Jyväskyläläisen Liisan perheessä koirat huomioitiin uutta kotia rakennettaessa: ”Koiraystävälliset ratkaisut eivät välttämättä nosta rakentamisen hintaa”

HauHaus-talon sisustuksessa suosittiin tummia, maanläheisiä sävyjä.

Jyväskylän Asuntomessuilla esiteltiin kolme vuotta sitten koiraystävällinen koti, joka rakennettiin varta vasten kahden aikuisen ja kahden koiran unelmien kodiksi.

Koira asustaa tänä päivänä arviolta joka viidennessä kodissa. Lemmikki näkyy arjen harrastuksissa, vapaa-ajanvietossa sekä myös kodissa. Lemmikin hyvinvointiin panostetaan rahallisesti enemmän kuin koskaan aiemmin.

Myös omaa kotia suunnitellessa tai remontoidessa perheen lemmikit voidaan ottaa monin tavoin huomioon. Jyväskyläläinen Liisa Kuparinen rakennutti yhdessä puolisonsa ja kahden espanjanvesikoiransa kanssa vuoden 2014 asuntomessualueelle koiraperheen unelmakodin.

Vinkkejä koiraystävälliseen kotiin:

  • Siivousvälineet helposti saataville
  • Helppo siivottavuus: kalusteiden alle on päästävä
  • Väliovien alaosiin voidaan asentaa suojapleksit, jotta raapiminen tai kosteus ei vaurioita niitä
  • Kuratassuille oma pesupaikka
  • Kylpytilojen viemäreihin lattiakaivosuodattimet
  • Helposti puhdistettavat pinnat, jotka eivät säikähdä kuraroiskeita
  • Vältä sisustuksessa tupsuja, hapsuja ja roikkuvia naruja, joita koirat saattaisivat pureskella
  • Liukastamaton lattiamateriaali, joka kestää kulutusta

Lähde: HauHaus-blogi

HauHaus-koti esitteli lukuisia koiraystävällisiä ominaisuuksia, joihin Jyväskylän messuvieraat pääsivät tutustumaan. Perhe asustaa edelleen koiraystävällisessä kodissaan, jossa viihtyvät niin lemmikit kuin omistajatkin.

Lemmikit huomioitiin pienissäkin yksityiskohdissa

Koiraharrastajaperheen 101-neliöinen omakotitalo rakennettiin ajatukselle, että koti olisi hyvä niin koirille kuin ihmisille, jotka jakavat kodin koirien kanssa.

Perheen lemmikit ovat Espanjasta Suomeen muuttaneita löytökoiria, jotka ovat nykyään arviolta noin 8-vuotiaita. Perheelle oli alusta alkaen selvää, että koirat huomioitaisiin kodin suunnittelussa.

– Pohjaratkaisuista lähtien suunnittelimme kodista koirien kanssa toimivan tilavalla eteisellä ja pesutiloilla. Avointa tilaa jätettiin enemmän, jotta koirilla olisi tilaa myös leikkiä, Liisa kertoo.

Materiaalivalinnoissa suosittiin tummia sävyjä ja kestäviä luonnonmateriaaleja, jotka eivät pöllyä. Ovien listoihin valittiin metallia, jotta kynsistä ei jää raapimisjälkiä.

Yksitasoinen koiraystävällinen koti syntyi monesta pienestä yksityiskohdasta, kuten saunan säätökytkimien sijoittamisesta tarpeeksi korkealle, etteivät koirat hyppiessäkään vahingossa saa saunaa päälle. Keittiöön valittu induktioliesi oli paloturvallinen valinta koiraperheeseen, ja kodinhoitohuoneen pyykkitelineet asennettiin kattoon ja seinille, jotteivat kuraroiskeet pääsisi likaamaan puhtaita pyykkejä.

Saunomisesta pitävät espanjanvesikoirat saivat saunaan myös oman, leveämmän keskilauteen, jossa ne mahtuvat köllöttelemään ja nauttimaan lämmöstä.

– Piha oli koirien kannalta iso juttu. Se aidattiin, että koirien on turvallista siellä olla, ja syötävät kasvit sijoitettiin aidatun alueen ulkopuolelle.

Pihanurkkaan jätettiin rakennusvaiheessa pieni kivituhkainen alue, jossa koirat voisivat asioida, mutta sittemmin kivituhka vaihtui kuorikatteeseen, josta koirat näyttivät pitävän enemmän.

Lemmikkien huomioiminen kodin suunnittelussa maksa juuri mitään, vaan avain on pienien yksityiskohtien huolellisessa suunnittelussa. Kiinteitä kalusteita voi yllättävän helposti sijoittaa lemmikkien kannalta järkevämmin.

– Koiraystävälliset ratkaisut eivät välttämättä nosta rakentamisen hintaa, Liisa muistuttaa.

Kamerat vahtivat yksin kotiin jääviä lemmikkejä

Älykotiominaisuuksilla lisättiin koiranomistajien turvallisuudentunnetta: kotiin asennettiin turvajärjestelmä valvontakameroineen, jonka avulla koirien kuulumiset pystyy tarkistamaan helposti pitkin päivää kännykän tai tietokoneen kautta. Tärkeä yksityiskohta oli se, että turvajärjestelmä osaa jättää huomiotta koirien liikkeet kodissa asukkaiden ollessa poissa kotoa.

– Kamerat ovat ehdottoman hyvä silloin, kun uusi koira tulee taloon, koira potee eroahdistusta tai jos vaikka asuu kerrostalossa, ja koira haukkuu yksin ollessaan, Liisa suosittelee.

Koiraystävällisen kodin suunnittelussa lemmikit voidaan ottaa huomioon lähes kaikessa: pienillä valinnoilla tehdään kodista jo helposti koirille mukavampi ja turvallisempi paikka.

HauHaus-taloon valikoitui rakennusvaiheessa julkisen tilan kovuusluokan laminaatti. Laminaatti on osoittautunut käytössä kestäväksi, mutta myös koirien tassuille liukkaaksi. Jos jotain saisi nyt tehdä toisin, valittaisi kotiin vinyylikorkkilattia. Muuten asukkaat ovat kokeneet kodin hyvin toimivaksi. Uudesta rakennusprojektista ei haaveilla.

– Meillä on tässä kodissa kuitenkin niin monta niin hyvää juttua koirien kannalta, että niitä voisi olla jopa hankala toteuttaa uuteen kotiin.

Jutun on kirjoittanut toimittaja Outi Karilahti. Linkki alkuperäiseen juttuun: https://www.mtv.fi/lifestyle/koti/artikkeli/jyvaskylalaisen-liisan-perheessa-koirat-huomioitiin-uutta-kotia-rakennettaessa-koiraystavalliset-ratkaisut-eivat-valttamatta-nosta-rakentamisen-hintaa/6468690