Ideoi tulevaisuuden huoltoasema Tuusulan Rykmentinpuistoon

Tuusulan kunta, Suomen Asuntomessut ja KIRAHub. käynnistävät ideakilpailun, jolla haetaan uusia avauksia ja ratkaisuja “tulevaisuuden huoltoasemalle” Tuusulan Rykmentinpuistoon.

– Tulevaisuuden huoltoasema on tarkoitus esitellä vuoden 2020 Asuntomessuilla Tuusulassa, Suomen Asuntomessujen operatiivinen johtaja Heikki Vuorenpää kertoo.

Kaksivaiheiseen kilpailuun voi osallistua yksittäisellä huoltoaseman yhteydessä toimivalla ratkaisulla tai kokonaisvaltaisella huoltoasemakonseptilla.

– Uudet digitaaliset ratkaisut, taidekonseptit, mielenkiintoinen arkkitehtuuri, yhteisölliset palvelut, kiertotalouden keksinnöt tai muut idearikkaat innovaatiot ovat tervetulleita, KIRAHubin toimitusjohtaja Teemu Lehtinen luettelee.

Rykmentinpuisto Tuusulassa on yksi mielenkiintoisimmista uusista asuinalueista. Vuoden 2020 Asuntomessut esittelevät tämän tulevaisuuden kaupunkikylän, jonka maamerkki tulevaisuuden huoltoasema on.

– Tulevaisuuden huoltoaseman tehtävänä on palvella 15 000 asukkaan kylämäistä yhteisöä uudella kestävällä tavalla nyt ja tulevaisuudessa, kun asuminen, liikkuminen ja energiaratkaisut ovat murroksessa, Asuntomessut Tuusulassa 2020 -projektin projektipäällikkö Riikka Uusikulku sanoo.

Ideakilpailun ensimmäisen osan kilpailuaika on 29.3.–28.4.2019. Kilpailun järjestäjistä koostuva tuomaristo valitsee 5–10 parasta ideaa jatkokehitysvaiheeseen, joka järjestetään Tuusulassa toukokuun lopussa. Paras ehdotus palkitaan 10 000 euron rahapalkinnolla. Toiseksi parhaaksi arvioitu ehdotus saa 5 000 euroa ja kolmas 3 000 euroa. Ideakilpailun järjestävät Osuuskunta Suomen Asuntomessut, Tuusulan kunta ja KIRAHub.

Millainen on tulevaisuuden huoltoasema? Rakennusraati ruotii asiaa Sanomatalon Mediatorilla 17.4.

Rakennusraati-paneelikeskustelu Sanomatalon Mediatorilla syventää osaltaan aihetta tulevaisuuden huoltoasemasta. Paneeliin osallistuu asiantuntijoita liikkumisen, energiantuotannon ja rakentamisen saralta, mm. Demos Helsingin Tuuli Kaskinen, Whimin/MaaS Globalin Sampo Hietanen, Yhteismaan Pauliina Seppälä, Sähköautoilijat ry:n Kari Kallonen, Rakennuslehden Teemu Vehmaskoski, Nesteen Jukka Peltoniemi, Trä Groupin Thomas Noreila ja Tuusulan Jussi Salonen. Kaikille avoin tilaisuus järjestetään keskiviikkona 17.4. klo 15–17 ja se on myös katsottavissa livestriimin kautta osoitteessa www.rakennuslehti.fi.

 

Lisätietoja:

Suomen Asuntomessut, Heikki Vuorenpää, operatiivinen johtaja, p. 050 531 6776, heikki.vuorenpaa(at)asuntomessut.fi

Tuusulan kunta, Asuntomessut Tuusulassa 2020, Riikka Uusikulku, projektipäällikkö, p. 040 314 3040, riikka.uusikulku(at)tuusula.fi

KIRAHub, Teemu Lehtinen, toimitusjohtaja, p. 040 456 6108, teemu(at)kirahub.org

verkkosivu: www.tulevaisuudenhuoltoasema.fi