Kotoilua rakastavan perheen unelmatalo

Kolmihenkinen
Kuittisen perhe ihastui Hyvinkään asuntomessualueella mäntykangasalueen
kauneuteen, maaston muotoon korkeusvaihteluineen, puustoon ja
valoisuuteen. Puistoon rajautuva unelmien tontti saatiin viimeisten
joukossa, peruutuksen ansiosta. Kotona viihtyvä perhe halusi rakentaa
kodin, jossa viihtyisi myös kesälomilla kuin mökillä.

”Suomen lyhin mökkireitti!” Tomi Kuittinen naurahtaa.

Kuittiset pitävät saunomisesta, yhdessäolosta ja pikkukoirista, joita
perheeseen kuuluu neljä. Kesäinen saunominen on olennainen osa perheen
kotoilua. Koko koti onkin rakennettu rennon yhdessäolon, saunomisen ja
pihan ehdoilla kesämökki kotona –teeman ympärille.

 

  Tomi ja Anne-Maria Kuittinen viihtyvät kotona ja pitävät saunomisesta. Niinpä talossa on kaksi erilaista saunaa.

Tomi ja Anne-Maria Kuittinen viihtyvät kotona ja pitävät saunomisesta. Niinpä talossa on kaksi erilaista saunaa.
 

 

Kaukolämmöllä allaskausi pidemmäksi

Pihalla
perhettä hellii rinteeseen maisemoitu savusauna, josta voi pulahtaa
terassiin upotettuun uima-altaaseen. Sisällä talossa on tilava sauna
poreammeineen, johon arjen kiireet on mukava kirjaimellisesti upottaa.
Uima-altaassa erikoista on kaukolämmön hyödyntäminen. Allassesonki
pitenee kesän molemmista päistä nerokkaan lämmitysjärjestelmän ansiosta.

”Tämä on toinen rakennuttamamme talo. Edellisessä kodissamme oli
lämmitysmuotona suora sähkölämmitys, jonka hinta nousi koko ajan. Nyt
tartuimme tilaisuuteen, kun tarjolla oli mahdollisuus valita kaukolämpö.
Yhtenä houkuttimena oli myös helppous,” Kuittinen kertoo.

 

  Talon lämmönjakokeskuksesta löytyy myös uima-altaalle menevä pumppu. Allas on integroitu lämmitysjärjestelmään.

Talon lämmönjakokeskuksesta löytyy myös uima-altaalle menevä pumppu. Allas on integroitu lämmitysjärjestelmään.
 

 

”Halusimme
hyödyntää kaukolämmön myös uima-altaan lämmittämisessä, mutta
uima-altaan toimittajalla ei ollut tällaisesta kokemusta. Sen
selvittäminen, miten kaukolämpö käytännössä yhdistettäisiin altaaseen ,
oli aluksi haasteellista. Hyvinkään Lämpövoimasta löytyi kuitenkin
osaaminen ja suunnitteluapu uima-altaan lämmityksen integroimiseksi
talon lämmitysjärjestelmään. Lopuksi he vielä varmistivat, että kaikki
toimii kuten pitää. Koko lämmönjakokeskus on suunniteltu siten, että
kaukolämpö toimii sekä talossa että ulkopuolella. Allasta lämmittää
suljetussa piirissä kiertävä glykoolineste,” hän sanoo.

Uima-allas on tilavuudeltaan 30 m3 ja syvyydeltään 1,55 m. Altaan
ympärille tulee iso terassi, jota pitkin pääsee niin saunaan kuin
sisälle taloonkin. Terassia on kaikkiaan 200 m2. Suojaisa piha, jossa on
iso korkeusero ja L:n muotoinen talo antavat pihaan yksityisyyttä. 1200
m2 tontti on mäntykangasta, jossa on säilytetty luonnolliset tontin
muodot. Tontin korkeaan osaan on haluttu jättää alkuperäistä luontoa,
mikä lisää myös pihan helppohoitoisuutta.

 

  Valmiin talon pihalla on vielä työmaata. Uima-altaan ympärille tulee suuri terassi, joka ulottuu savusaunalle asti.

Valmiin talon pihalla on vielä työmaata. Uima-altaan ympärille tulee suuri terassi, joka ulottuu savusaunalle asti.
 

 

Tehoneliöitä ja tilaa yhdessäololle

Talo
on Pohjolan Design-Talon Hailuoto 168, mutta Kuittiset kertovat, että
talopohjassa ei ole paljonkaan alkuperäistä jäljellä, vaan koko
pohjapiirustus on muokattu täysin perheen omiin tarpeisiin.
Yksitasoratkaisu oli Kuittisille ehdoton valinta, sillä koko perhe
haluaa olla yhdessä, samassa tasossa. Yksikerroksisuus mahdollistaa myös
tehokkaan neliöiden käytön.

”Tykkäämme
ruuanlaitosta ja ystävien kutsumisesta kylään, joten halusimme isoja,
yhtenäisiä tiloja. Ruokailutila, keittiö ja olohuone muodostavat yhdessä
65 m2:n avoimen tilan, ja kun siihen lisätään vielä levein pariovin
tähän tilaan yhdistetty vierashuone, joka toimii myös televisiohuoneena,
yhdessäoloon on varattu 80 m2 yhtenäistä tilaa,” Tomi Kuittinen kertoo.

Olohuoneen
yhteydessä oleva avonainen saarekekeittiö pitää myös kokkivuorossa
olevan mukana yhteisessä tilassa ja yhteydessä muihin. Koska perheessä
on vain kolme henkeä, voitiin pohjaratkaisussa luopua myös yhdestä
makuuhuoneesta, jotta huoneisiin saataisiin enemmän neliöitä.

”Poikamme
on nyt 13-vuotias. Kun teini-ikäinen kasvaa, harrastukset usein
hallitsevat nuoren huonetta. Kitaransoitto on nyt keskeisellä sijalla,
mutta huonetta voi sisustaa muutenkin sen olematta pelkkää kitaraa, kun
neliöitä on enemmän,” Kuittiset perustelevat.

Helppohoitoinen ja helppokulkuinen koko elämän talo

Sauna-kodinhoitohuone-päädyn pohjaratkaisu on muutettu alkuperäisestä Hailuoto 168 perusratkaisusta kokonaan toisenlaiseksi.

”Emme halunneet, että kodinhoitohuone on läpikulkutila, kuten se oli
edellisessä talossamme. Nyt kodinhoitohuoneesta tehtiin erillinen huone,
joka on kylläkin pienehkö, mutta aivan riittävä, kun nykytekniikan ja
pesutornien ansiosta pyykkien kuivauskaan ei enää nykyisin vie isoja
tiloja,” Kuittiset toteavat.

Talossa toteutuvat jotakuinkin kaikki perheen asumiseen liittyvät unelmat, ja Kuittiset ovat ajatelleet asua siinä pitkään.

Hailuoto 168:n valmistumista ja Kuittisten perhettä seurataan vielä
artikkelisarjan kolmessa eri jaksossa. Tulevissa osissa lisää mm.
palamattomasta savusaunasta, kätevistä varastoratkaisuista sekä
valinnoista, jotka lisäävät talon helppohoitoisuutta ja muunneltavuutta.