Vuoden 2014 Asuntomessut järjestetään
Jyväskylän Äijälänrannassa. Kuukauden kestävät Asuntomessut esittelee uusimmat
asumisen trendit ja innovaatiot, sisustamisen ideat sekä messukoteihin
muuttavien asukkaiden tarinat. Uutta tämän vuoden Asuntomessuilla ovat asiantuntijoiden
räätälöimät teemareitit, joiden avulla monipuoliseen messusisältöön on entistä
helpompi tutustua. Uutta on myös elokuun kahdeksantena järjestettävä Messujen
yö.
Tänä
vuonna Asuntomessuilla esitellään erilaisia asumisratkaisuja laajasti. Jyväsjärven
rannalla sijaitsevalla messualueella on yhteensä 37 pientaloa sekä
13-kerroksinen tornitalo, Jyväskylän Maailmanpylväs.
– Olemme
poimineet laajasta messutarjonnasta neljä erilaista teemareittiä. Haluamme
auttaa messukävijää löytämään kaikesta messusisällöstä ne itselleen
mielenkiintoisimmat asiat, Suomen Asuntomessujen toimitusjohtaja Pasi Heiskanen
taustoittaa.
Halutessaan
messuvieras voi valita oman reittinsä yhteensä neljästä teemasta, joista
jokaiselle on nostettu 6-10 mielenkiintoista ja persoonallista kohdetta sekä
messualueella että kaupungilla. Asiantuntijoiden suosittelemia Aalto-, Puutarha-,
Äijä-, ja Lapsiperhereittejä voi kiertää omatoimisesti kohteelta toiselle teemakartan
avulla.
–
Erikoisin näistä reiteistä lienee messujen Äijäreitti. Naisia on perinteisesti
ollut messukävijöistä noin 65 prosenttia ja nyt haluammekin houkutella entistä
enemmän miehiä messuille. Äijäreitillä on esimerkiksi miesten lähtökohdista
sisustettuja asuntoja, pientyökalujen testauspiste sekä rallisimulaattori. Oman
lisänsä Äijäreitille tuo Remu Aaltosen sisustama messutalon yläkerta kohteessa
3. Messuravintolassa on tarjolla jopa äijälounas, Pasi Heiskanen hymyilee.
Ainutlaatuinen Messujen Yö
Värikäs
messukuukausi huipentuu elokuun alussa Messujen Yöhön, jolloin Asuntomessut
ovat historiansa ensimmäistä kertaa avoinna myös yöaikaan. Pimenevä ilta ja
läheinen Jyväsjärvi tarjoavat lavasteet tapahtumalle, jonka pääosassa on messukotien
ja -alueen valaistus. Perjantaina 8.8. järjestettävä Messujen Yö antaa
mahdollisuuden esitellä entistä paremmin mihin kaikkeen valaistuksella voi
vaikuttaa asumisessa ja millaisia valaistusratkaisuja messutaloista löytyy.
Messujen Yö tulee tarjoamaan myös valoihin ja valaistukseen sekä musiikkiin ja
puutarhoihin liittyvää oheisohjelmaa.
– Messujen
Yö on ainutlaatuinen mahdollisuus nähdä messukodit valaistuna yöaikaan. Alueen
portit avautuvat messupäivän jälkeen uudelleen iltayhdeksältä ja tapahtuman
ohjelma on rakennettu valoa eri keinoin hyödyntäen. Jyväskylän messualue on
lisäksi ainoa asuinalue Suomessa, jossa on valaisinkohtainen ohjausjärjestelmä
katujen ja yleisten alueiden valaisemiseen. Mikä olisikaan luontevampi
ympäristö tämän tyyppiselle tapahtumalle kuin Äijälänranta ja valon
kaupunkinakin tunnettu Jyväskylä, Asuntomessut Jyväskylässä projektipäällikkö
Anu Hakala iloitsee.
Messukohteiden
ja aluevalaistuksen lisäksi Jyväsjärven rannan tuntumassa kohoavan
13-kerroksisen Maailmanpylvään julkisivuun toteutetaan palkitun valotaitelija
Kari Kolan monitaideteos ”Maailma elää”. Yhden illan ajan tornitalo muuntuu
pienoismaailmaksi, jossa liikutaan arkisista askareista taianomaiseen
unimaailmaan. Kerronnan ilmaisukeinoina käytetään valoa, videota, tanssia sekä
musiikkia.
Ennakkolippu edullisemmin netistä
Asuntomessujen
ja S-ryhmän yhteistyön tuloksena asuntomessulipun saa tänä vuonna ennakkoon
edullisemmin S-kortilla. Ennakkolippua, joka on kolme euroa normaalilippua
edullisempi*, myydään 14.5.–10.7. välisenä aikana netissä.
* Etu vaihtelee lippumalleittain. Aikuisen
lipun etu on 3 euroa. Kaikki lippuhinnat osoitteessa www.vanha.asuntomessut.fi
Lisätietoja:
Pasi
Heiskanen, toimitusjohtaja, Suomen Asuntomessut. p. 040 7437 701
Anu
Hakala, projektipäällikkö, Asuntomessut Jyväskylässä 2014, p. 050 581 3683
Lisää teemareiteistä
www.vanha.asuntomessut.fi