Hiihdon maailmanmestari Matti Heikkinen kävi torstaina 2.8. tutustumassa asuntomessualueeseen Tampereen Vuoreksessa. Edellisen kerran Heikkinen oli vieraillut Asuntomessuilla pikkupoikana. Aihe oli kuitenkin tullut nyt ajankohtaiseksi, koska Heikkinen perheineen rakentaa oman kotinsa Jyväskylän Äijälänrantaan vuonna 2014 järjestettäville Asuntomessuille.
– Tärkeintä on se tunne, kun tulee sisälle, ja tietää olevansa kotona. Talosta voi tehdä monenlaisen, mutta siinä pitää olla lämmin fiilis. Kodin pitää olla järkevästi suunniteltu, toiminnallinen ja tukea oman perheen tarpeita ja päivittäistä elämää, tiivistää Heikkinen hänelle tärkeitä asioita tulevassa kodissaan.
Heikkinen pitää Vuoreksen messualuetta viihtyisänä ja monipuolisena. Messukohteista häntä kiinnostivat erityisesti kivitalot, koska omakin talo tulee olemaan yksikerroksinen noin 200 neliön kivitalo.
– Katselin tarkemmin kivitaloja, niiden erilaisia ratkaisuja ja tiloja. Kun oma taloprojekti on vielä piirustuspöytätasolla, tulee tarkkailtua enemmän pääpiirteitä. Käsitykseni siitä, mitä omaan kotiini haluan ja mikä on itselle mieleistä, ovat vahvistuneet täällä.
Heikkisen mukaan oman talon pitää olla kodikas, raikas ja alueeseen sopiva. Sen lisäksi että Heikkinen sai suunnitelmilleen vahvistusta Tampereen messuilta, löysi hän myös uusia vinkkejä rakennusprojektiinsa.
– Talot ovat erilaisia niin kuin ihmisetkin. Tärkeätä on osata arvostaa omia juttuja, mutta kunnioittaa myös muiden ratkaisuja. Niistä pystyy aina siirtämään juttuja myös omaan tekemiseen. Vähän niin kuin urheilussakin: pitää keskittyä siihen omaan juttuun, mutta katsoa myös avarakatseisesti ympärille ja oppia sieltä uutta.
Ympäristö otettava huomioon
Heikkiselle on tärkeää, että oma koti tulee luontevaksi osaksi ympäristöä ja muuta asuinkorttelia. Tontin mahdollisuudet tulee myös hyödyntää tarkkaan.
– Meidän tonttimme sijaitsee Äijälänrannassa rantaluhdan vieressä. Se asettaa omat haasteensa rakentamiselle, jotta talo sopii ympäristöön. Nykytrendi on se, että tontit ovat pienempiä kaupunkialueen lähellä, joten meidän pitää miettiä tarkkaan myös talon sijoittaminen tontilla. Lisäksi tonttineliöt pitää hyödyntää fiksusti sillä tavalla, että talo täydentää korttelia. Me tulemme asumaan Green factor -korttelissa.
Vihertehokkuus- eli Green Factor -kortteli on osa Äijälänrannan asuntomessualueella käynnistymässä olevaa vihertehokkuuden pilottiprojektia. Yksi messualueen pientalokortteleista on nimetty Green Factor -kortteliksi, ja siellä tullaan toteuttamaan erityisesti monimuotoisia ja luonnonmukaisia viherrakentamisratkaisuja.
Vaikka sisustaminen ei ole vielä tässä vaiheessa Heikkisen taloprojektia ajankohtainen, ovat sisustusratkaisutkin käyneet jo mielessä.
– Toki sisustamistakin pitää miettiä jo paperivaiheessa, jotta kaikki toimisivat yhteen. Neliöiden järkevän hyödyntämisen kautta tulevat myös sisustusratkaisut. Jos koti on arkkitehtuurisesti hyvin suunniteltu, sisustus on vain kuorrutus kakun päällä.
Heikkisen loppukesän ja syksyn ohjelmaan kuuluu useita harjoitusleirejä Euroopassa. Lomailun aika on vasta huhtikuussa. Heikkinen harjoittelee seuraavia hiihdon MM-kisoja varten, jotka järjestetään 20.2.–3.3.2013 Italiassa, Val di Fiemmessä.
Asuntomessut Tampereella on avoinna päivittäin kello 10–18 elokuun 12. päivään asti.
Tiedotteeseen liittyvä kuva löytyy osoitteesta www.vanha.asuntomessut.fi/image-gallery/246