Historiallinen DC-3 -lentokone Vantaan Asuntomessuille

Suomen Ilmailumuseo, Vantaan kaupunki, Osuuskunta Suomen Asuntomessut ja Airveteran Oy ovat käynnistäneet yhteisen hankkeen Finnairin entisen DC-3 -matkustajakoneen kunnostamiseksi muistomerkkikäyttöön.

Kone kunnostetaan ja tuodaan näytteille kesän 2015 valtakunnalliseen Asuntomessutapahtumaan Vantaan Kivistössä.

Airveteran Oy:n nyt omistama DC-3 hankittiin Aeron (nyttemmin Finnair) käyttöön vuonna 1947.  Kone sai rekisteritunnuksen OH-LCD ja lempinimen “Lokki”. Kesäkuun 26. päivänä vuonna 1952 Lokki laskeutui lentokapteeni Wolmar Laurilan ohjaamana kaikkien aikojen toisena koneena silloin vielä keskeneräiselle Seutulan lentoasemalle.

Lokki lensi matkustajaliikenteessä vuoteen 1966, jonka jälkeen sitä käytettiin vielä rahtilennoilla, Maanmittaushallituksen kartoituskoneena sekä Ilmavoimien kuljetuskoneena. Kone poistettiin aktiivikäytöstä vuonna 1984, ja sen viimeinen lento lennettiin 1986.

Airveteran Oy kunnosti Lokkia 90–luvulla, jonka jälkeen se on ollut ulkosäilytyksessä Helsinki-Vantaan lentoaseman alueella. Lokki siirretään keskiviikkona 22.10. Suomen Ilmailumuseon pihaan. Koneen kunnostustyö tehdään pääosin vapaaehtoisvoimin ja siihen osallistuu mm. Ilmailumuseoyhdistys ry:n jäsenistöä.

Näyttävällä esiintymisellä Asuntomessuilla Lokki ilmentää lentoliikenteen valtaisan kehityksen merkitystä Vantaan kaupungille.  Lokin tulevaisuus Asuntomessujen jälkeen on kuitenkin vielä avoinna. Tavoitteena on, että Lokki saisi arvoisensa paikan muistomerkkinä esimerkiksi Aviapoliksen alueella.

Lokki -muistomerkkihankkeen etenemistä voi seurata hankkeen kotisivuilta osoitteessa www.lokkiprojekti.fi.   Sivuilla tullaan kertomaan myös mahdollisuuksista osallistua vapaaehtoistyöhön vaikkapa Lokin jo himmenneiden ulkopintojen kiillottamisurakassa.

Lisätietoja:

Suomen Ilmailumuseo, Museonjohtaja Markku Kyyrönen ([email protected], p. 040-777 0797)
Vantaan Kaupunki, Projektijohtaja Paavo Hiltunen ([email protected] p. 043-825 4231)
Osuuskunta Suomen Asuntomessut,  Markkinointijohtaja Kari Salmi ([email protected] p, 0400-350 021)
Airveteran Oy, DC-yhdistys ry, puheenjohtaja Hannu Heilala ([email protected] p. 040-587 1411)