Jokeri pokeri box -taikashow’ssa hanskasta taiottiin kyyhkynen

Messujen viimeisenä maanantaina Asuntomessuilla Tampereella vietettiin lasten päivää. Lapsiperheitä hämmästyttäneessä taikashow’ssa nähtiin muun muassa ihka oikea kyyhkynen ja tyhjästä tippuvia pikkuautoja. Myös lasten suosikit Pikku Myy ja Muumipeikko ilahduttivat lapsia päivän aikana.

– Karaiskaa kurkkunne, kehottaa Kirsti Aalto.  – Yksi, kaksi, kolme: Jokeri pokeri box!

Nämä taikasanat ovat lapsiyleisölle tutut. Taikuri Simo Aalto saapuu lavalle aplodien saattelemana. Hän ottaa valkoiset taikurinhanskansa pois, myttää toisen nyrkkiinsä ja pyytää yleisöä puhaltamaan kuin susihukkaset. Taikapuhalluksen avulla hanskasta kasvaa aivan liian suuri, sitten pikkiriikkisen pieni ja lopulta hanska muuttuu aivan oikeaksi kyyhkyseksi.

– Hanskatemppua olen tehnyt parikymmentä vuotta. Se on yksi suosikeistani, kertoo taikuri Simo Aalto.

Jokeri pokeri box -show’ssa nähtiin myös sorminäppäryyttä vaativa nenätemppu ja puhuva naamakirja eli facebook. Myös pieni avustaja, 4-vuotias Rinsku Berg Valkeakoskelta, pääsi esitykseen mukaan ottamaan vastaan ilmasta taiottuja pikkuautoja.

– Kivaa, että lapset huomioidaan hyvin messuilla. Esityksissä on ollut mukavasti porukkaa, ja messuilla on paljon puuhaa lapsille, Kirsti Aalto kuvailee päivän tunnelmaa.
 
Aaltojen mielestä messualue on sievä ja talot moderneja. Heidän oma talonsa on 1700-luvulla rakennettu hirsitalo maaseudulla.

– Kyllä meillä huomaa, ettei siellä asun aivan täysipäisiä ihmisiä. Taikuus ja taikurin työ näkyvät meillä muun muassa tauluissa, palkinnoissa ja matkoilta ostetuissa taikaesineissä ja totta kai myös meidän eläimissä, Kirsti Aalto kertoo hymyssä suin.

Pikku Myyn unelmatalossa olisi liukumäkiä

Muumipeikko ja Pikku Myy saivat Asuntomessuilla paljon uusia ystäviä, niin pieniä kuin suuriakin. Kaverukset ehtivät myös tutkailla messualeen taloja.

– Olemme katselleet taloja ja miettineet, pitäisikö muumitaloakin uudistaa. Ainakin täällä on enemmän taloja kuin Muumilaaksossa. Leikkipaikkoja löytyi mukavan paljon. Yhtään pyöreää ja sinistä taloa emme kuitenkaan nähneet, Pikku Myy kertoi.

Yhtäläisyyksiäkin Muumilaakson ja Vuoreksen messualeen välille löytyi.

– Niin kuin Muumipappakin aina sanoo: tärkeää on ympäristöystävällisyys ja luonnon läheisyys.

 Jos Pikku Myy saisi suunnitella unelmiansa talon, siitä ei tulisi kovin tavanomainen

– Ainakin se olisi punainen ja hyvin sokkeloinen. Eikä siellä olisi portaita ollenkaan vaan pelkkiä liukumäkiä.