Kokkolassa vene liikenneympyrässä

Kokkolassa asuntomessualueelle vetävän kiertoliittymän keskellä komeilee kivestä tehty vene.


– Meillä oli erilaisia meriaiheisia ideoita liikenneympyrään ja vene tuntui niistä parhaalta, se sopii hyvin Kokkolan historiaan. Meidän ajatuksemme on, että vaikka vene onkin kivestä tehty, se kuvastaa vanhaa rantaan unohtunutta puuvenettä, jota aallot ovat pikkuhiljaa hyväilleet ja pehmentäneet, Kokkolan kaupungin suunnitteluinsinööri Tero Luokkala kertoo.

 

Kun idea oli hyväksytty, alkoi suunnittelu. Tero Luokkala vastasi veneestä ja suunnitteluhortonomi Sini Sangi venettä ympäröivästä kasvillisuudesta.

– Aioimme ensin tehdä veneen varastostamme löytyvistä kivistä, mutta sitten löysimme yrityksen, joka puristaa kivimassasta toivotun muotoisia kiviä. Niistä vene oli helppo kasata.

 

Veneen ympärille haaveiltiin kesäkukkaistutuksia, jotka lainehtisivat ympärillä aaltojen tapaan, mutta ajatus syntyi toteutuksen kannalta turhan myöhään ja sen todettiin olevan myös työläs hoidettava. Niinpä keksittiin uusi tapa, Suomessa vielä aika harvinaiset värjätyt kivet, joista laineet veneen ympärille muotoiltiin.

 

 

 

– Kivet on värjätty tilauksesta toiveittemme mukaan, ja jotta ne myös pysyvät liikenneympyrässä toivotussa muodossa, on niiden päälle ruiskutettu neljä kerrosta hartsia, Sangi ja Luokkala kertovat.

 

Kivillä tehtyjen aaltojen lisäksi ympyrässä on myös rantahiekkaa ja heinäkasvillisuutta. Kokonaisuuden täydentää Kokkolan Sataman lahjoittama vanha ankkuri. Lopputulos on iloinen, raikas – ja kaupungin työntekijöiden näkökulmasta miellyttävän helppohoitoinen. Kiva paatti!

 

Teksti ja kuva: Johanna Rantanen

Venekuva: Suomen Asuntomessut/ Lotta Sundell

 

Artikkeli 16.7.2011