin.

Katso alta, miten älyovi toimii.

 

3. Oma ääni ohjaa kaikkia kodin toimintoja

Telian älykodissa on näytillä kaksi ääniohjautuvaa laitetta, Google Home ja Amazon Echo. Laitteet toimivat äänikomennoilla ja niillä voi ohjata kodin valaistusta, lämmitystä ja sähkölaitteita. Laitteissa on valmiina 500 komentosarjaa.

Laitteiden avulla voi suunnitella päivää, kuunnella musiikkia ja kysyä kysymyksiä

– Ne voivat auttaa lapsia kotiläksyjen tekemisessä. Lapsi voi kysyä, kuka on presidentti tietyssä maassa ja saa siihen vastauksen heti, Miettinen kertoo.

4. Älypeili listaa silmiesi eteen päivän ohjelman hampaita harjatessa

Älypeili mahdollistaa multitaskaamisen, eli monen asian hoidon samanaikaisesti. Laite toimii peilin lisäksi apuvälineenä kiireisessä arjessa. Siitä voi tarkastaa aamutoimien yhteydessä bussiaikataulut, päivän ohjelman, tehtävälistan kellonajan ja sään.

– Lapset voivat kertoa peilille harjanneensa hampaansa, jolloin se pyyhkiytyy pois tehtävälistalta, eikä vanhempien tarvitse kysellä hampaiden harjauksen perään. Jos peilissä on kamera, niin myös lääkäripalvelut voi hoitaa sen kautta poistumatta kotoa, sanoo Miettinen.

älypeili
Alvardagin älypeili on sijoitettu kodin ruokailutilan yhteyteen Telian älykodissa. Kuvassa peilin suunnittelijan Alvardagin edustajat Lauri Ylönen ja Kimmo Ojanen.

5. Liikesensorit paljastavat herkuttelijan liikkeet

Liikesensorit eivät ole uusi juttu kodeissa, mutta niistä pyritään jatkuvasti tekemään älykkäämpiä. Telian älykodissa on esitelty muutamia älykkään liikesensorin ominaisuuksia.

Miettinen antaa esimerkin, jossa koira jää yksin kotiin pitkäksi päiväksi. Koira ei saisi kiivetä sohvalle, mutta tekee sen siitä huolimatta. Liikesensori tunnistaa tämän ja kytkee päälle bluetooth-kaiuttimen, josta kuuluu koiran omistajan käsky hypätä pois sohvalta.

– Toisessa tapauksessa liikesensori on yhdistetty kodin kaappiin. Kyseessä voi olla lääkekaappi, asekaappi, tai vaikkapa karkkikaappi. Kun lapsi avaa karkkikaapin, siitä lähtee heti ilmoitu vanhemman mobiililaitteeseen, jolloin vanhempi saa tietää lapsen käyneen kaapilla, vaikkei olekaan karkkipäivä, kertoo Miettinen.

Näihin ja moniin muihin älykodin ratkaisuihin voi tutustua Mikkelin Asuntomessuilla Telian älykodissa 13.8.2017 saakka.

Jutun on kirjoittanut toimittaja Marleena Lammikko. Linkki alkuperäiseen juttuun: https://www.mtv.fi/lifestyle/koti/artikkeli/liikesensori-paljastaa-herkuttelijan-liikkeet-nama-ovat-asuntomessujen-innovatiivisimmat-alylaitteet/6523022#gs.zJuJ9dU