Jurassic Rock sulkee osan Pursialankadusta – asuntomessuille kiertoreitti

Jurassic Rock järjestetään 4.– 6.8.2017 Mikkelin Kenkäveronniemellä. Samaisella niemellä sijaitsevat kaksi Asuntomessujen oheiskohteista; Kenkävero ja Mikkelipuisto.  Festivaalin johdosta oheiskohteiden keskellä sijaitseva Pursialankatu suljetaan liikenteeltä. Tämä vaikuttaa myös messubussien reitteihin. Messubussien reitit kulkevat keskustasta Ristiinantien kautta messualueelle sunnuntaihin saakka.

Osa Pursialankadusta (5-tien rampin ja Kanavakadun välinen osuus) tullaan sulkemaan torstaista sunnuntaihin 3.– 6.8.2017.

Oheiskohteisiin pääsy Jurassic Rockin aikaan
Oheiskohteet (Kenkävero ja Mikkelipuisto) ovat myös Jurassic Rockin ajan auki maksutta yleisölle, mutta messubussit eivät kulje niiden kautta. Osa Pursialankadusta on suljettu liikenteeltä festivaalin vuoksi. Oheiskohteisiin ei siis pääse messubussin kyydissä. Messubussien reitti kulkee Ristiinantien kautta sunnuntaihin saakka.

Kenkäveroon pääsee 3.-6.8. ainoastaan kevyenliikenteenväylää pitkin Mikkelin keskustan suunnasta tultaessa. Asuntomessualueelta pääsee kevyenliikenteenväylää Mikkelipuistoon saakka.

Keskustan messupysäkeissä ei tapahdu muutoksia.

Messualueelle on kiertoreitti kävellen tai pyörällä kuljettaessa
Kevyt liikenne Mikkelin keskustasta opastetaan hieman ennen Kenkäveroa kiertoreitille, joka kiertää Ristiinantien reunan kautta.Reitti on merkattu kyltein.

jurassic_kvl

Jurassic rockin aikainen kevyt liikenne .pdf

Mikkelipuistoon pääsee kävellen tai pyörällä Pursialankadun kautta messualueen suunnasta ja Kenkäveroon keskustan suunnasta (mutta ei siis läpiajoa). Kenkäveroon ei pääse omalla autolla.

Laivakuljetuksella pääsee Kenkäveroon niiltä osin kun laiva pysähtyy kohteen laiturissa.

LaivaAikataulutKarttaan