Ruoan valmistamisessa tärkeintä on aika. Ruokaa pitää tehdä rauhassa ja ajan kanssa, ainakin Top Chef -kokki Akseli Herlevin mukaan. Asuntomessujen keittiöviikon viimeisenä teemapäivänä Sami Garamin vieraana oli Top Chef -ohjelmasta julkisuuteen noussut Akseli Herlevi. Sunnuntaina kokkien messuilla valmistama menu oli lihapainotteinen, listalla oli ankkaa, poroa, possua ja härkää.
– Kesällä parasta grilliruokaa on hyvä pihvi, ja siihen rinnalle salaattia. Toimii hyvin. Syksyllä voi sitten syventää makuja, Herlevi kertoo grilliherkuista.
Päivän ensimmäisessä kokkishowssa valmistettiin ankanrintaa. Messuvieraat saivatkin yksityiskohtaiset ja tarkat ohjeet linnun valmistukseen.
– Ankka pitää paistaa kylmällä pannulla ja sen rasvapintaan pitää tehdä viiltoja, muuten se käpristyy kupinmalliseksi. Levy laitetaan kuumenemaan vasta sitten kun ankan laittaa pannulle. Samalla kun ankan rasva sulaa, nahasta tulee ohuempi ja rapeampi. Kun nahka on rapea, ankanrinta käännetään ja maustetaan ja paistetaan toiselta puolelta, Herlevi neuvoo.
Kokit vinkkaavat laittamaan hieman appelsiinin kuorta tai appelsiinimehua ankan mausteeksi.
– Makeus käy hyvin ankan kanssa, kokit toteavat.
Ruoanlaitossa vastakohdat täydentävät toisiaan. Pehmeästä ja rapeasta saa mielenkiintoisen yhdistelmän. Lisukkeeksi ankalle valmistui pehmeä bataattipaistos paahdetuilla pekaanipähkinöillä ja leipäkuutioilla höystettynä ja grillissä kypsyi munakoiso, jonka esivalmisteluihin kuului 10 minuutin itkettäminen.
– Suolakerros imee nesteitä pois ja koiso on helpompi grillata, Herlevi vinkkaa.
Molemmat kokit ovat sitä mieltä, että ruoan valmistaminen on parhaimmillaan silloin kun ideat ja ruoka kehittyvät matkan varrella eikä tarkkaa suunnitelmaa ole etukäteen.
– Otetaan joukko hyviä raaka-aineita ja sitten vaan tehdään!
Ja hyvää ruokaa kokit saivatkin aikaiseksi, ainakin maistamaan tulleen Tampereen Kukkaisviikkojen virallisen kukkaistyttö Ulla Valannon mukaan. Tampereella vietetään messujen kanssa samaan aikaan jo 28. Kukkaisviikot-tapahtumaa ja sunnuntaina messuille saapui myös kukkaistelevisio.
Asuntomessut Tampereella ovat avoinna elokuun 12. päivään asti joka päivä klo 10–18. Keittiöiden teemaviikko päättyy tänään sunnuntaina.
Lisätietoja:
Suomen Asuntomessujen tiedottaja Leena Honkajuuri, p. 040 1955 943
Lisätietoja Asuntomessujen keittiöistä ja teemaviikosta: www.vanha.asuntomessut.fi/tampere-2012/keittiot
Tiedotteeseen liittyvät kuvat Asuntomessujen median kuvapankissa: https://vanha.asuntomessut.fi/image-gallery/246